Uuden tehtävän tuotti näihin aikoihin Kihlmanille v. 1895 perustettu OY. Suomen Kaupunkien Hypoteekkikassa. Kun näet hallituksen ensimmäinen puheenjohtaja O. Donner Suomen pankin valtuusmiehenä oli luopunut, päätettiin 13/1 1896 kutsua Kihlman (tavallaan suuren osakkaan, Kansallispankin, edustajana) hallitukseen jäseneksi ja valittiin hänet myöskin heti puheenjohtajaksi. Niinkuin muita toimiaan hoiti hän tätäkin kaikella huolella ja tarkkuudella, ylläpitäen mitä parhainta suhdetta toimitusjohtajaan, vanhaan ystäväänsä Aug. Ramsayhin, ja laitoksen muihin virkailijoihin.

* * * * *

Vuosi 1895 kului sitten loppuun ja koko seuraavakin vuosi ilman tapahtumia, jotka olisivat merkillisemmin vaikuttaneet Kihlmanin elämään. Kumminkin mainittakoon joitakuita piirteitä tältäkin ajalta. Edellisen vuoden joulukuulla oli rouva Kihlmanilla jälleen yksi noita vaikeita, uhkaavia sairauskohtauksiansa, ja jouluaattona hänet vuoteessaan kannettiin saliin ollakseen juhlailtana perheen keskellä, mutta myöhemmin hän sentään taas vähitellen toipui.

Vuoden 1896 Kihlman aloitti rukouksella: "Ah, että tämä uusi vuosi tulisi minulle hedelmälliseksi! Opeta minua, Jumalani, tuntemaan Sinua ja siten rakastamaan Sinua, niin että totuus on kirkkaana silmieni edessä ja että tahtosi noudattaminen on suurin iloni. Kuule rukoukseni!" — Samoin kuin tästä huokauksesta näkee useasta muistiinpanosta, miten uskonnolliset kysymykset yhä kiinnittivät hänen ajatuksiansa. Kun hän esim. tapansa mukaan oli käynyt kuuntelemassa yliopiston rehtorin lukukaudenalkajaispuhetta, kirjoittaa hän päiväkirjaansa (18/1): "(Th.) Rein puhui tieteestä, filosofiasta ja suuresta elämänkysymyksestä, uskonnosta, s.o. siitä, joka joka päivä on mielessäni. Arvokas aine ja arvokkaasti käsitelty." —

Maalisk. 13 p:nä piti Kihlman kasvatustieteellisen yhdistyksen kokouksessa esitelmän n.s. kouluraamatusta eli raamatullisesta lukukirjasta. Hän selosti, millä perusteilla Saksassa oli puollettu tai vastusteltu erikoista koululle tarkoitettua raamatunpainosta, josta olisi poistettu vähemmän tarpeellisia osia sekä lapsille soveltumattomia kohtia, ja ehdotti sitten, että asiantuntijain tulisi Suomen kouluja varten toimittaa raamatullinen lukukirja ja että tämä lukukirja olisi, sitten kun tuomiokapitulit olivat sen tarkastaneet ja hyväksyneet, otettava käytäntöön maamme kouluissa ennen käytetyn kokoraamatun sijaan. Kokous hyväksyi alustajan ehdotuksen, vaikkei se enemmän kuin hänkään tahtonut tarkemmin määrätä niitä periaatteita, joiden mukaan toimitus oli suoritettava.

Vuoden kuluessa teki Kihlman kolme pitempää matkaa. Helmikuulla hän kävi Vaasassa, missä Henrik 15 p:nä vietti häitä neiti Eva Åkessonin, hovioikeuden asessori K. Åkessonin tyttären, kanssa. Mennessään oli hänellä matkatoverina nuorin poika, Lennart, palatessaan sitä paitsi nuori pariskunta. Kesällä Kihlman taas, huolimatta siitä että hänen jalkansa olivat ajettuneet liiallisesta seisomisesta, mikä joskus pakotti hänet makuullekin, matkusti Ruokolahdelle tavatakseen A. A. Favorinia. "Sitten kun Appelberg ja Essen ovat menneet toiseen maailmaan, olet Sinä ainoa ystävä nuoruudenajalta", oli Kihlman kirjoittanut hänelle (30/12 1895). "Siitä ajasta olen kokenut paljon, joka luonnollisesti ei ole mennyt ohi jälkiä jättämättä, vaan on vaikuttanut sisällisen ihmiseni sekä syventämiseksi että parantamiseksi. Mutta sen tiedän, että elämäni parhaimmat hetket ovat olleet ne, jolloin olen voinut tuntea hänen läsnäoloansa, joka sanoi, että hän tahtoi olla opetuslastensa luona joka päivä maailman loppuun asti. Hän sanoi myöskin, että missä kaksi tai kolme ovat kokoontuneet hänen nimessään, siinä on hän heidän keskellään. Tämän lupauksen totuuden olen minä kokenut ja erittäinkin silloin, kun olen ollut Sinun seurassasi. Muistissani elää se hetki, jolloin viimeksi kävin luonasi, ja niinikään entisaikojen hetket, jolloin tapasimme toisiamme Alavetelissä ja Kruununkylässä. Haluaisin vielä semmoista hetkeä, ennenkuin Sinä taikka minä menemme pois, ja onhan se pian tapahtuva. — — Erittäin tahtoisin Sinun kanssasi tarkistaa (justera) arvosteluani pietistisen liikkeen luonteesta, mikä siinä, hyvän ohella, oli väärää. Kun katselen taapäin sitä aikaa ja koko myöhempää elämääni, esiintyvät minulle elävästi Paavalin sanat 'Jumalan hyvyyden, kärsivällisyyden ja pitkämielisyyden runsaudesta'. Niin, sen tunnen sieluni syvyydessä: Jumalan pitkämielisyyden runsaus minua kohtaan on ollut suuri." [Favorinin vastauksesta (22/1 1896) otamme seuraavat rivit: "Mitä kirjoitat seurustelustamme ensimmäisinä pappisvuosinamme, sitä olen minäkin usein muistellut. Se oli rauhan ja onnen aikaa. Kaikki oli silloin vielä niin veljellistä, sopuisaa ja avosydämistä kaikkien kesken, jotka kuuluivat heränneeseen joukkoon. Hedbergiläinen erimielisyys antoi meille silloin aihetta keskustella opista. Vasta Malmbergin lankeemuksen jälkeen ilmeisiin synteihin ruvettiin tutkimaan elämääkin, ja se vei meitä tarkastamaan meitä itseämme ja muita, oliko kaikki niinkuin olisi pitänyt olla. Mutta siitä oli myöskin se vähemmän kiitettävä seuraus, että alettiin epäillä sitäkin, mikä suomalaisessa herännäisyydessä kuitenkin oli Jumalasta ja totuudesta. — M. F. Roosin teokset tulivat meille silloin sopivassa ajassa hyödyksi — tarjoten meille terveellisen johtonauhan; ja minulle on vielä viimeisenäkin aikana hänen (Roosin) hartauskirjastaan ollut paljon hyvää itsetutkimuksekseni ja rakennuksekseni. Myöhemmin ovat J. T. Beckin teokset, enemmän kuin muiden, tuottaneet minulle verratonta hyötyä." —] — Matka meni nytkin Lappeenrannan kautta, ja Kihlman viipyi Ruokolahdella perjantain keskipäivältä lauantain keskipäivään asti (17 ja 18 p. heinäk.), jonka jälkeen hän lähti Inkeroisiin tarkastamaan tehtaita ja sitten kotiin. Ainoastaan seuraavat sanat viittaavat ystävien yhdessäoloon: "En voisi ajan pitkään pysyä yksimielisenä (sammanstämma) Favorinin kanssa, hän kun yksinäisyydessään on jäänyt jälkeen, niin vakava kuin hän muutoin onkin. Hän ei kaipaa selvityksiä, koska hän ei tiedä vaikeuksista." — Vihdoin Kihlman vaimonsa kanssa matkusti jouluksi Vaasaan tapaamaan lapsiaan ja lastenlapsiaan. Omituista on, kuinka hän nyt — arvatenkin jonkunlaisesta yksinäisyyden tunteesta — haluaa tavata niitä harvoja tuttuja nuoruudenajoiltaan, jotka kuolema oli säästänyt. Edellisellä matkalla hän oli käynyt 76-vuotiaan rouva Augusta Grönbergin (s. Roschier) luona, ja nyt hän meni useamman vanhuksen puheille. Niin neiti Amelie Wasastjernan, jota ei ollut nähnyt v:n 1840 jälkeen, jolloin hän itse oli 15- ja Amelie 17-vuotias. Jälkimmäinen oli tullut niin kuuroksi, että Kihlmanin täytyi kirjoittaa, mitä tahtoi sanoa. "Puhelu kääntyi tietysti muinaisiin aikoihin. Nykyaika oli Amelielle vieras. Hän elikin toisessa maailmassa, mihin ikävöi. Täällä hän vain tuotti toisille vaivaa. Liikuttavaa oli kuulla, kuinka hän vilpittömästi ikävöi sitä maailmaa, minne muut rakkaat ennen olivat menneet. Me syleilimme toisiamme useita kertoja." Ebba Stenbäckin Kihlman tapasi kaksikin kertaa. "Ebba (80-vuotias) on hyvin puhelias ja ennakkoluuloton. Mieluisa yhdessäolo." Kumminkin oli Kihlmanilla Vaasassa nuorempiakin ystäviä, nimittäin teologian lehtorit V. T. Rosenqvist ja L. J. Ingman, joita kumpaakin hän piti suuressa arvossa. Hän toivoi, että toinen tai toinen tulisi hänen seuraajakseen — ja niinkuin tietty tulikin edellinen myöhemmin normaalilyseon yliopettajaksi ja rehtoriksi, jota vastoin jälkimmäinen, Kihlmanin tieten ja onnentoivotusten saattamana, oli suunnannut harrastuksensa yliopistoon päin, missä hän vanhan suosijansa ja ystävänsä kuoleman jälkeen olikin saava professorinviran. Heidänkin luonaan Kihlman kävi Vaasanmatkallaan, ja erinomaisen kiitollinen hän oli Ingmanille, kun tämä lupautui rupeamaan hänen sijaisekseen kevätlukukaudeksi 1897, jolloin hän valtiopäivien tähden tahtoi olla täysin vapaa virastaan. Hän vapautui siten "tuskallisesta velvollisuuksien ristiriidasta".

Perjantaina 11 p:nä syysk. vietti Suomalainen alkeisopisto 25-vuotis-riemujuhlansa. Kihlmanista oli Kaarle Krohnin juhlapuhe sydämellinen ja erittäin etevä. Päivällisillä Seurahuoneella pidettiin paljon puheita, joissa huomautettiin milloin minkin henkilön ansioista kouluun nähden. Kihlmaniinkin kohdistettiin puhe, jonka jälkeen häntä samoin kuin muitakin kannettiin. Sen johdosta hän lausuu: "Äärettömän tuskallista minulle. Miksi ei minun sallita seisoa taustalla, missä aina olen tahtonut olla vaikuttaakseni sovinnolliseen suuntaan?" — Lokak. 9 p:nä oli Kihlman mukana A. Meurmanin 70-vuotisjuhlassa, missä oli 400 henkeä saapuvilla, ja missä Jaakko Forsman oli juhlapuhujana. "Kyllähän Meurmanilla on hyvin suuria ansioita, mutta kyllä niitä tunnustettiinkin, jopa siinäkin, missä ne eivät ole niin suuria, tarkoitan uskonnon alalla." Pappien puolesta pidettiin näet erityinen puhe, jota Kihlman ei voinut kiittää.

Koulusta on vain kerrottava, että lokakuulla toimeenpantiin muutos lukujärjestyksessä, josta Kihlman lausuu (10/10): "En ole pedagogisella alalla kokenut mitään semmoista, että melkoinen muutos oppilaitosten lukujärjestyksessä päätetään senaatissa, ilman että edes Ylihallituksen mieltä on kysytty, että asetus ilmestyy elokuun viimeisenä päivänä ja on noudatettava alkavan lukuvuoden alusta, ei vähitellen, vaan heti neljällä luokalla. — Olemme syyskuulla ja osan lokakuuta noudattaneet toista järjestystä ja tästä lähtien tulee meidän noudattaa toista." — Marrask. 7 p:nä k:lo 2-3 oli Kihlmanilla, kun hän opetti IV luokalla, korkeita vieraita, nimittäin piispa Råbergh, asessori Gummerus, rovasti Lyra, rehtori Lindeqvist, yli-inspehtori A. Streng y.m. "Olen taipuvainen uskomaan, että opetustunti oli hyvä", on päiväkirjaan merkitty, mutta tämä piispantarkastus ei kuitenkaan mennyt ohi muistutuksetta, niinkuin alempana saamme nähdä.

* * * * *

V. 1897 oli Kihlman kahdeksannen ja viimeisen kerran mukana valtiopäivillä. Niiden juhlallinen avaus tapahtui tammik. 25 p:nä. Kirkossa oli hän tyytymätön saarnaan. "Semmoisessa tilaisuudessa ei ole paikallaan kiinnittää huomiotaan eskatologisiin kuvauksiin; jos vanhurskaus toteutetaan vasta uudessa maassa, voivat säädyt matkustaa kotiin, koska eivät kykene edistämään vanhurskautta. Mutta jos vanhurskautta voidaan nyt jo edistää hyvillä laeilla, niin sopisi huomauttaa siitä ja teroittaa lainsäätäjätoimen merkitystä." Sitä vastoin oli hänestä keisarin tervehdys valtiosalissa sydämellinen ja teki erittäin hyvän vaikutuksen. Samoin oli maamarsalkan (S. W. von Troil) puhe "arvokas ja merkityksellinen". — Ensimmäisiltä valtiopäiviltään asti oli Kihlman käytännöllisenä ja toimeliaana miehenä ollut osallisena pappissäädyn kanslia-asiain järjestämisessä. Kun sittemmin säädyt v. 1891 alkoivat toimia omassa talossaan, uhrasi Kihlman paljon aikaa uuden talon kaluston täydentämiseen, hankki kirjakaappeja ja järjesti valiokuntien ja erittäin oman säätynsä kirjastoja ja arkistoja, jotka melkoisessa määrässä olivat hoidon tarpeessa. Kun sääty 1897 tapasi kansliahuoneensa kaikin puolin siististi kalustettuna ja asianmukaisesti järjestettynä, puhemies (28/1) julkilausui Kihlmanille säädyn kiitokset "siitä huolesta ja taidosta", millä hän oli kaikki suorittanut.