Samoinkuin muilla kaupunkilaisilla oli Stenbäckeilläkin tapana kesäksi muuttaa maalle. He oleskelivat kauniin vuodenajan tavallisesti Munsalassa. Leskeksi jäätyään oli Charlotte Achrén vuokrannut itselleen asunnon tilanomistaja Enqvistin luota sikäläisestä Veksalan kylästä; myöhemmin asettui Marie Ottelinkin lapsineen samaan paikkaan, ja siinä Stenbäckeilläkin oli kesäasuntonsa. Vaikka kylän asema ei ollut erittäin luonnonkaunis, oli se kuitenkin, sijaiten meren rannalla, mieluisa kesäpaikka, ja Stenbäck viihtyi siellä hyvin lähimpäinsä ja varsinkin lukuisan kasvavan nuorisojoukon ympäröimänä. Ei myöskään tule unohtaa, että paikka oli lähellä Härmää, niin että Essenin perheen luona helposti voi käydä vieraisilla, ja se taas puolestaan saattoi vastata käynteihin ja joskus kauemmankin aikaa oleskella Veksalassa.

Idyllisestä maalaiselämästä Munsalassa on eräs naissukulainen pannut paperille muutamia lapsuudenmuistoja: "Kahdeksanvuotiaana", kirjoittaa hän, "vietin 0. G. von Essenin perheen kanssa muutamia viikkoja L. Stenbäckin kesäkodissa. Hän oli useimmiten erinomaisen ystävällinen meille lapsille. Eräänä päivänä hän kutsui meidät saliin, missä hän istui keinutuolissa kirja kädessä. 'Tulkaa tänne, lapset, niin luen teille jotain kaunista', sanoi hän. Asetuimme piiriin hänen ympärilleen, ja hän luki meille pitkän runoelman, josta en käsittänyt muuta kuin sanat: 'Nu hafva de gått som paddor, nu blefvo de efter igen'. ['Kuin kilpikonnat ne kulkee, nyt taaskin ne tielle jää.' (Runebergin 'Luutnantti Zidénistä'.)] Sitten hän luki vielä toisen kappaleen, jonka jo ymmärsin paremmin. Myöhemmin huomasin, että se oli 'Sven Tuuva'. Muutamia päiviä sen jälkeen, kun olin vähän kipeä enkä voinut mennä toisten kera vieraisille erääseen paikkaan, toi hän minulle, ennenkuin kaikki lähtivät, kirjan ja sanoi: 'Tässä tuon sinulle lukemista, ettei sinulla ole ikävä.' Silloin näin ensi kerran 'Vänrikki Stoolin tarinat', ja aika ei tuntunut pitkältä. Vielä kerran samana kesänä, kun sekä täysikasvaneita että meitä lapsia oli hänen kamarissaan, luki hän useita tarinoita 'Vänrikki Stoolista'. Eräs pieni kuusivuotias tyttö meni pois huoneesta kesken lukua. Lauri Stenbäck katsoi vähän kummastuen tyttöön ja lausui: 'Hanna ei näy välittävän.' — Vaikka Stenbäck piti lapsista, teki hän toisinaan heille kiusaa. Sen olen kuullut muilta ja itsekin kokenut. Kerran, kun minä, yhä vielä samana kesänä, kerroin toisille tytöille satua prinsessasta, joka kulki ilmassa, tuli Stenbäck sattumalta luoksemme, juuri kun sanoin: 'Koko maa näytti hänestä hämärältä möhkäleeltä.' Sitten sain aina aterioidessa kuulla: 'No, Lyydi, kuinkas sen hämärän möhkäleen laita oli?' mikä luonnollisesti harmitti minua."

Tähän voi lisätä, että toisetkin todistavat, kuinka suuren arvon Stenbäck antoi Vänrikki Stoolin tarinoille. Ne tyydyttivät täydellisesti hänen korkeat runolliset vaatimuksensa, mutta huomatkaamme, ainoastaan edellinen kokoelma. Toinen ei miellyttänyt häntä samassa määrin. Hänestä eivät myöhemmät tarinat tuntuneet yhtä välittömästi runoilijan sielusta lähteneiltä, vaan ainakin osaksi syntyneen siksi, että Runeberg oli päättänyt liittää toisen kokoelman ensimmäiseen.

Myös kesällä 1852 Stenbäckit oleskelivat Munsalassa, mutta olivat satunnaisella matkalla Härmään, kun heidät saavutti kamala sanoma: "Vaasan kaupunki palaa", joka sanoma 3 p. elokuuta kiiti yli Pohjanmaan seutujen. Tuli oli kello 10:n tienoissa aamupäivällä pudonnut erään juopuneen vöyriläisen piippunysästä raatimies Aurénin talon pihalla lautavajassa olevaan sammalläjään, saman talon, mihin Stenbäck ensiksi oli asettunut Vaasaan muuttaessaan. Sieltä levisi hävittävä luonnonvoima hirvittävällä vauhdilla yli kaupungin, jonka perikatoa kesän tavaton kuivuus ja kuumuus jo kauan oli valmistanut.

Stenbäckin talo oli kesän aikana korjattu ja maalattu, ja työ oli päättynyt pari päivää ennen paloa. Se palvelija, joka oli talon vartijana herrasväen poissa ollessa, oli elokuun 3 päivänä aamulla alkanut pestä huoneita työmiesten poistuttua. Hän kuuli kyllä huudon: tuli on irti! mutta ei antanut sen häiritä askarettaan, vaan jatkoi sitä, ajatellen kyllä ajoissa ehtivänsä tulipaloa näkemään. Siitä seurasi, ettei kukaan koettanutkaan pelastaa Stenbäckin tavaroita, ennenkuin se oli liian myöhäistä. Ainoastaan rehtorin kirjoituspöytä, jonka laatikoissa oli joukko papereja säilyssä, pelastui — kaikki muu paloi poroksi. Kuullessaan kauniin kirjastonsa palaneen Stenbäck itki, niin kerrotaan. — Talon rakennukset olivat palovakuutetut, joten vahinko ei tullut niin perinpohjaiseksi kuin olisi voinut. Ennenmainitussa kirjeessä Julius Berghille saman kuun lopulta Stenbäck itse lausuu onnettomuuden johdosta: "Vaasan palon jälkeen elän maanpakolaisena poissa varsinaisesta kodistani, odottaen määräystä koulun tulevasta paikasta. Kaikella todennäköisyydellä ja Odenvallin ja minun toivomukseni mukaan tulee koulu sijoitettavaksi Uuteenkaarlepyyhyn ja kymnaasi Pietarsaareen; mutta vielä ei senaatti ole tehnyt lopullista päätöstä. Olin itse poissa palosta ja tapasin poroksi palaneena koko omaisuuteni miltei poikkeuksetta: talon ja irtaimiston, josta vain vähän mitätöntä romua oli ehditty pelastaa. Raskainta on kuitenkin melkoisen suuren ja monen vuoden aikana mahdollisimmalla huolella kerätyn kirjastoni menettäminen, joka paloi kokonaan. Olen varmaan kauan ja katkerasti sitä kaipaava. Tahtoo kyllä tuntua raskaalta yht'äkkiä olla puilla paljailla ja pakotettuna alkamaan alusta taas. Mutta yleinen hävitys ja onnettomuus voittaa ja vaientaa yksityisen. En ole koskaan voinut kuvitella niin kamalaa ja täydellistä hävitystä ja tuhoa. Se on Jumalan käden isku, joka varmaan on tuntuva kauan — suokoon Jumala hyväksi ja parannukseksi." [Berghin vastaus tähän ansaitsee tulla esitetyksi: "Tuskalla otan osaa kotisi ja kontusi, mutta varsinkin harvinaisen kirjastosi menettämiseen, jota sinun ei olisi tarvinnut ilmoittaa enimmän kaipaavasi. Jo ennakolta — ennenkuin kirjoitit — pelkäsin, että olit kadottanut kaikki. — Niin katoovaista on tämän maailman hyvyys! — Kuitenkin lienee tälläkin tappiolla, tällä onnettomuudella, hyötynsä, jos se oikein käytetään. — Nyt on Herra sallinut sinun pikkujumalaisi, kirjojen, palaa. Jos minulla nämä pikkujumalat olisivat parempia, tahtoisin mielelläni jakaa kanssasi, niin olisi meillä molemmilla se etu, että olisimme päässeet ainakin muutamista epäjumalista. Mutta kirjastoni on osaksi ymmärtämättömästi koottu, osaksi toiseen suuntaan kuin sinun oli. — Saattaisihan kuitenkin sattumalta olla yhtä ja toista kelpaavaa. Tahdon siis ehdottaa, että, jos eukkoinesi tulet meille jouluksi, sinä — — joululahjaksi ja paloavuksi itse valitset puolet kirjastostani, jotta sinulla olisi jotain alkua. Tarjoukseni on vilpitön, kunpa vain olisi parempaa tarjota." — —]

Vaasan palon yhteydessä on mainittava, että Stenbäck julkaisi pikku vihkosen "Tvenne predikningar", joka myytiin palossa vahingon kärsineiden hyväksi. [Tämä 61-sivuinen vihko painettiin Helsingissä 1852.] Nämä saarnat, toinen "Hengellisestä kuolemasta heräämisestä", toinen "Siitä ulkokultaisuudesta, joka estää Kristuksen kirkastumasta heränneessä sielussa", ovat ainoat Stenbäckin itsensä julkaisemat. Ne ovat tärkeät ei ainoastaan tutustumiseksi hänen käsitykseensä kristillisyydestä, vaan myöskin näytteenä hänen yksinkertaisesta, selvästä ja suorasta, kaikesta sovinnaisuudesta vapaasta saarnatavastaan.

Stenbäckin otaksunnan mukaan muutettiin ylempi alkeiskoulu Uuteenkaarlepyyhyn. Kuitenkin alkoi syyslukukausi tavallista myöhemmin, nimittäin 11 p. lokakuuta, ja ainoastaan 73 oppilasta oli ilmoittautunut, sillä useiden vaasalaisten poikain, joiden vanhemmat olivat kadottaneet omaisuutensa palossa, täytyi joko kokonaan tai ainakin ajaksi keskeyttää koulunkäyntinsä. Maanpaossa olevan oppilaitoksen hoito tuotti aluksi tavallista suurempaa huolta ja vastusta rehtorille, eikä jäänyt paljon aikaa kirjallisiin askareihin.

Vuodelta 1853 on niistä mainittava ainoastaan yksi puhe ja yksi kirje. Puhe pidettiin koulun ensimmäisessä vuositutkinnossa Uudessakaarlepyyssä kevätlukukauden lopulla. Kiinnitettyään huomiota opettajan vaivalloiseen, mutta jaloon ja korkeaan kutsumukseen Stenbäck lausuu seuraavat lämpimät sanat: "Lapsi — ah — onhan se arka, puhdas, pyhä olento, sen otsalla on vielä Jumalan sinetti; sitä täytyy käsitellä varovaisuudella ja huolella. Mutta tämä huolenpito maksaa vaivan — tosi ja hyvä sana, joka sattuu nuoreen mieleen, määrää kenties sen suunnan eliniäksi — ja määrää sen kautta jotakin vielä enempää, jonka seuraukset saattavat käydä kautta vuosisatojen. Sillä jalon ihmisen toiminnan hedelmä ulottuu äärettömiin, aina päivien loppuun asti." — Kirje taas on kirjoitettu arkkipiispa Bergenheimille ja koskee pääasiallisesti virsikirjakomiteaa, jonka jäseneksi Stenbäck tänä vuonna oli kutsuttu. Tämän osan kirjeestä jätämme kuitenkin tuonnemmaksi käsitelläksemme kysymystä yhdessä jaksossa; tähän on sitävastoin merkittävä samassa kirjeessä mainittu aie julkaista käännöksenä eräs teos, "Deutsche Briefe über englische Erziehung". "Teos sisältää", sanoo Stenbäck, "mieltäkiinnittäviä tietoja Englannin opetuslaitoksesta, jotka hyvin ansaitsisivat tulla tunnetuiksi ja harkituiksi, ei sokeasti matkituiksi". Tämän yhteydessä hän tahtoi esittää omat ajatuksensa muutamista pedagogisista kysymyksistä tehden sen, itse teoksen mukaisesti, johdantona olevan kirjeen muodossa. Tämän kirjeen hän oli aikonut omistaa arkkipiispalle, mutta katsoi velvollisuudekseen ennakolta pyytää siihen lupaa, sitä enemmän kun luultavaa oli, että arkkipiispa ei kaikessa yhtynyt hänen mielipiteihinsä, kuten luonnollista on kahdelle elävälle eikä kokonaan seisahduksissa olevalle ihmiselle. — Tämä aie ei toteutunut, mahdollisesti siksi, että vastaus oli kieltävä (jota emme kuitenkaan tiedä), mutta vielä todennäköisemmin siksi, että sairaus ja muita toimia tuli esteeksi.

* * * * *

Stenbäckillä oli Vaasassaolo-aikanaan ja aluksi Uudessakaarlepyyssäkin ollut hyvä terveys ilman sanottavia häiriöitä. Todisteena siitä kerrotaan, että hän tähän aikaan sai täyteläisemmän ja enemmän hyvinvoivan näön kuin koskaan ennen. Mutta kolmannen lukukauden loputtua Uudessakaarlepyyssä tapahtui se surullinen käänne, joka teki hänen loppuikänsä niin raskaaksi hänen vilkkaalle hengelleen.