* * * * *
Seurauksena ylempänä mainitusta piispa Råberghin käynnistä Kihlmanin uskonnonopetustunnilla oli, että helmikuulla 1897 saapui kouluylihallitukselta normaalilyseon rehtorille kirjelmä, missä kysyttiin, oliko ruotsalaisessa normaalilyseossa suoritettu määrättyjä oppikursseja mitä katkismuksenopetukseen tulee ja jollei niin ollut tapahtunut, mikä oli syynä siihen? Kihlmanin ensi tehtävä, kun hän oli vapautunut valtiopäivämiestoimesta, oli vastata tähän, sillä luonnollisesti koski kysymys yksinomaisesti häntä. Säilyneen alustelman mukaan selostamme tässä vastauksen.
Kihlman myöntää, että määräyksiä katkismuksenopetuksesta ei oltu kirjaimellisesti noudatettu (minkä ylihallitus kyllä on voinut nähdä vuosikertomuksista) ja syynä siihen oli, ettei hän ollut kyennyt (saknat förmåga) sitä tekemään. "En tiedä, kuka on laatinut määrätyt oppikurssit, mutta ei se ole voinut olla mikään uskonnonopettaja, jolla on ollut kokemusta siitä, mitä parhaimmankaan uskonnonopettajan on mahdollista suorittaa, jos nimittäin uskonnonopetus on oleva tarkoituksenmukaista eikä alennu kaavojen (formler) ulkoalukemiseen, kaavojen, jotka oppilaat niitä ymmärtämättä ainoastaan säilyttävät muistissaan, ilman että ne mitenkään vaikuttavat heidän uskonnolliseen elämänkehitykseensä." Sitten hän seikkaperäisesti osoittaa, missä järjestyksessä kukin katkismuksen pääkappaleista oli tullut tarkan selvityksen ja opetuksen esineeksi ja ettei yhtä ainoatakaan oltu laiminlyöty. Olihan sitäpaitsi määrätty, että oppilaan tulee tuntea kristinuskon pääopit Lutherin vähän katkismuksen mukaan jo päästäkseen ensimmäiselle luokalle, joten sen lukeminen ei välttämättömästi kuulunut lyseossa annettavaan uskonnonopetukseen. Samassa hän viittaa Lutherin katkismuksen syntyyn ja alkuperäiseen tarkoitukseen, ja että nykyään lyseoissa on annettava täydellisempää uskonnonopetusta. Lopuksi hän huomauttaa jo 30 vuotta julkisesti opettaneensa uskontoa noudattaen nyt selittämäänsä menettelyä, ilman että kouluylihallitus, taikka koulun tarkastaja, pedagogian professori, taikka kukaan kirkollinen viranomainen olisi mitään muistuttanut sitä vastaan. "Tuntuu sen vuoksi vähän odottamattomalta, että nyt vihdoin tämänlaista selitystä on pidetty tarpeellisena." — Mutta koska ylihallitus kirjelmässään oli vaatinut, että ainakin vastedes uskonnonopetus oli niin järjestettävä, että oppilaat koulujen alemmilla luokilla lukisivat kansankirkon hyväksymää katkismusta, jatkaa Kihlman vastakirjoitustaan todistaakseen, että sellainen muutos opetuksessa olisi vahingollinen ja siis kaikkea muuta kuin toivottava. Ollaanhan jo yleisesti sitä mieltä, että jos uskonnonopetus on järjestettävä psykologisten periaatteiden mukaan, tulee sen alkaa historiallisella osalla, jotavastoin uskonnon dogmaattinen puoli on lykättävä myöhempään, jolloin oppilaiden henkinen kehitys on edistyneempi ja he siis ovat alttiimpia sellaiselle opetukselle. Tämän nojalla onkin ensin opetettu raamatunhistoriaa alemmilla luokilla, sen jälkeen on seurannut raamatun lukeminen ja kirkkohistoria sekä viimeksi dogmaattinen opetus. Ehdotuksen mukaan tulisi katkismuksen lukeminen tapahtumaan rinnakkain raamatunhistorian kanssa. Seurauksena olisi kummankin aineen hätäinen ja pintapuolinen käsitteleminen. Jos puheenaolevaa oppikirjaa pidetään ehdottomasti välttämättömänä, niin luettakoon sitä oppikoulujen korkeammilla luokilla, sillä joskin sen käyttäminen haittaa opetuksen tieteellisyyttä, on se vahinko vähempi kuin että normaalinen uskonnonopetus ehkäistään.
* * * * *
Kesäkausi 1897 muodostaa käännekohdan Kihlmanin elämässä. Hän näet ei enää palannut koulutoimeensa. Ennenkuin aloitamme uuden luvun, kerromme tässä kuitenkin muutamia seikkoja, jotka näyttävät paremmin sopivan edellisen yhteyteen.
Tammik. 19 p:nä, sanotaan päiväkirjassa, oli perheessä keskusteltu talon tontin ostamisesta, ja saman kuun 31 p:nä oli Kihlman jo kauniin tontin omistaja, vastapäätä uutta (Johanneksen) kirkkoa. Hän näyttää itse olleen asiasta hämmästynyt: "Pitääkö minun 72-vuotiaana rakentaa talo, minun, jonka talo kenties jo tänä vuonna on ruumisarkku?" Tuuma toteutui kumminkin. Perustukset laskettiin jo kevään kuluessa, ja muuraus alkoi heinäkuulla. Rakennuksen arkkitehtinä oli Hård af Segerstad, rakennusmestarina oli Juho Ahde ja työnjohtajana Nest. L. Eskola.
Syksyllä 1896 oli Oswaldkin mennyt kihloihin. Morsian oli kansakoulunopettajatar Anna Brusila, talollisen tytär Janakkalasta. Kun sulhanen toukokuulla 1897 oli nimitetty ylimääräiseksi professoriksi, vietettiin häät 22 p:nä kesäk. morsiamen kodissa, ja oli Kihlman niissä saapuvilla samoin kuin kahden nuoremmankin poikansa häissä, vaikkei hän vihkinyt paria, kun toimitus oli tapahtuva suomeksi. Miten hellästi hän otti osaa poikansa kohtaloon, todistavat sanat: "Tulkoon Oswaldin avio siksi, mitä kristillinen avio voi ja mitä sen tulee olla. Niin suokoon Jumala. Minä rukoilen sitä ja minä uskon, että Jumala kuulee meitä, kun rukoilemme Jumalan tahdon mukaan. Tunsin Jumalan läsnäolon." — Kun Kihlman seuraavana päivänä, juhannusaattona, pyrki Porkkala laivaan mennäkseen Rulluddiin, oli se niin täynnä, että hän ei olisi päässyt mukaan, jollei eräs matkustaja vapaaehtoisesti olisi poistunut jättääkseen hänelle tilaa. "Erinomainen altruismin osoitus. Kuka oli se mies?" — Oswald ja hänen nuori vaimonsa lähtivät häämatkalle Saksaan ja sieltä Norjaan; koko kevätlukukauden 1897 oleskeli jälkimmäinen pastori von Rohdenin luona Werden a.d. Ruhr'issa oppiakseen saksaa.
Viimein eräs seikka, joka kuuluu Kihlmanin liikemiestoimintaan.
Kun Kihlman porvarissäädyn puhemiehen, J. Kurténin, toimeenpanemilla päivällisillä 4 p:nä huhtik. oli saanut pöytänaapurikseen senaattori O. Bergbomin (Vuorenheimo), kertoi tämä senaatin vast'ikään päättäneen tiedustella 7 eri konetehtaalta, millä ehdoilla ne ottaisivat ennen vuotta 1903 rakentaakseen 40 lokomotiivia. Asiantuntijat olivat kyllä sitä mieltä, että kotimaassa tehdyt veturit tulevat ulkomaisia kalliimmiksi, mutta niinkin ollen oli kuitenkin arveltu tärkeäksi, että meilläkin syntyisi veturiteollisuus. Tämä tieto vaikutti erittäin innostavasti Kihlmaniin, ja vaikka sekä johtokunnassa että osakkaissa ilmaantui vastaväittäjiä, sai hän kumminkin jo tänä kesänä aikaan, että päätettiin Tampereen yhtiön puolelta tehdä tarjous. Kumminkin syntyi lopullinen sopimus valtion kanssa vasta 1898. Tietysti oli alussa vaikeuksia, mutta ennen pitkää saatiin yritys kaikin puolin hyvälle tolalle, ja v:sta 1901 on Tampereen Pellava- ja Rautateollisuusosakeyhtiö tyydyttänyt Suomen rautateiden tarpeet vetureihin nähden. Vuosina 1900-05 rakennettiin yhteensä 100 kappaletta, joiden arvo nousi yli 7 milj. mk. Ilman johtokunnan vanhan puheenjohtajan yritteliäisyyttä ja intomieltä olisi asiaan tuskin ryhdytty.
Heinäkuun 19 oli Kihlmanille merkkipäivä. Silloin hän aamupuolella kirjoitti puheen, jonka hän Tampereen yhtiön puolesta iltapäivällä oli pitävä Sixtus Calamniuksen hautajaisissa, ja myöskin erohakemuksensa yliopettajan virasta. "Siis samana päivänä kuin hautaan uskollisen ystäväni Sixtuksen, haen minä eroa virastani tullakseni emeritukseksi ja pian seuratakseni häntä hautaan. Oltuamme ystäviä elämässä, emme luultavasti kauan ole kuoleman toisistamme erottamina." Molemmat olivat Vaasassa syntyneitä ja koulutovereita, mutta heidän ystävyytensä oli vakaantunut kovina aikoina yhteistyössä Tampereen yhtiön puolesta.