Vielä mainittakoon, että näillä valtiopäivillä hyväksyttiin uusi ulosotto-laki. Kihlman mainitsi "sydämellisellä ilolla" huomanneensa, että valiokunta mietinnössään puolusti samaa armahtavaisuutta velallista kohtaan, jota hän kahdessa säätykokouksessa oli puoltanut anomusehdotuksissa, jotka ajan puutteesta olivat jääneet käsittelemättä. Hän myöntää, että toiselta puolen oli tehty oikeutettuja muistutuksia sitä vastaan, että velallinen saisi pitää työkalunsa y.m. "Mutta kun minun tulee valita joko säännös varallisen velkojan hyväksi taikka säännös köyhän velallisen hyväksi, niin en epäile kumman valitsen. Mieluummin kärsiköön varakas jotain, kuin että köyhä saatetaan epätoivoon ja asemaan, joka estää häntä siitä, mihin joka ihmisellä on oikeus, nimittäin oikeudesta tehdä työtä." —

Valtiopäivät päättyivät kesäk. 2 p:nä. "Valtaistuinpuhe: sävy ystävällinen. Gott lob! mutta ei mitään vastausta, ei mitään viittaustakaan adressiin", luemme päiväkirjasta. Pappissääty päätti tämän päivän päivällisillä, joihin Jaakko Forsman, Otto Donner ja Kihlman olivat kutsuneet sen jäsenet sekä muitakin vieraita muista säädyistä ja säätykokouksen ulkopuolelta. "Mieliala oli erittäin taipuisa (disponerad) herttaiseen seurusteluun." —

* * * * *

Vaikka valtiopäivät olivat päättyneet, eli Kihlman koko tämän vuoden niin sanoaksemme valtiopäivien merkeissä. Hän kun oli valittu toimitusvaliokunnan puheenjohtajaksi, lepäsi koko huoli hänen niskoillaan. Hän pyysi ja saikin ensin syyslukukaudeksi ja sittemmin lukuvuoden loppuajaksikin vapautta rehtorinvirasta, ja valiokunta antoi hänelle työtä uuteen vuoteen asti. Viimeinen valiokunnan kokous (122:nen järjestyksessä) oli kyllä jo marrask. 3 p:nä, mutta puheenjohtajalla oli puuhaa kauan sen jälkeenkin.

Muutoin on vuodelta 1894 merkittävä kuolemantapauksia ja muitakin tapahtumia, jotka läheltä koskivat Kihlmania.

Helmik. 3 p:nä kuoli 88-vuotiaana Kihlmanin "anoppi", "vanha isoäiti", rouva Sofie von Essen Hattulassa. Hautajaisiin hän oli estetty lähtemästä, mutta "appi-isälleen" hän kirjoitti lämpimän kirjeen. — Lähes kolme viikkoa myöhemmin, helmik. 22 p:nä, kuoli Sortavalassa valtioneuvos Herman Hallonblad, johon Kihlman jo 1860-luvulla oli lähemmin tutustunut Tampereen yhtiön asioiden johdosta. Kirjeistä päättäen kehittyi heidän välillään luottamuksellinen ystävyys. [Herman Hallonblad (s. 5/6 1825), ei kuukauttakaan Kihlmania nuorempi, oli tavallaan sukuakin, sillä hän oli N. L. Arppen ja Sofie Fabritius von Essenin serkku.] Hallonblad on, niinkuin tiedetään, suurella Suomen taideyhdistykselle tekemällään lahjoituksella pysyvästi kiinnittänyt nimensä kulttuurihistoriaamme.

Syyskuulla menetti Kihlman toisella tavalla toisen arvossa pitämänsä ystävän, toht. von Rohdenin, joka muutti pois maasta. Paitsi että Kihlman säännöllisesti oli käynyt hänen kirkossaan, olivat he läheisesti seurustelleetkin, ja heidän kirjeenvaihdostaan, joka nyt alkoi, ja josta alempana on enemmän sanottavaa, näkyy, että heidän uskonnollinen kantansa oli pääasiassa sama. Syysk. 11 p:nä olivat Helsingin papit kutsuneet poislähtevän päivällisille, 16 p:nä piti von Rohden hyvästijättösaarnansa, ja 22 p:nä Kihlman seurasi ystävää Linné-laivalle, käytyään edellisenä päivänä viimeisen kerran hänen luonaan, "v. Rohdenin meno on hyvin suuri tappio Helsingille", on päiväkirjaan merkitty. Mutta seuraajassa, toht. Johannes Glöcknerissä tuli korvaus. Tämä saarnasi ensi kerran lokak. 14 p:nä, ja Kihlmanin arvostelu kuului näin: "Hyviä ajatuksia täydellisessä muodossa, suuri kyky, esittämistapa kevyt, täsmällinen. Voi kunpa meillä olisi sellaisia kykyjä Suomen papistossa!" Ja myöhemmistä kiitoslauseista näkee, että Glöckner hänen mielestään oli kerrassaan etevä, jopa ihailtava saarnaaja sekä sisällykseen että muotoon nähden. Tietenkin alkoivat he pian seurustellakin. "Meillä oli paljon puhuttavaa toistemme kanssa", sanoo Kihlman, kun Glöckner 16 p:nä jouluk. oli käynyt hänen luonaan.

Jouluk. 8 p:nä kuoli "luonnonlääkärinä" tunnettu toht. Friedrich Ewerth, joka v:sta 1870 oli ollut Kihlmanin perheen lääkäri. "Hän on tehnyt meille paljon ja suuria palveluksia. Hänen poismenonsa on meille suuri tappio." Siinä Kihlmanin arvostelu lääkäristä, joka 1860-luvulta alkaen oli saavuttanut paljon ystäviä ja tunnustusta maassamme. Kihlmanin tietämättä oli vainaja jälkisäädöksessään määrännyt hänet ja varatuomari John Svanljungin testamentin toimeenpanijoiksi. Se tuotti edelliselle muun puuhan ohella pitkällistä kirjeenvaihtoa Ewerthin Preussin Prenzlaussa asuvien sukulaisten kanssa. Vasta v. 1900 oli tehtävä loppuun suoritettu. [Friedrich Wilhelm Ewerth, synt. 15 p. heinäk. 1823 Sternhagenissa bei Prenzlau, Brandenburgissa, oli sikäläisen pastori J. F. W. Ewerthin 8:s poika. Kasvoista päättäen hän oli semiittiläistä alkuperää, mutta oli uskonnoltaan luterilainen. Muutti 1862 Suomeen, missä toimi vesiparannuslääkärinä ja sai paljon potilaita. Hänen erikoisalansa olivat vatsa- ja kuumetaudit. Syystä, ettei ollut laillistettu lääkäri, täkäläiset viranomaiset häntä ahdistivat. Ammatissaan hän oli tunnollinen ja osaaottavainen; saattoi kyllä olla väsyttävän monisanainen, mutta oli myöskin väsymätön harrastaessaan potilaan hyvää. Praktiikkansa ohella Ewerth on vaikuttanut pysyväisesti kehittämällä vesikylpyhoitoa monipuolisemmaksi ja järkiperäisemmäksi sekä kasvattamalla taitavia ammattikylvettäjiä. — Kihlmanin perheessä ei epäilty, että Ewerth tarkalla hoidollaan pelasti sekä nuorimman pojan, Lennartin, hengen, että myöskin aikaansai äidin parantumisen vaarallisesta vatsahaavassa, joten hän sen jälkeen eli vielä 25 vuotta. — Ewerth oli naimaton ja jätti jälkeensä talon Vuorikadun varrella ynnä muuta omaisuutta, joka rahaksi muutettuna (yhteensä n. 84,000 mk) lähetettiin perillisille Saksaan.]

Tässä yhteydessä merkittäköön vielä, että tänä vuonna tapahtui Venäjän valtakunnan hallitsijan muutos. Lyhyistä muistiinpanoista huomaa, millä ahdistuksella Kihlman odotti tietoja keisarin sairauden kulusta. Torstaina marrask. 1 p:nä hän kirjoittaa: "k:lo 9 aikaan (i.p.) saapui virallinen sanoma, että Keisari Suuriruhtinas Aleksanteri III on kuollut tänään k:lo 2.15. Niin lyhyeksi tuli siis tämän ruumiillisesti voimakkaan ruhtinaan hallitusaika. Kuka olisi uskonut sitä vuoden alussa? Hänen tunteensa Suomea kohtaan olivat ystävällisiä. Hän soi meille varmaan hyvää? Sen hän on osoittanut useamminkin. Mutta hän ei voinut kaikkea, mitä tahtoi. Epäilemättä joko sen vuoksi, ettei hän pystynyt oikein käsittämään asemaansa perustuslaillisena hallitsijana, taikka sen vuoksi, ettei hän uskaltanut loukata eräitä voimakkaita mielipiteitä Venäjällä. Hän koetti välittää. Niin varsinkin kirjelmässään säädyille 1891. Mutta tähän välittelyyn yhtyi nyt niinkuin aina selviämättömiä ristiriitoja. Kumminkin on hän noudattanut cunctatorin politiikkaa, joka on ollut meille hyödyksi. Se, joka voittaa aikaa, voittaa paljon, kenties kaikki. Se on meidän politiikkamme, ja siinä hän oli puolellamme. Jumalalle kiitos siitä. Mitä tulee nyt? Onko uusi Keisari edeltäjän tapaan allekirjoittava valtavakuutuksen? Se on ensimmäinen koetus." — Sunnuntaina marrask. 11 p:nä "tuli tieto, että keisari Nikolai jo tiistaina oli muuttamatta allekirjoittanut valtavakuutuksensa Suomelle. Kivi on pudonnut Suomen kansan sydämeltä, sillä jollei hän olisi allekirjoittanut, mikä aihe epäilyksiin y.m.!" — Seuraavana päivänä oli "päivälliset (Seurahuoneen) 35:nnessä valtavakuutuksen johdosta, joka tänään on julistettu. Meurman esitti H. M:nsä Nikolai II:n maljan toivottaen hänelle voimia hallita ja toimia suuren valtakuntansa ja sen pienen osan, Suomen, onneksi. Eläköön! Y(rjö)K(oskinen) piti puheen, missä hän muistutti, miten meille suomalaisille oli välttämätöntä käyttää menestyksen hetkeä maltillisuudella ja viisaalla varovaisuudella, olla ylvästelemättä, olla esittämättä vaatimuksia, olla pyytämättä pikaisia muutoksia, ja ainoastaan hiljaisesti ja kärsivällisesti odottaa aikaamme! Eläköön Suomi! Donner esitti ministerivaltiosihteeri Daehnin maljan. Eläköön! Siitä oli hänelle tieto annettava, ei sähköteitse, niinkuin joku ehdotti, vaan yksityisesti Yrjö-Koskisen kautta." —

* * * * *