Myöskin vuodelta 1851 on eräs teos mainittava. Kirja, jonka nimi on: "Thomas Arnold, Rektor i Rugby England. Biografiskt utkast utgifvet af Lars Stenbäck", on yhteenveto Karl Heintzin tekemästä A. P. Stanleyn "The Life and Correspondence of Th. Arnold" nimisen teoksen mukailusta. Esipuheessa Stenbäck lausuu seuraavaa, joka selittää, kuinka hän viehättyi julkaisemaan tämän elämäkerran: "Aikana, joka on köyhä selväpiirteisistä, ylevistä ja uhrautuvista luonteista, on virkistävää kohdata mies, jossa elävään, läpitunkevaan älyyn yhtyy palava harrastus ihmiskunnan korkeimpiin ja kalleimpiin etuihin ja joka järkkymättä pyrkii saattamaan ne voimaan ilman ihmispelkoa ja ihmisorjuutta, koska hän pelkää Jumalaa sillä kieltäytyvällä lujuudella ja sammumattomalla elämänvoimalla, jolla ainoastaan Kristuksen usko voi täyttää ihmissielun. Sellainen mies oli Arnold. Julkaisija toivoo, että heikkokin hahmokuva hänestä on ansaitseva jotakin huomiota, ja varsinkin että hänen periaatteensa, ohjeensa ja viittauksensa ovat herättävät vastakaikua niissä, joilla on työnänsä kasvattamisen jalo taito." Tässä erinomaisessa miehessä Stenbäck todella tapasi olennoituneena sen koulunopettajan ja koulunrehtorin ihanteen, joka väikkyi hänen mielessään, jalon persoonallisuuden ja hurskaan kristityn, joka, paitsi koko elämässään, varsinkin nuorison opetuksessa ja kasvatuksessa aina tavoitti korkeinta. Arnold ei ollut, lausui hän, tosin mikään saavuttamaton ihanne, mutta elävä esikuva, joka todistaa sellaisen kasvattajan mahdollisuuden, jonka toiminta ja menestys varsinaisesti riippuu hänen persoonallisuudestaan. — Sille, joka tahtoo tutkia Stenbäckiä pedagogina, on vaivanmaksavaa tarkasti lukea tämä teos. Siinä on paljon, joka muistuttaa suomalaista koulunrehtoria.

* * * * *

Vielä on tältä ajalta mainittava ja esitettävä jotakin Stenbäckin kirjeenvaihdosta.

Alussa vuotta 1849 Stenbäck sai pitkän vaitiolon jälkeen taas kirjeen Skarstedtilta. Vastauksesta (4 p:ltä huhtikuuta s.v.) otamme seuraavat rivit:

"Olen tätä nykyä — post varios casus — asetettu Vaasan ylemmän alkeiskoulun rehtoriksi ja olen erinomaisen tyytyväinen tähän toimeeni. Kun koulu on vanhimpia ja oppilasluvultaan suurimpia maassamme, on tämä virka yhtä paljotöinen kuin vastuunalainen. Kuitenkin on minulle ilo olla nuorison ympäröimänä, joka aina on ollut minulle rakas, ja heihin koetan istuttaa siemeniä aikaa ja iankaikkisuutta varten. Kun tämä paikka sitä paitsi on synnyinseutuni, ja täällä on heränneitä veljiä ympärilläni kaikilla tahoilla, olen saanut runsaan korvauksen moninaisista vastoinkäymisistä entisissä viranhakemuksissani. — Vaikka herätyksiä näillä seuduin jatkuu, on Herra tähän saakka sallinut meidän nauttia ulkonaista rauhaa, joskin moninaisella tavalla uhattua. Mutta sitä tuskallisempi on muutamia vuosia sitten alkanut eripuraisuus meidän ja entisten eteläsuomalaisten veljiemme kesken, joita edustaa eräs sikäläinen pappi, Hedberg. Jollen muista väärin, olit sinäkin muinoin ystävällisessä suhteessa Roseniukseen, joka Tukholmassa edustaa samaa voimatonta ja hengetöntä kristillisyyden suuntaa. Löyhä häilyminen omatekoisessa ja itseotetussa n.s. uskossa ilman kokemusta ja kuuliaista alistumista Jumalan hengen kuritukseen, johdatukseen ja vaikutukseen on täällä kuten sielläkin häikäissyt ja nukuttanut monta, joissa Jumala oli aloittanut työnsä, vaikka me omalla paikkakunnallamme olemme säilyneet tämän hengellisen tartunnan leviämiseltä." — Saman kirjeen lopussa Stenbäck sanoo tanskalaista tohtori Rudelbachia yhdeksi "arvossapidetyimpiä auktoriteettejaan teologian alalla".

Skarstedt kirjoitti samana päivänä kuin hän sai kirjeen (21 p. huhtikuuta) pitkän vastauksen, josta siitäkin yhtä ja toista on mainittava. Käydessään tohtori Reuterdahlin luona oli Skarstedt sattumalta saanut käsiinsä ensimmäisen vihon Stenbäckin teologisia traktaatteja, joka osaksi kosketteli samaa ainetta kuin hänen miltei valmiiksi painettu, kirkkoa koskeva väitöskirjansa apulaisenvirkaa varten teologisessa tiedekunnassa. Hän ei ehtinyt muuta kuin "varastaa yhden sitaatin" lopulle teostansa, jonka hän on omistanut "L. Stenbäckille ja eräälle toiselle hyvälle ystävälle". — Sitten kirjeen kirjoittaja ehdottaa, että Stenbäck, jos hän ei ole naimisissa, tulisi dosentiksi Lundiin. "Sinut karkoitettiin yhdestä yliopistosta, ja mikä estäisi sinua muuttamasta toiseen?" Hän lupaa valmistaa asiaa ja ilmoittaa, että professori Thomander, jota asia lähinnä koskisi, on "erittäin taipuvainen lämpimämpään teologisten aineiden käsittelyyn (jätän sanomatta, onko hänellä itsellään oikeaa lämpöä). Sinä tekisit täällä enemmän hyötyä kuin minä ja paremmin voisit saattaa häpeään hegeliaanit, jotka nyt uhkaavat tehdä yliopiston teologiset pyrinnöt epäiltäviksi kaikkien todellista pappissivistystä harrastavain kansalaisten silmissä." — Edelleen Skarstedt koettaa saada Stenbäckiä innostetuksi teologisen aikakauskirjan julkaisemiseen Ruotsissa sekä kehoittaa häntä lopuksi antamaan lisiä erääseen Jeesuksen elämää esittävään kuvateokseen, jonka hän oli ottanut toimittaakseen. — Stenbäckin vastaus ei ole tallella, mutta tuskin lienee yksikään vilkkaan ruotsalaisen ystävän ehdotuksista saanut hänen suostumustaan.

Paitsi muiden kera oli Stenbäck näinä vuosina jotenkin vilkkaassa kirjeenvaihdossa Kuopiossa olevan Julius Berghin kanssa. Kirjeistä näkyy, että hänellä, vaikka hän hyvin viihtyi Vaasassa, oli ollut aikeita hakea toista virkaa. Niinpä hän näyttää 1850 hakeneen Ilmajoen kirkkoherran virkaa, mutta sivuutettujen tekemäin valitusten johdosta jääneen pois ehdolta. Seuraavana vuonna taas hän haki lehtorinvirkaa Kuopion kymnaasissa, mutta muodollisista syistä hän ei näy tulleen kysymykseen. Lopuksi voi mainita, että arkkipiispa kehoitti häntä hakemaan lehtorinvirkaa Turussa, "jonne luonnollisesti", sanoi Stenbäck, "en kuolemaksenikaan tahdo. Olen myöskin tullut vanhaksi ja istun mieluimmin omalla rannallani."

Tärkeimmät näistä kirjeistä ovat muutamat, jotka koskevat sitä rikkoutumista, joka tähän aikaan oli syntynyt pietismin kannattajain kesken. Emme katso asiaksemme antautua lähempään historialliseen selvittelyyn sen syistä, sillä osaksi on kysymys ulkopuolella varsinaista ainettamme, osaksi eivät tapahtumat vielä nytkään ole kylliksi kaukana, etteivät, objektiivisestikin käsiteltyinä, koskisi monen mieleen. Kuitenkaan ei tiettävästi voi muistuttaa mitään sitä vastaan, että julkaisemme seuraavat kirjeet viittauksineen siihen, mitä oli tapahtunut. Se vaikutus, jonka Stenbäck oli saanut asiasta, ja se arvostelu, jonka alaiseksi hän tunnetulla suoruudellaan panee muutamat puolet pietismistä, kuuluu joka tapauksessa niin ehdottomasti hänen elämäkertaansa, että sen poisjättäminen ei voi tulla kysymykseen.

Ensimmäinen kirje Berghille tästä asiasta (Vaasa, 14 p. helmik. 1852) on niin merkillinen lehti pietismin historiaa, että otamme sen tähän kokonaisuudessaan: [Stenbäck on itse tässä kirjeessä käyttänyt alkukirjainta M. täyden nimen sijasta.]

"Rakkahin veli! Paljon kiitoksia kirjoittamistasi riveistä. Olin hyvin pahoillani, etten saanut tavata sinua Lapualla; jos olisin aavistanut sinun olevan siellä, olisin epäilemättä laittautunut sinne, tavalla millä hyvänsä. Mutta kuka osasi ajatella, että saatoit päästä sinne, kun täällä vielä siihen aikaan oli aivan paljas maa ja pahin kelirikko. Miksi et minulle antanut tietoa sinnetulostasi? — Merkittävä uutinen oli se, että ukko Paavo on päässyt pois pitkistä vaivoistaan."