No, sinä päivänä saavuimme Isoonkyröön, jossa meitä kohdeltiin sangen hyväntahtoisesti. Olin tyytyväinen, että kerran maailmassa sain tavata professori Stenbäckin. Hän puhui usein ja mielellään sinusta. Sanoi, että jos sinulla on taipumusta runouteen — sen hän oli kuullut, mutta ei itse nähnyt — niin ei sinun pitäisi tukehduttaa semmoista Jumalan lahjaa j.n.e. Minusta oli kuin olisin puhutellut hengellistä ruumista, sillä Evangeliskt Veckobladista muistin mikä elämä hänessä oli ollut — ja nyt hän oli mielestäni ujosteleva ja kuollut siitä. Jos hän olisi vaarinottanut Apostolin neuvon: Katso ettei valo, joka sinussa on, muutu pimeydeksi — taikka rukoillut sitä Jumalalta, niin hän ei olisi joutunut pimeyteen.[40] — [Jaakko] Cederberg [Stenbäckin apulainen Isossakyrössä] ja hänen Thildansa tulivat niin iloisiksi, kun tapasivat meidät, että kyyneleet nousivat heidän silmiinsä — kuinka sentään onkaan vanhalle Aatamille mieleen nähdä olevansa rakastettu. Hän puhui paljon lukioajastaan, sanoen sen olleen kaikkein vaikeimman hänen hengelliselle elämälleen. Sitä vastoin hän Helsingissä oli verrattomasti vapaampi; ja hän ennusti, että jos sinä jaksat vastustaa kaikkia esteitä Pietarsaaressa, on sinun oleva paljon helpompi palvella Herraa Helsingissä. Kuka tietää — kyllä niitä esteitä aina on — totta kyllä isompia ja pienempiä. — — Täällä saimme kuulla, että se tie, jota aioimme kulkea, oli kelvoton, sillä sitä ei oltu kahdeksaan vuoteen ollenkaan korjattu. Ei ollut siis muuta neuvoa kuin ajaa takaisin muutamia [ruotsin] virstoja sekä Laihian, Jurvan ja Teuvan kautta pyrkiä Lapväärtiin ja sitten eteenpäin rannikkotietä. Tie Jurvan ja Teuvan välillä, luullakseni kolmen penikulman metsätaipale, oli ylen kapea ja huono. Kaikki meni kumminkin jotenkin hyvin. Yöllä rukoussunnuntaita vasten me olimme Teuvan kievarissa, jossa samana päivänä oli suuret häät. Jo klo 7 aamulla ruvettiin morsianta pukemaan. Kaksisataa vierasta oli kutsuttu, jonka vuoksi meidän täytyi lähteä sieltä edemmäs. Päivällisaikana kohtasimme Södermanin[41] Lapväärtissä — jos sentään olisin tiennyt, että hän niin pian tapaisi sinut, kyllä olisin mennyt puhuttelemaan häntä. — — Matkakuvaukseen lisään ainoastaan, että me pyhäiltana tulimme Ömossan kievariin ja vietimme yön tiistaita vasten Noormarkun kievarissa. Se on lähinnä Poria, jonne matkustimme tiistaiaamuna ja jossa otimme asuntomme Otavassa. Me kävimme Sandelinilla, tapasimme hänet ja Rosan[42] terveinä ja iloisina. Sandelin oli minusta niin kohtelias ja vakava. Hakiessamme hyvin varustettua myymälää, missä tehdä ostoksia, minä sanoin: asuuhan tässä kaupungissa Rosa Sandelinkin, ja samassa Emmi näki Sandelinin nimen erään myymälän ovella. Me menimme sisään — myöskin ostaaksemme Arndtin Paratiisin huvitarhan, jota kauan olin toivonut — sekä tervehtiäksemme Rosaa. Rosa oli erittäin iloinen ja hyvällä tuulella, jopa kertoi esiintyneensä teatterin palkeilla Porissa, kovin kevytmieliseltä hän minusta tuntui, mutta hyvin ystävällinen ja kohtelias hän oli meitä kohtaan. Kauppias Widbomilla me ostimme 40 ruplalla kaikenlaista. Matkustimme yöksi lähimpään kievariin, josta keskiviikkoaamuna otimme kolme kyytihevosta ja tulimme tänne klo 1/2 11 samana iltana (8 p:nä toukok.). — Siinä on nyt matkakertomuksemme. — Sinä sanoit, että käyntimme Pietarsaaressa oli kuin lumihiude, joka pian katoaa. Minusta ovat kaikki käynnit ja koko matka kuin unelma.

Täällä näyttää olevan erittäin hupaista — joka päivä olemme saaneet tuoretta kalaa. Talonpojat ovat tuoneet meille munia, maitoa, voita, perunoita, puuastioita y.m. Huomenna 6:ntena sunnuntaina isä saarnaa ensi kerran, luultavasti täytyy minun olla kotona, niin että muut pääsevät kirkkoon. — — Meillä on täällä vasta yksi ainoa lehmä, mutta emme olisi sitäkään tarvinneet, niin runsaasti olemme saaneet maitoa. — — Viihdymme äärettömän hyvin. Täällä on niin hiljaista ja rauhallista sekä erinomaisen kaunista. Paikkaan mieltyy yhä enemmän. Se muistuttaa Granö'tä Storstrandista katsoen.1 [Ainoastaan] Alba itkee tavantakaa ja tahtoo Kannukseen; muilla on niin hauskaa. —

Nyt minä panen mieleesi tehtävän, joka sinun tulee toimittaa. Muista kaksi asiaa matkalla tänne Pietarsaaresta. Ensiksi sinun pitää Vähänkyrön kievarissa kysyä kolmijalkaista kuparipannua, jonka me unohdimme sinne, sekä Noormarkun kievarissa tiedustella matamilta mustaa, silkkistä pitkäshalettia, jonka hän lupasi hakea meille, luvaten antaa sen teille, kun sitä kysytte. Ja nyt hyvästi, rakas lapsi, Jumalan haltuun, olet sydämellisesti tervetullut kotia." —

II.

Ylioppilasajan alkupuoli; kirjailijatoimen ensi jakso 1861-66.

Vähän ennen juhannusta tulivat pojat Pietarsaaresta ja Vaasasta, ja kaikki he samoin kuin perheen muut jäsenet mieltyivät uuteen kotiinsa, Karkun pappilaan, joka Kuloveden rannalla sijaitsevana luonnonihanuudessa on verrattomasti Kannuksen edellä. Sitä paitsi ensimäinen kesä tarjosi paljon muutakin viehättävää, uusia tuttavuuksia ja vaihtelevia tapahtumia. Esimerkkinä mainittakoon, että elokuun alussa Augusta täti tyttärineen (paitsi maalaajattarena tunnettua Aleksandraa, sittemmin tohtorin rouva Saltin) tuli pariksi viikoksi Karkun pappilaan, ja että heidän siellä ollessaan, 18 p:nä s.k., olivat isän virkaanasettajaiset, joiksi paljon pappeja ja muita vieraita kokoontui sinne. Toimitusmies oli Hämeenkyrön rovasti Yrjö Jaakko Forsman, jota avusti hänen poikansa, tohtori Georg Z. Forsman (Yrjö Koskinen) sanelemalla valan. — Vaikka Kalle Gummerus iloisena ja toimeliaana oli mukana kaikessa, näkee sentään hänen muistiinpanoistaan, että hän mieleltään oli sama kuin viime aikoina lukiossa. Hän oli ahkerassa kirjeenvaihdossa heränneitten toveriensa kanssa, jota paitsi hän, kevään loppupuolella saarnattuansa Pietarsaaren sekä maalais- että kaupunginkirkossa, kesällä saarnasi Suoniemen kappeli- ja Karkun emäkirkossa. Elokuun keskivaiheilla hän alkoi lukea Homerosta ja hepreankieltä, arvatenkin ajatellen ylioppilastutkintoa, jota suorittaakseen hän 28 p. lähti Helsinkiin. Sinne oli Augusta tätikin jo ennen matkustanut, sillä syksystä alkaen hän perheineen asettui Helsinkiin asumaan. Isä taasen lähti samaan aikaan viemään nuorempia poikia kouluun Turkuun, joka oli lähempänä kuin Vaasa.

Helsingissä Gummerus ensi ajaksi vuokrasi Duwaldtin kanssa yhteisen asunnon. Syyskuun 17 p:nä hänet hyväksyttiin ylioppilastutkinnossa, mutta arvolause oli alhaisin — approbatur. Kotona hän nähtävästi oli kuvitellut parempaa tulosta, sillä äiti huomauttaa, että arvolause itse asiassa oli luonnollinen seuraus siitä, että hän niin huonosti oli käyttänyt kouluaikansa; varemmin olisi hänen pitänyt muuttaa elämänsä voidakseen korjata mitä ennen oli laiminlyönyt. Muuten äiti oli kovin huolissaan siitä, kuinka Kalle säilyisi "vaarallisessa maailmassa, missä hän nyt omin päin vaelsi", ja iloitsi kuullessaan hänen asuvan heränneen toverin kanssa ja viettäneen vaatimattomat ylioppilaspidot. — Nämä pidot olivat mainitun päivän iltana silloisen Evijärven kappalaisen, pastori Gustaf Erik Forsmanin luona — klinikassa. Tämä kuuluu oudommalta kuin asia itsessään oli. Silmätautia potevana Forsman oli tullut Helsinkiin ja asui professori Jakob Estlanderin hoidettavana sairashuoneessa, jossa sali annettiin kekkereihin käytettäväksi. Mahdollista on, että ajatus niiden viettämisestä siellä oli Gummeruksen, joka tahtoi välttää ravintoloita, mutta oli siihen muutakin aihetta. Paitsi Gummerusta ja Jonathan Johanssonia oli isäntänä myöskin pastori Forsmanin poika, Gustaf Gideon, ja pitojen vietto klinikassa teki siis isälle mahdolliseksi olla mukana. Muuten sanottakoon, että pastori, vaikka oli herännyt ja vakava mies, luonnostaan oli, niinkuin useat muut Forsmanit, taipuvainen huumoriin ja viattomaan leikillisyyteen ja sentähden viehättävä nuortenkin seurassa. Näin ollen on kyllä ymmärrettävää, että vanhan miehen läsnäolo ja itse paikka vaikuttivat, että pidot olivat tavallista hiljaisemmat, mutta jollei totia juotukaan, oli kuitenkin teen jälkeen sekä punssia että viiniä tarjona ja sen ohella puheita ja iloista pakinaa kuten ainakin sentapaisissa seuroissa. Kunniavieraina oli kekkereissä Yrjö Koskinen ja lääketieteen kandidaatti E. A. Krohn sekä tovereina O. A. Forsén, G. Duwaldt, G. Smirnoff, Joh. Gabr. Ingman, E. V. Petterson, W. Wegelius, "2 Fellmania" (Aug. Abrah. ja ?) ja G. Johansson. — Kun Gummerus sittemmin kirjoitti kotia, että toverit olivat nauraneet hänelle pitojen johdosta, niin hän lienee käsittänyt asian tarpeettoman vakavasti; vähemmästäkin oli tapana Mutterin kanssa leikkiä laskea, saatikka laatuaan todella harvinaisista kekkereistä klinikassa.

Vanhemmat toivoivat Kallen palaavan syksyksi kotia, mutta hän jäi Helsinkiin. Hänen aikomuksensa oli suorittaa stipendiaattitutkinto, ja muutenkin ansaitakseen jotakin toimeentulokseen hän alkoi antaa tunteja (à 40 kop.) rva Häggbergin tyttökoulussa sekä myöskin opettaa kahta poliisimestari eversti C. J. Tavaststjernan tytärtä. Syyskuun lopulla hän muutti asumaan (entisen) yliopistonkamreerin A. W. Wegeliuksen luokse, ja tuli siten — äitinsä suureksi iloksi — heränneeseen perheeseen. "Äiti ei voi uskoa", Kalle kirjoittaa 27/9 (ainoassa kirjeessä, joka näyttää säilyneen niistä sadoista, jotka hän on kotiin kirjoittanut), "kuinka hyvän paikan olen saanut, on melkein kuin asuisin Helanderilla Pietarsaaressa. Kamreerilla on kaksi poikaa, joista toinen (Wilhelm) pian suorittaa kandidaattitutkinnon ja toinen (Martin) on lyseolainen. Pari iltaa sitten olin jo pannut maata, kun kuulin veisattavan sisällä. Eilen illalla laulu alkoi minun vielä ollessani täydessä puvussa. Hetken mietin, voisinko enää niin myöhään mennä sisään — klo oli 10:n vaiheilla — mutta menin. Me veisasimme pari virttä, sitte kamreeri luki ääneen, ja sen jälkeen mentiin levolle. Niin minä odottamatta olen tullut parhaimpaan kortteeriin, mikä on ajateltavissa, ja saan täällä asua ainakin koko vuoden, vaikka moni haluaisi tänne — se on aivan kaupungin laidassa, ja sitä ympäröi mitä irstaisimmat pesät, jotka poliisi kumminkin kuuluu (pian) tyhjentävän. — — Jumalan kiitos, että pääsin tänne asumaan. En voi kieltää, että huolehtiminen parannuksestani oli laimenemassa — mutta eilen illalla oli kuin olisin saanut uutta rohkeutta ja uutta vakavuutta." —

* * * * *

Helmikuulla 1860 tapahtunut mielenmuutos oli välittömästi johtanut Gummeruksen ajattelemaan papinuraa opintojensa päämääränä. Kun samaan aikaan Venäjältä oli tiedusteltu, olisiko joku (tai ehkä useampikin) suomalainen nuorukainen halukas tulemaan Tarton (silloin saksalaiseen) yliopistoon vapaasti tutkiaksensa teologiaa sillä ehdolla, että sitoutuisi pappina toimimaan Venäjällä luterilaisten kesken, meni hän uskonnollisessa innostuksessaan rehtori Odenvallille ilmottamaan olevansa valmis noudattamaan kehotusta. Kuitenkaan ei siitä sen enempää tullut, luultavasti senvuoksi, että vanhemmat ehdottomasti vastustivat aietta. Sille harrastukselle, joka näin pojassa näyttäytyi, he kyllä antoivat tunnustuksensa, mutta sitoutuminen jäämään vieraaseen maahan oli heistä pelottavaa — hän tulisi "kruunun mieheksi", ja sitä he eivät mitenkään tahtoneet. Että Kalle muuten halusi ruveta papiksi, oli kyllä heidän mieleensä, ja Helsingissä hän empimättä kirjoittautuikin jumaluusopilliseen tiedekuntaan. Toinen kysymys oli, osaisiko hän nyt olla ahkerampi kuin ennen ja johdonmukaisesti pyrkiä valitsemaansa päämäärään? Äiti, joka tunsi poikansa huikentelevan luonteen, ei voinut olla sitä epäilemättä, ja hyvin pian Helsingin elämä ja sen tuottamat vaikutelmat saivatkin Kallen ei ainoastaan luopumaan parannuspyrinnöistään, vaan panemaan suurimman osan aikaansa aivan toisiin puuhiin kuin teologisiin opintoihin.