Nej, genom motstånd, förluster och strider
Sanningen segrande framgår omsider;
Segra skall den ändock till slut,
Och dö vi, segrar den dock till slut.
Därföre mod, o du klappande hjärta!
Fritt genom glädje och gladt genom smärta
Okränkt sanningens vän går fram,
Går mot det heliga målet fram.
Broder, vi räcka dig handen och svära
Troget att vittne åt sanningen bära;
Evig är den ännu som förr,
Och evigt segrar den än som förr.
[Veikko, kun kirkkaana ja jumalaisena korkea
totuus ilmestyi säihkyviin silmiimme,
oi, silloin vannoimme kuolevamme riemuiten,
uskollisesti elävämme ja kuolevamme sille.
Ja kun hiljaisessa rukouksessa laskimme sen
jalkain juureen parhaimman, mitä meillä oli,
elon pyrkimyksen ja sielun halun,
kuinka valoisa oli elämä, kuinka lämmin halumme!
Pettäisimmekö valamme, ja tuskassa
väistyisimme horjuvin sydämin?
Vaipuisimmeko väsyneinä ja lannistuneina,
ah, vaipuisimmeko voitettuina tomuun?
Ei, kautta vastusten, tappioiden ja taistojen
totuus kulkee voittaen vihdoin:
voittava on se lopultakin,
ja vaikka me kuolemme, on se voittava lopultakin.
Siis rohkeutta, oi sykkivä sydän!
Vapaasti ilon ja iloisesti tuskan kautta käy
loukkaamatonna totuuden ystävä eteenpäin,
eteenpäin kohti pyhää määräänsä.
Veikko, me ojennamme sinulle kätemme vannoen
uskollisesti todistavamme totuuden puolesta;
iäinen se on vielä kuin ennenkin,
ja iäti se voittaa vielä kuin ennenkin.]
Itse juhlassa Stenbäck ei ollut läsnä, jonka tähden Snellmanin kerrotaan siellä sanoneen Essenille: "Koska Stenbäck on lähettänyt tänne paremman osansa, olisi hän voinut toimittaa tomumajansakin tänne."