Elokuun loppupuolella Kihlman rouvansa kanssa teki Vaasan-matkan, onnitellakseen Lorenzoa ja hänen Idaansa ensimmäisen lapsen syntymisestä. Kun isoisän piti kastaa pieni ihmisen alku ja oli ennättänyt siihen kohtaan, jossa vedellä valelemisen piti tapahtua, hän huomasi — niin jutellaan — ettei vettä ollutkaan käsillä. Silloin hän tyynesti keskeytti toimituksen ja lausui: "Ei tosin vesi sitä itsestänsä tee, mutta kumminkin se on tarpeen." Silloin riennettiin noutamaan vettä, ja toimitus jatkui säännöllisesti loppuun.
Kun Kihlman rouvineen oli palannut Helsinkiin, sattui seikkailu, joka kuvaa hänen mielensä lujuutta ja ruumiillistakin reippautta, jota tuskin olisi 65-vuotiaalta odottanut. Oli lähdettävä Rulluddiin, mutta tuuli oli kiihtynyt niin kovaksi myrskyksi, että saaristolaivat eivät voineet suorittaa matkojaan — mitä tuskin sattuu kertaakaan 5:ssä vuodessa. Sekin laiva, jossa Kihlmanien oli kuljettava, jäi satamaan odottamaan ilman tyyntymistä, ja päästäkseen mukaan matkustajamme yöpyivät laivaan. Aamulla he sitten kauniilla säällä tekivät matkansa ja tulivat Rulluddiin. Mutta iltapäivällä — elok. 28 — nousi myrsky uudestaan ja paisui hirmumyrskyksi — "vuosisataismyrskyksi" nimitti sitä Z. Topelius — jonka vertaista ei kukaan elävä muistanut. Tuhoisa oli myrsky varsinkin Etelä-Suomen puistoille ja metsille, ja Rulluddillakin se kaatoi taikka pirstasi lukuisia suuria puita, joista muutamat kaatuivat huvilarakennuksen päälle särkien sen katon. Kihlman itse oli joutua kaatuvan puun alle, kun hän myrskyn alussa pistäytyi pihalle katsomaan. Illalla tuuli taas tyyntyi, mutta laivaa ei näkynyt sinä päivänä eikä seuraavana aamunakaan. Turhaan odotettuaan laivan tuloa selitti Kihlman omaisilleen, että hänen täytyi välttämättä päästä Helsinkiin hoitamaan koulun asioita. Ja kun ei soutuveneitäkään ollut saatavissa, lähti hän jalkaisin ja yksin matkalle huolimatta vaimonsa rukouksista. Tiet olivat kaikki tukossa kaatuneiden puiden ja murskautuneiden oksien suunnattomasta määrästä: kulkijan täytyi kiivetä, kiertää, pujottautua, mistä kulloinkin parhaiten pääsi. Jonkun kilometrin näin ponnisteltuaan onnistui Kihlmanin kuitenkin saada hevonen, millä vihdoin tuli Helsinkiin. On myönnettävä, että tämä omituinen retki osoittaa yhtä paljon velvollisuudentuntoa kuin tahdonlujuutta ja rohkeutta.
Vuoden lopulla valittiin jälleen edustajia seuraavan vuoden valtiopäiville. Porvoon hiippakunnan koulunopettajat valitsivat nytkin Kihlmanin toiseksi, mutta Geitlinin kuoltua prof. Ernst Bonsdorffin toiseksi edustajakseen. — Mitkä seikat näihin aikoihin paitsi tavallisia tehtäviä kiinnittivät Kihlmanin mieltä näkyy eräästä piispa G. Johanssonille (1/12) lähetetystä kirjeestä. Ensiksikin hän siinä puhuu "Finland"-lehden ylläpitämisen hyväksi. Sitä varten oli jo 18,000 mk merkitty, mutta vielä tarvittiin 5,000 lisää. Toiseksi on hänen mielensä järkkynyt ajan valtiollisen uhkatilan johdosta. "Idästä päin kuuluu kamalia huhuja. Tänään kerrotaan komitean jäsenten yhtyneen siitä, että H. M:teetilleen ehdotettaisiin koko (uuden) rikoslain voimaanpanon lykkäämistä; ministerivaltiosihteeri Kasimir Ehrnrooth yksin on ehdottanut, että ainoastaan osa siitä jäisi voimaan panematta. Voimaanpanon lykkäys on siis odotettavissa. Ja kun lait voidaan tehdä voimattomiksi, niin tulevat kai pian kieli ja uskontokin järjestykseen. Eihän ainakaan ole mitään, joka estää muiden lupausten peruuttamisen, kun yksi lupaus voidaan mielivaltaisesti rikkoa. Mutta hyvä on tietää, että Herra on kuningas aina ja iankaikkisesti, Ps. 10." — Edelleen Kihlman kirjoittaa, että kysymys ehtoollispakosta oli kahtena iltana ollut käsiteltävänä Helsingin pappeinkonferenssissä. "Alusta alkaen olivat mielipiteet melkein aivan vastakkaisia, ja kun keskustelu päättyi, todettiin, että mielipiteet yhä olivat vastakkaisia ja sovittamattomia. Toiselta puolen valitettiin, että eräs Suomen piispakin (G. Johansson) oli voinut puoltaa ehtoollispakon poistamista. Tällä puolella olivat prof. Råbergh, esittelijäsiht. Rancken, Meurman, Murén, Hildén y.m. Toisella puolella olivat prof. Colliander, rehtori Kihlman, maisteri Appelberg, prof. Otto Hjelt y.m., jotka todistivat, että jos luterilainen kirkko säilyttää ehtoollispakon, niin ei se siinä voi nojautua Jumalan sanaan, vaan noudattaa ihmissääntöä, jota vastoin ne, jotka tässä kohden vaativat vapautta, voivat vetää todistukseksi mestarin omat perustamissanat. — Tämän keskustelun hedelmä on 'Finlandissa' ollut polemiikki opus operatum'ista. Toinen kirjoittaja on Meurman. Kuka 'luterilainen pappi' on, sitä en tiedä." — "Luonteenomaista on että pastori Hildén, Silfvast y.m. luterilaisen evankeelisen yhdistyksen jäsenet eivät ole merkinneet mitään avustusta 'Finlandille'; siitä syystä, ettei tämä lehti ole puhtaasti kirkollinen = evankelisluterilainen. Oi, mikä hajaannuksen maailma kaikkialla!"
* * * * *
1891 vuoden säätykokous oli määrätty alkavaksi 20 p:nä tammik. ja se oli ensimmäinen, joka pidettiin vihdoin valmistuneessa säätytalossa, jonka rakennusvaliokunnassa Kihlmankin oli ollut jäsenenä. Valtiopäivien tähden hän oli estetty matkustamasta Essenin kultahäihin 21 p:nä, joissa hän olisi ollut yksi rakkaimpia vieraita. Kirjeessä (7/1), joka alkoi: "Ystävä ja Veli", missä Essen oli muistuttanut Kihlmania merkkipäivästä, hän leikillisesti oli nuhdellut tätä siitä, että hän yhä käytti nimitystä appi-isä, vaikka he olivat veljeksiä. "Siitä huonosta tavasta täytyy Sinun luopua uutena vuonna." Kihlman puolestaan vastaa (20/1): "Rakas appi-isä! Kyllä minä mielelläni käyttäisin uutta nimitystä, mutta ei se käy. Minun täytyisi tehdä väkivaltaa itselleni, eikä se ole hauskaa. — — Eiköhän sentähden ole parasta, että olemme veljeksiä todellisuudessa, vaikka nimitys jää entiselleen? — Kun en huomenna voi persoonallisesti ja suullisesti ottaa osaa perhejuhlaan, niin teen sen hengessä ja kirjallisesti. Minun elämäni on saanut erikoisen omituisuutensa sen liiton kautta, jonka nuoruudessani solmin tullessani Angelikan mieheksi. Kun juuret käyvät niin kauas entisyyteen, olen yhä pitänyt itseäni perheenjäsenenä, ja sellaisena pyydän esittää Teille, Anoppi ja Appi-isä, sydämellisen kiitollisuuteni menneestä ajasta ja kaikesta hyvästä, jonka tänä pitkänä aikana olen saanut vastaanottaa. Säästyköön jäljellä oleva elämänne vaikeammista suruista ja olkoon Teille suotu elämänne illalla nauttia siitä rauhasta, jonka usko Kristukseen tuottaa!" —
Koululaitosta koskevista anomusehdotuksista on mainittava eräs koulunopettajain edustajille yhteinen. Se tarkoitti joka kolmas vuosi pidettävien yleisten opettajakokousten aikaansaamista ja saavutti säätyjen hyväksymisen. Kihlman otti osaa säätyjen työhön tavallisella ahkeruudellaan, mutta hänen lausunnoissaan emme ole huomanneet mitään erikoisemmin kuvaavaa. Kumminkin ansaitsee panna merkille, että parissa kohden tulee näkyviin, miten tärkeänä hän piti toimenpiteitä, jotka voisivat ehkäistä tilattomien ja työläisten puutteenalaisuudesta johtuvia sosialisia vaaroja. Siten hän puolusti arm. esitystä maatilojen osittamisesta ja maanvuokraamisesta maalla, jossa 10 hehtaaria oli asetettu vähimmäksi määräksi, minkä joku lohkomisen kautta saatu tila saisi käsittää, vaikka hänestä laki- ja talousvaliokunnan mietintö saman esityksen johdosta, missä tuo rajamäärä oli poistettu, oli parempi ja johdonmukaisempi. Hän pelkäsi näet, että koko esitys saattaisi joutua vaaraan, ja hän katsoi suureksi vahingoksi, jos asetus valiokunnan tekemän muutoksen tähden tulisi lykätyksi tulevaisuuteen. — Toiseksi Kihlman, kun yleinen valitusvaliokunta erään porvarissäädylle annetun anomusehdotuksen johdosta lainojen antamisesta yleisistä varoista työväen-asuntojen rakentamista varten oli ehdottanut, että asia jätettäisiin sikseen, hallitus kun ilmankin saattoi antaa lainoja tällaisten tarkoitusten edistämiseksi, osoitti, että määräykset, jotka koskivat valtiolaitoksen lainausrahastoa, eivät suinkaan selvästi myöntäneet lainojen antamista kyseessä olevaan tarkoitukseen, ja ehdotti anottavaksi, että hallitus muuttaisi nuo määräykset niin, että selvän selvästi näkyisi, että lainoja ajanmukaisten työväen-asuntojen rakentamista varten oli valtiolta saatavissa. "Sen, joka on seurannut yhteiskunnallista liikettä nykyaikana, sen, joka tietää, kuinka kauas tämä liike jo on edistynyt ja kuinka tärkeää on, että ajoissa ei ainoastaan hyväntahtoisissa sanoissa, vaan toimessa näytetään, että tahdotaan tyydyttää oikeutettuja toivomuksia, sen ei pitäisi epäillä kannattaa niin vaatimatonta ehdotusta kuin minun ehdottamani." Sääty hyväksyi Kihlmanin ehdotuksen 21 äänellä 15 vastaan.
Kirjoittaessaan 27 p:nä kesäk. Oswaldille, joka toukokuulla oli lähtenyt kasvitieteelliselle tutkimusmatkalle Pohjois-Venäjälle (Petschoran seuduille), Kihlman itse kertoo yhtä ja toista valtiopäiviltä. — Valtiopäivien aikana hänellä ei ollut aikaa tarkastaa stenogrammeja. "Käsikirjoituspinkkojen, jotka niin kauheasti todistavat kuinka virheellisesti lausun ajatukseni, täytyi levätä. Tämän kokemuksen johdosta koetin vakavasti olla vaiti, muistaen vanhaa, hyvää ohjetta: praestat tacere qvam male loqvi. Mutta en voinut aina olla mykkänä. Toisinaan oli minun esiinnyttävä, varsinkin kysymyksissä, joihin olen enemmän perehtynyt (pankki- ja finansiasioissa) ja joissa olisi ollut väärin vaieta." —
"Yleensä ei minulla ollut syytä iloita suuresta kannatuksesta säädyssä. Tavallisesti jäin vähemmistöön. Mutta toiselta puolen oli minulla se ilo, että mielipiteeni kuitenkin lopulta voittivat. Sillä kun yhteensovitus tuli, kehoitettiin säätyä, eikä niinkään harvoin, yhtymään mielipiteeseen, jota minä olin puolustanut, ja silloin sain mielihyvällä kuulla vastustajain kehoittavan säätyä luopumaan entisestä päätöksestään ja yhtymään siihen, mitä minä olisin suonut säädyn heti kannattavan. Näin ovat tehneet Donner, J. Forsman ja E. G. Palmén. Ja kun loppu on hyvä, on kaikki hyvin, sanoo Shakespeare."
Seikkaperäisesti kertoo Kihlman sitten, kuinka näillä valtiopäivillä päätettiin valita ja todella valittiinkin 8 pankkivaltuusmiestä, 2 kustakin säädystä, sen sijaan että niitä ennen oli ollut vain 4. Kihlmanin mielestä oli uudistus tarpeeton, koska pankin hallintoa vastaan ei oltu mitään muistutettu, ja ensiksi pappissääty hylkäsikin ehdotuksen, vaikka se sittemmin ritariston ja aatelin kehoituksesta muutti päätöksensä. Viimemainittu ja porvarissääty olisivat tahtoneet valita 3 kustakin säädystä, mutta (Donnerin ehdotuksesta) pappissääty suostui valitsemaan vain 2, joten pankkivaltuusmiesten koko luku tuli olemaan 8, minkä toisetkin säädyt hyväksyivät. Mitä itse vaaliin tulee, oli pappissäädyn vaikea päättää ketä valita. "Donner oli luonnollisesti itsestään tuleva toiseksi pankkivaltuusmieheksi, mutta toiseksi? Käännyttiin minun puoleeni kysymällä neuvoa. Kysykää Donnerilta, oli alituinen vastaukseni. Ja Donner ehdotti minua, vaikka olin vastustanut lisäystä. Mutta silloin tulivat Kansallis-osake-pankin ystävät liikkeelle ja selittivät, että minä olin siellä korvaamaton. Otto Hjelt, Otto Stenroth, Ernesti Forsman, Yrjö-Koskinen näyttäytyivät pappissäädyssä vaikuttaakseen sen jäseniin, etteivät he valitsisi minua. Alussa pysyin minä aivan passiivisena, välttäen keskustelua tästä aineesta ja lausuen, kun minua ahdistettiin, ettei minulla ollut mitään toivomuksia, vaan että olin kokonaan välinpitämätön. Mutta vihdoin, Äidin kehoituksesta, aloin miettiä itsekseni: eikö velvollisuuteni ollut luopua passiivisuudestani. Mietiskelyni tulos oli, että minulle yksityisenä henkilönä olisi edullisempi tulla pankkivaltuusmieheksi, sillä vastuu olisi vähempi siitä syystä, että siellä oli useampia kokeneita henkilöitä ja että Suomen pankin johto oli vaikea ainoastaan pulmallisina aikoina. Sitävastoin täytyi minun uskoa, että voisin enemmän edistää yleistä hyötyä, jos jäisin Kansallispankkiin, missä tähän saakka mielipiteelleni oli annettu paljon arvoa, missä minulla sanalla sanoen oli kumupohjaa. Kun tämä oli selvinnyt, oli ratkaisu helppo. Yksityisen oli väistyttävä yleisen edestä. Kun siis vaalipäivä tuli ja minulta jälleen kysyttiin, vastasin etten minä heidän sijassaan äänestäisi minua, s.o. minä neuvoin että oltaisiin valitsematta minua. Itse olin päättänyt äänestää kauppaneuvos Åströmiä Oulusta, ja niin teki säätykin. Siten jäin Kansallis-osake-pankkiin ja minulla on nyt suuri vastuu tästä pankista, jos siellä kävisi pahoin. Mutta olen tyytyväinen: olen varma siitä, että olen tehnyt oikein, ja pankissa olen tekevä mitä voin. Minun tehtävänäni siellä lienee jarruttaa, pidättää, noudattaa suurempaa varovaisuutta."
"Pankkivaltuusmiesten varamiehiksi valittiin: 1) J. Forsman (uudestaan), 2) minun sijaani Danielson ja 3) rovasti Nordström. Tarkastajaksi valittiin uudestaan Z. J. Cleve. Tarkastajan varamieheksi: 1) A. Kihlman, 2) J. Johansson ja 3) prof. Bonsdorff. Voitkos ajatella, säädyn sihteeri (C. Lindeqvist) oli vähällä tulla valituksi 3:nneksi varamieheksi. Hän sai koko 11 ääntä ja Bonsdorff 14. Niin turmeltuneeksi (depraveradt) on pappissäätykin tullut. Lyra on käynyt ympäri ja kerännyt ääniä ystävälleen. Ajatteles mikä skandaali! Qvist pankintarkastajana! Niin, loppu tuli hyväksi säädyn sihteeriinkin nähden taikka oikeammin mitä tulee säädyn ja sihteerin keskinäiseen suhteeseen. Vaikka jälkimmäinen oli ollut säädyn järjestelmällisen vainon esineenä, oli hän kuitenkin niin jalomielinen, että hän ruotsin, suomen ja latinan kielillä kutsui säädyn kaikki jäsenet teelle ('lukkarivaarin') alhaisen kattonsa alle viimeisenä iltana, kun olimme koolla, 27 p:nä toukok. Ja koko sääty noudatti kutsua paitsi muutamia parantumattomia O. D(onner), E. G. P(almén), A. K(ihlman) ja veljekset Johansson. Sovinto siis yleinen."