* * * * *

Gummeruksen perheen elämässä oli suuri muutos tapahtuva. Vapunpäivästä 1861 oli näet isä toimiva toisella paikkakunnalla, Karkun pitäjässä, mihin hän oli nimitetty kirkkoherraksi, ja perheellä oli pitkä muuttomatka edessä. Jo aikoja ennen elettiin muuton merkeissä. Vanhimpien poikien oli jo vuoden alussa, ennenkuin lähtivät opintopaikoilleen, sanottava hyvästit Kannukselle. Kalle oli lukujensa tähden viettänyt joulun Pietarsaaressa, mutta kävi, arvattavasti juuri hyvästijättöä varten, tammikuun alkupuolella kotona. Almanakkaansa hän on merkinnyt, että hän saarnasi 13 p:nä (tietenkään ei ensi kertaa) ja että hän samana päivänä oli ollut (heränneitten) seuroissa Raasakassa. Sittemmin hän kävi kotona pääsiäisviikollakin, mutta se oli vastoin alkuperäistä suunnitelmaa, koska eräästä äidin kirjeestä huomaa hänen erityisesti pyytäneen lupaa saada tulla. Silloinkin, toisena pääsiäispäivänä (1 p:nä huhtik.), hän saarnasi — "ensi kerran ex tempore" (ilman edelläkäypää valmistusta), oli samana päivänä Raasakka Iisakin hautajaisissa ja "väitteli illalla isän kanssa, oliko hänen otettava osaa erojaiskekkereihin" (Pietarsaaressa lukiosta erotessaan; myöhemmin Kalle on merkinnyt, ettei ollut kekkereissä). Veljekset Santeri ja Jonathan, "Vaasanpojat", jotka 12 p:nä tammikuuta taloudenhoitajansa Priitan kanssa olivat lähteneet kouluun, eivät enää palanneet entiseen kotiinsa, vaan viettivät pääsiäisensä Vaasassa. Vaikka siis nämä perheen jäsenet eivät olleet mukana muuttomatkalla, tahdon kumminkin, nojaamalla äidin ja Emmi-sisaren kirjeisiin Kallelle, esittää muutamia piirteitä sen valmistuksesta ja suorittamisesta. Pappien muuttoretket, jolloin he perheineen, eläimineen, tavaroineen lähtivät liikkeelle entisestä useimmiten mitä rakkaimmaksi käyneestä kodistaan tullakseen kymmenien penikulmien takana odottavaan uuteen kotiin, olivat näet muinoin aivan toisenlaisia kuin nykyään rautateitten ja höyrylaivojen aikana. Niillä oli jonkunlainen perin vanhanaikainen sävy, joka palauttaa mieleen vanhan testamentin patriarkkain muuttoretket, joskaan ei enää kamelien selässä keinuttu eikä yöksi leiriydytty taivasalle. Kun ajattelee "karavaania", jossa nähtiin osaksi omien, osaksi kyytihevosten vetämiä erilaisia ajoneuvoja suurista matka vaunuista yksinkertaisiin häkkirattaisiin saakka kukkuroillaan kaikenlaista tavaraa ja matkustajia kumpaakin sukupuolta, sillä paitsi herrasväkeä oli tavallisesti palvelusväkikin mukana, kun edelleen ajattelee alakuloista eroa vanhasta kodista, matkan monenlaisia seikkailuja, matkustajain kuvitteluja ja haaveiluja lähestyvästä uudesta kodista, tuntuu kuin kiitollisempaa aihetta humoristiselle kertojalle tuskin olisi tavattavissa. Käynnit kievareissa hevosia ja ihmisiä syöttämässä sekä varsinkin vierailut sukulaisissa ja tutuissa pappiloissa tien varrella lisäisivät kuvattavien paikkojen, ihmisten ja olojen runsautta loppumattomiin. Oltuani itse kuudenvuotiaana mukana tällaisella retkellä olen monta kertaa miettinyt: kunpa olisi Juhani Ahon taikakynä taikka Fritz Reuterin, kyllä olisi sen arvoinen aihe.

Ensi kerran äiti koskettelee muuttoa kirjeessään Kallenpäivältä (28 p. tammik.), joka alkaa hupaisesti: "Jos nyt olisit ollut kotona, niin olisi täällä saatu aamupäiväkahvia — ja kukaties[37] lättyjä illalla — tämän juhlallisen päivän viettämiseksi — ehkä olisin minä myöskin kirjoittanut sinulle kauniin nimipäivärunon — niin hyvä olisi sinun nyt ollut olla Kannuksessa." Sitten äiti kertoo Helanderin Pietarsaaresta käyneen heillä; hänen kanssaan oli ollut virkistävää jutella. "Hän käski meitä poikkeamaan heille, kun muutamme, ja vakuutti ettemme syö häntä kuitiksi, vaikka meitä onkin niin monta. — Tällä viikolla lähtee taasen kolme kuormaa Virroille — meille tulee paljon huokeammaksi lähettää kaikki sinne."

Pappien huonekalujen ja muun tavaran muutto tapahtui, jollei säännöllisesti, kumminkin usein niin, että siitä seurakunnasta, jonne muutettiin, vapaaehtoisesti tuli kymmenkunta ja enemmänkin miehiä hevosineen ja sopivine ajokaluineen, ja silloin saatiin, milloin hyvin kävi, kaikki menemään yhdellä kerralla. Kannuksesta Karkkuun oli matka kuitenkin liian pitkä, että olisi voitu niin menetellä. Sentähden lähetti Gummerus tavaransa omilla hevosilla Virroille, josta karkkulaiset kuljettivat ne määräpaikkaan. Ensimäiset kuormat oli viety tammikuun alussa, toiset pantiin menemään saman kuun viimeisenä päivänä. Siitä Emmi kertoo (3/2): "Torstaina lähtivät neljät hevosemme Virroille. Kyllä näytti hyvin hävitetyltä, kun ne olivat menneet, mutta kun olemme sovittaneet ja levittäneet mitä on jäljellä, on varsinkin isän mielestä koti melkein entistä hupaisempi. Molemmat uudet kamarit ovat tyhjät, ja vinttikamariin jäi vain yksi sänky ja neljä tuolia [jotka tarvittiin 'koulua' varten, jota Emmi piti pikkusiskoilleen], mutta vaikea on saada pitää niitäkään. Niin pian kuin alhaalla tulee tuolien puute, muistetaan nämä täällä. Porstuakaappi lähetettiin myöskin, joten isän konttori on vain jatkona eteiselle, joka nyt on yhtä iso kuin tullessamme tänne. No, käyhän se vielä päinsä; mutta mitä on tulevana kertana lähetettävä? Sano se! Sitä emme vielä tiedä, sillä melkein kaikki suuret huonekalut ovat jo poissa, isän kirjakaappi, isän sänky, salin sohva, ruokakamarin suuri kaappi, minun piironkini, sänkyvaatteet j.n.e." Mitä ei tällä tavoin vähitellen kuljetettu pois, myytiin joko yksityisesti taikka julkisella huutokaupalla. Nähtävästi Gummerus möi kotieläimetkin, paitsi tietysti hevosia, jotka tarvittiin muuttoa varten. Sitä vastoin muistan, että kun isäni muutti Ylivetelistä Ylistaroon, niin lähetettiin koko lehmikarja astua tallustamaan uuteen asuntopaikkaan. Miten hiljaa kuljettiinkin, kysyi 14-15 penikulman käveleminen kovalla maantiellä lehmien sorkkia, ja sentähden sidottiin niille kullekin tossut jalkoihin, mikä lapsista oli äärettömän hauskaa.

Mahdollisesti on joku kirje hävinnyt, koska emme tapaa uusia tietoja muutosta ennenkuin eräässä huhtikuun 17:ntenä päivätyssä kirjeessä. "Rakas Kalleni! Nyt tahdon kirjoittaa sinulle viimeisen kerran muutamia rivejä täältä vanhasta, rakkaasta lapsuudenkodistasi. — — Me olemme nyt melkein matkalle lähdössä, sillä olemme määränneet lähtöpäiväksi joko tiistain taikka viimeistään keskiviikon. Isä saarnaa viimeisen kerran ensi sunnuntaina, 21 p:nä. Kyllä silloin kirkossa on oleva itkua ja voivotusta. Tiedän varmaan, että sinä ajatuksissasi olet siellä. Viikon lopulla — toivoakseni pyhäksi, vaikka tuskin niin sopii — tulemme kai Pietarsaareen, Helanderille. Isä, minä ja pikku tytöt saavumme sinne luultavasti kyytihevosella, mutta Emmi muun seurueen kanssa ja kaikilla hevosilla matkustaa hiljalleen [C. G. von] Essenille Härmään, jossa odottavat meitä — niin olemme miettineet, mutta en tiedä tuleeko niin tapahtumaan. Huutokaupassa täällä oli kauhean paljo väkeä, eivätkä hinnat olleet aivan alhaisia. Me möimme kaikki niin tarkkaan kuin mitenkään saatoimme — mutta näyttää siltä, että meidän täytyy vielä pitää pieni huutokauppa. Nyt on niin hirmuisen kylmä, että on oikein kamalaa kuvitella olevansa matkalla niin pienten lasten kanssa. Jumala antakoon siksi parempia ilmoja. Minulla on enemmän työtä ja huolia kuin voit uskoakaan — meillä on nyt ainoastaan 2 piikaa, mutta kokonaista 4 mestaria. Saammehan pian Jumalan avulla tavata toisemme." — —

Vaikka kolme poikaa oli poissa, kuului perheeseen, joka oli matkalle lähtevä, paitsi isää ja äitiä ja täysikasvuista Emmi tytärtä, kolme poikasta, Valentin, Otto ja Julius, sekä kaksi heitä nuorempaa tyttöä, Alba ja Irene, joista viimemainittu oli vain puolivuotias — "Lilli" oli näet syntynyt edellisenä syksynä äidin 40:ntena syntymäpäivänä. Tällaisen ihmisalun kuljettaminen monta kymmentä penikulmaa oli ainakin äidille matkan huolestuttavin puoli.

Minä päivänä ja miten matkalle vihdoin lähdettiin, mihin (Lohtajalla ja Kokkolassa) ensi päivinä poikettiin hyvästille, siitä ei ole tietoa, mutta Kallen almanakasta näkyy, ettei matkaseurue ollutkaan jakaantunut kahteen ryhmään, niinkuin äiti oli kirjeessään suunnitellut, vaan hän sai lauvantaina 27 p:nä, tultuaan kotia konventin kokouksesta, tiedon, että "kotiväki", isä, äiti, Emmi ja pikku siskot, oli saapunut Helanderille, jonne hän itsekin kohta meni (Helander asui noin kilometri kaupungin ulkopuolella). Pyhänä oltiin sekä aamu- että iltakirkossa (edellisessä oli Kalle ripillä, jälkimäisessä Helander saarnasi), käytiin vieraissa Emma (Riska) tädillä, (Alfred) Kihlmanilla ja (pormestari) Tengströmillä, jota paitsi äiti kävi katsomassa Kallen asuntoa, hän kun tänä lukukautena oli vuokrannut uuden, rauhallisemman kortteerin kapteeni Malmbergilla. Maanantaina klo 10 a.p. lähdettiin Helanderilta jälleen liikkeelle uutta kotia kohti.

Matkan vaiheista äiti on kertonut kahdessa kirjeessä, ensimäisessä (päiväämättömässä) lyhemmin, toisessa laajemmin. Seuraava ote on jälkimäisestä, joka on päivätty: Karkku 21 p:nä toukok. 1861, mutta olen sitä täydentänyt lisäyksillä edellisestä.

"Rakas lapsi!

Vaikka minä viimeksi kirjoittaessani sinulle ajattelin sitä viimeiseksi Pietarsaareen meneväksi, olen kuitenkin saatuani kirjeesi (josta sydämestäni kiitän, sillä tulin siitä niin iloiseksi) päättänyt vielä kirjoittaa, koska olet niin huvitettu kuulemaan meistä ja uudesta kodista — kirje ennättääkin hyvin käteesi, ennenkuin eroat Pietarsaaresta. — En ollenkaan muista mitä viimein kirjoitin — mutta pelkään, että se oli kovin vaillinaista, syystä että minulla silloin oli niin monta kirjettä kirjoitettavana. Tahdon sentähden nyt kertoa vähän seikkaperäisemmin. — Matkamme tänne ei suinkaan ollut niin kauhean ikävä ja vaivalloinen kuin luulet. Meillä oli paha ilma, melkein koko matkalla — ja kelikin oli huono, mutta — en tiedä — minä ajattelen sitä tyytyväisyyden tuntein. Lilli nukkui toisinaan kokonaista 5 tuntia yhteen menoon, ja minä sain silloin istua levossa ja rauhassa ja ajatella, rukoilla, nukkua, laulaa ja levähtää — jota minä niin sydämellisesti tarvitsinkin — sillä tiedätkös, rakas Kalle, että viimeinen aika Kannuksessa oli ikävin ja vaivalloisin minkä olen kokenut. En usko muuta kuin että Jumala armollisesti oli kuullut alituiset rukoukseni, että hän auttaisi ja keventäisi vaivojani pitkällä matkalla pienen lapsen kanssa, joka niin usein ei mitenkään ollut hiljaa ja viihtynyt lämpimässä kamarissa — koska matka sujui sangen hyvin, vaikka me toisinaan — esim. 30 p:nä huhtikuuta — emme ajaneet hetkeäkään juosten, vaan ainoastaan kävellen — ja ehdimme paljon lumen tähden vain Munsalosta Vähäänkyröön. Siellä sanottiin meille, että pääsisimme erästä tietä Isonkyrön, Ilmajoen ja Kauhajoen kautta Hämeenkyröön, ja että se tie olisi 10 penikulmaa lyhempi. No, ilman muuta päätimme kulkea sitä tietä — mutta olla pääsemättä Vaasaan, mihin sydän oli niin kääntynyt — rakkaitten lasten luokse — sekin oli vaikeaa — jonka vuoksi isä minun tähteni (niin uskon varmaan) ehdotti, että jättäisimme kaikki hevoset ja kaikki palvelijat sekä myöskin kaikki kapsäkkimme Vähäänkyröön ja yksistään vaunuilla matkustaisimme kaikki — koko perhe — Vaasaan. Niin tapahtuikin. Oli Vapunpäivä. Valentin isän kanssa kuski-istuimella, ja me kaikki muut sisällä. Voit kuvitella minkä hämmästyksen tulomme herätti. Augusta[38] löi seitsemän ristiä ja ihmettä. Pojilla, jotka iloksemme tapasimme terveinä, oli lupa. Me tulimme päivällisaikana ja viivyimme siellä sen päivän. Kaikki pojat makasivat Santerin luona, jossa Priita hoivaili heitä. Amalia [Spolander][39] oli niin kiltti ja kävi meitä tervehtimässä, hän itki melkein koko ajan kun olimme yhdessä — hän on muuten erinomaisen herkkä. Jumala auttakoon häntä kantamaan murheitaan! Torstai-aamuna matkustimme jälleen Vähäänkyröön, minne Santeri ja Jonathan saivat tulla vaihtaakseen kiesit kofferiin — jolla teidän pitää tulla tänne. Älä paheksu vaihtoa, sillä kofferissa on oikein hyvä istua, ja se on niin tilava, jota vastoin kieseissä istuminen on epämukavaa, jollei ole isoa miestä takana, puhumatta siitä, että siihen mahtuu vähän kapineita.