Tammikuun 19 p:nä Gummerus lähti Helsinkiin. Matkalla hän tapasi pari pohjalaista toveria, ja yhdessä yövyttiin Hämeenlinnan kievariin. Siellä oli paraikaa taiteilijaperhe Hagemeister, herra, rouva ja tytär, toimeenpanemassa soitannollista iltamaa. Neljä vuotta ennen Gummerus oli nähnyt perheen Pietarsaaressa, jossa se esiintyi toht. Cannelinin ja lukion laulunopettajan, Gestrinin, avustamana. Juodessaan totiaan Gummerus katseli karmista 15-vuotiasta nti Hagemeisteria, kuvitellen mitkä vaarat uhkasivat nähtävästi vielä viatonta tyttöä. Sitte hän meni levolle, mutta toverit esiintyivät pohattoina kutsuen perheen illallisille, joka maksoi 6 ruplaa. Aamulla jatkettiin Turenkiin, mihin jäätiin, syystä että Brusilassa ja Kerkkolassa oli tuttuja ylioppilaita. Näiden seurassa vietettiin hupaisesti koko päivä ja vasta seuraavana saavuttiin Helsinkiin.
Niin matkalla; Helsingissä näin: Gummerus käy sukulaisissa, Forsteruksella, Sanmarkilla, Bergbomilla; Paavalin päivänä hän on Tikkasella, jonka luona nimipäivänä on paljon vieraita, toisen illan hän viettää Polénin luona Ahlqvistin, Yrjö Koskisen ja Jaakko Forsmanin seurassa; 30/1 hän on mukana, kun ylioppilaat käyvät kunniatervehdyksellä sijaiskanslerin, paroni R. Munckin luona, joka täytti 70 vuotta, hän käy lukuyhdistyksessä lukemassa sanomia ja tapaamassa tuttavia, niinikään pohjalaisen osakunnan kokouksissa (12/2 hän — "huonosti, kun oli väsynyt" — puolusti esittämäänsä väitettä: "Suomen kansan nykyisellä sivistysasteella on valtiokirkko välttämätön sivistyksen levittäjänä"), Helsingfors Tidningarin toimituspaikassa, Suom. Kirjallisuuden Seuran kokouksissa ja teatterissa — ruotsalaisessa nimittäin, sillä eihän suomalaista vielä ollut olemassakaan. Päivällä ja illoin hän usein pistäytyy Ekbergillä, Forsströmillä, Magitolla, Catanilla, Clopattilla y.m. kahviloissa ja ravintoloissa. Ystävistä ja tovereista mainitaan K. F. Eneberg, Juho Forsman, Kaarlo Bergbom, J. V. Calamnius, Kristoffer Cronström, Kaarlo Blomstedt, Albert Forssell, K. Bergstedt, muita vähemmin tunnettuja luettelematta. Seurassa kun ollaan, juodaan kahvia, punssia, totia, pelataan dominoa ja korttia (siihen eivät kuitenkaan mainitut toverit ottaneet osaa) ja ennen kaikkea jutellaan. Lukemisesta ei anneta tietoja, mutta arvatenkin Gummerus sitä varten eräänä aamuna nousi ja klo 1/2 5 — kun hänellä silloin ei ollut kynttilää — meni hän ulos, koputti ihmiset hereille eräässä venäläisessä "lafkassa" ja osti kynttilöitä (!); useammin hän kuitenkin oli liikkeellä myöhään illalla kuin varhain aamulla. Nähtävästi ajatus keväällä suorittaa papintutkinto oli haihtunut.
Tammikuulla 1865 ilmestyi ensimäinen vihko Gummeruksen Alkuperäisiä Suomalaisia Uuteloita, C. J. Wikbergin kustannuksella. Se sisältää novellit: Sovitus haudalla, Palkinto ja Merimiehen morsian (yhteensä 130 sivua), jotka olivat ennen tunnetut Suomettaresta ja Luonnottaresta. Ensinmainittu on näet sama kertomus kuin "Onnen sattuma" (ks. ylemp. siv. 219), vaikka se on uudestaan kirjoitettu. Pääpiirteiltään on juoni muuttamatta, paitsi että Ollilan Hannan ensimäinen kosija nyt on velkaantunut ylioppilas Lager, joka valheillaan herättää lautamiehen luottamuksen, mutta sitte saatuaan tietää, että Hanna ja Antti rakastavat toisiaan, luopuu morsiamestaan, ja joka syntyperältään on Riemulan paroonin avioton poika. Tätä viimeistä piirrettä ei voine pitää parannuksena, sillä olisihan riittänyt, että parooni Antissa tapasi kadonneen pojan. Itse tapausten esitys on entistä selvempi ja luontevampi, joten vertaamalla laitoksia toisiinsa näkee, kuinka Gummerus oli kahdessa vuodessa edistynyt. — Helmikuulla luettiin Helsingfors Tidningarissa K. Bergbomin[47] kirjoittama laajanpuoleinen arvostelu näistä novelleista. Alottaen tunnustamalla, että Gummeruksella oli "suuri kyky, kenties etevin mikä novellistilla saattaa olla, nimittäin kertojan kyky", arvostelija sanoo hänen kirjailijaluonteensa omituisuuden olevan siinä, että hän mietteineen ja tunteineen niin sydämellisellä osanotolla seuraa henkilöitään heidän vaihtelevissa kohtaloissaan, että siitä jonkunlainen päivänpaisteinen lämpö leviää kuvauksen ylitse. Esimerkkinä hän mainitsee oikeuskohtauksen Merimiehen morsiamessa. Huolimatta siitä, että kuvaukselta puuttuu tarkempaa realistisuutta, saa tekijä kuitenkin omalla tavallaan menetellen kohtauksen jännittäväksi ja mielenkiintoiseksi, luonteenkuvaukseen nähden arvostelija tunnustaa muun muassa ylpeän Ollilan isännän johdonmukaisesti kuvatuksi, mutta osottaa toiselta puolen, että esim. maisteri "Merimiehen morsiamessa" on naurettava, varjomainen hupakko. Yleensä ovat hänestä Gummeruksen novellit luettavat "kyläkertomuksiin", ja hän neuvoo tekijää, jonka kansantuntemusta ei käynyt epäileminen, koettamaan novelleissaan päästä lähemmäs kansan todellista elämää ja olla kohdistamatta päämielenkiintoa lemmenjuttuihin, joissa enimmiten tapaa vaikutelmia ulkomaisesta kertomakirjallisuudesta.
* * * * *
Tammikuun 25 p:nä Gummerus mainitsee vieneensä yhden "kuvauksen elämästä" Polénille, ja jo seuraavana päivänä hän alkaa kirjoittaa toista. Tämä johtaa meidät 1865 v:n tuotantoon, joka oli erittäin runsas. Suomettaressa tapaa näet paitsi "Kuvauksia elämästä",[48] joita on kaikkiaan yhdeksän, kolme muuta novellia sekä jo ennen mainitun sarjan "Koulumuistelmia". Kun näihin vielä luetaan kuvalehdessä "Maiden ja merien takaa" julkaistu "Sotilaan tytär", nousee tänä vuonna syntyneiden kertomusten luku neljääntoista.
Aiheiltaan ovat novellit entiseen tapaan sangen vaihtelevia. "Veripisara sormuksessa" on kuvaus kaupunki- ja liikemiespiireistä. Pankinjohtaja Greiswallilla on tuhlaavan vaimonsa takia vaillinki kassassa. Kun huhu siitä leviää, hänen tytärtänsä Emilietä kosiva luutnantti vetäytyy syrjään, ja pankinjohtaja aikoo surmata itsensä. Silloin ilmestyy auttajana uusi kosija, rikas kamarineuvos, ja pelastaakseen isänsä Emilie on valmis uhrautumaan. Mutta kun kamarineuvos näkee neiden sormessa sormuksen, jonka kannassa on punainen pilkku, hän hätääntyy. Emilie on sen saanut liikkeen palveluksessa olevalta nuorelta Ernst Feltmanilta, jonka isä, kauppaneuvos Feltman, 20 vuotta ennen oli murhattu. Sitte selviää, että kamarineuvos itse oli murhaaja, ja hän oli uhriltaan ryöstämällään kassalla karannut ulkomaille, josta nyt vasta oli palannut. Pankinjohtaja perii ulkomailla kuolleen veljensä omaisuuden, jota kamarineuvos myöskin oli koettanut saada käsiinsä, ja Emilie tulee onnelliseksi Ernstin kanssa. — Mutkikas juoni; henkilöt varjomaisia. "Kahdentoista tuhannen markan vahinko!" Rovasti Grandt sairastaa kuolintautiaan, turhaan hänen rouvansa toivoo ja saa lääkärin panemaan taitonsa alttiiksi, että sairas eläisi toukokuun 1:seen p:ään; hän kuolee 22 tuntia ennen aikaa. Silloin leski ja lääkäri tahtovat salata kuolemantapauksen, jotta perilliset saisivat nauttia yhden virkavuoden tulot; mutta tytär ja hänen sulhonsa, nuori pappi, eivät suostu petoksella pyytämään maallista etua. — Epäilemättä tosielämästä otettu aihe, joskin aivan vapaasti käsitelty. — "Meidän pikku mullikkamme", soma, psykologisesti mielenkiintoinen jutelma juomarista, joka rakkaudesta lapseensa (jota vanhemmat nimittivät 'pikku mullikakseen') lakkaa juomasta, mutta joka lapsen kuoltua surusta jälleen alkaa juoda ja juo kunnes henki menee. Syntyi avioparille toinenkin poika, mutta hänestä isä ei välittänyt. Tästä toisesta pojasta leski sai turvan ja onnen kärsimyksissään. — Tämän kertomuksen Yrjö Koskinen luki ääneen suomenmielisten iltaseurassa 21 p:nä helmik. 1865. — "Isoisän testamentti." Isä on muonaa vastaan luovuttanut talonsa Kyösti pojalleen, joka hoitaa sitä huonosti ja kohtelee isäänsä pahasti. Noudattaen isänsä esimerkkiä on Kyöstin poika, Antero, yhtä sydämetön isoisää kohtaan. Kumminkin ukko rahoillaan pelastaa talon häviöstä ja tekee sitte testamentin, jonka mukaan Kyösti saa talon ja Antero rahat, jos palvelee pappilassa renkinä 5 vuotta. Tällä ajalla Kyösti menettää talon, mutta Antero tulee kunnon mieheksi, ja vaikka hän sai ainoastaan "tolpan" perinnöksi, hän nyt menestyy hyvin ja kohtelee köyhtynyttä isäänsä hyvästi. — Opettavainen tarkotus selvä. — "Pata-ässä", muistelma kouluajalta. Kertomus alkaa kuvauksella miten tekijä tovereineen mennessään vanhassa Vaasassa varastamaan koivunmahlaa Eliselundista sai selkäänsä. Samalla matkalla hän ensi kerran näkee hra Manderbergin, "Pata-ässän", jonka hän jälestäpäinkin pari kertaa tapaa ja joka oli auttamaton juoppo. — "Minun nuori sisareni", yksinkertainen, vaikuttava kertomus. Veli esittää nuoruudenmuistelman, miten muuan lapsuuden leikkitoveri luutnantiksi tultuaan viettelee hänen 14-vuotiaan sisarensa, ja miten hän itse luutnantin kodissa tämän kihlajaisjuhlassa julkisesti syyttää häntä konnantyöstään. Turhaan luutnantin äiti pyytää rahalla sovittaa poikansa rikosta; petetty tyttö suree, riutuu, kuolee. — "Kainin omatunto", romaanintapainen, sekava juoneltaan. Alkaen köyhän ylioppilaan Lauri Annalan tulosta kotiopettajaksi parooni Ellenin omistamalle Kotkan tilalle kertomus tutustuttaa lukijan kamaliin suhteisiin. Parooni luulee mustasukkaisuudesta murhanneensa veljensä Eliaksen, joka kuitenkin on salaa pelastettu. Eräs petollinen ystävä, joka on kaiken onnettomuuden aikaansaaja, tuo vihdoin kuolleeksi luullun takaisin aikeessa pelottaa Kainin omantunnon vaivaamaa ja kostaa hänelle, että hän aikoinaan on voittanut hänet kilpailussa naisen rakkaudesta. Kun veljekset kumminkin nähdessään toisensa unohtavat vihansa, tuo ystävä ampuu paroonin. Lauri on Eliaksen poika ja tulee onnelliseksi serkkunsa Matildan kanssa. — "Herää omatunto ainakin kuolemassa." Rikas talonpoika tunnustaa ennen kuolemaansa, kuinka hän nuorena oli varastellut ja osannut niin menetellä, että erästä hänen toveriaan pidettiin syyllisenä. Toveri hukutti itsensä, mutta hän, rikoksentekijä, kohosi varallisuudessa ja arvossa. — "Kummityttäreni." Kertoja on lukiolaisena ensi kerran kummina erään torpparin tyttölapselle. Helsingissä 19 vuotta myöhemmin vanha vaimo rukoilee ja saa eräältä herralta 30 ruplaa, millä vapauttaa tyttärensä porttolasta. Tyttö oli kertojan kummitytär. Vuosia sen jälkeen kertoja lukee Hufvudstadsbladetissa, että sama tyttö, Eva Sydänmaa, oli hirttänyt itsensä. Kertoja näkee hänen ruumiinsa anatomiasalissa!
Siinä ne yhdeksän kertomusta, joiden yhteisnimi on "kuvauksia elämästä".
Vuoden muut novellit ovat seuraavat: "Ruma tyttö." Sussu eli Sanna Seeström, kauppaneuvoksen tytär Turussa, on rikas perijätär ja semmoisena häntä imarrellaan, niin että hän luulee itseään kauniiksi. Vähitellen hänelle kuitenkin selviää, että kosijat vain haluavat hänen rahojaan. Silloin hän kehottaa isäänsä jälkisäädöksellä antamaan koko omaisuutensa köyhille; isä on myöntyvinään, mutta hänen kuoltuaan tytär saa sittenkin kaikki. Elääkseen yksinkertaisemmissa oloissa ja ympäristössä, jolle hänen varallisuutensa on tuntematon, Sanna asettuu pitemmäksi ajaksi Ylikannuksen pappilaan (huomaa! ennen Gummerusten aikoja); hän toivoo ihmisten pitävän hänestä hänen itsensä eikä hänen rahojensa tähden. Täällä hän rakastuu ylioppilaaseen ja auttaa häntä salaa, mutta nuori mies ottaa kuitenkin toisen. Sanna jää naimattomaksi löytääkseen vihdoin rauhan Jumalassa. — Kertomus psykologisesti tavallista syvempi, joskin loppupuolelta vähän epäselvä; sisältää paljon kannukselaisia muistoja. — "Ystävät." Kaksi ylioppilastoveria, Konrad ja Kaarle, edellinen rikasta, ylhäistä sukua, toinen varaton nimismiehen poika, rakastuu eri aikana ja aluksi toistensa tietämättä, Harjulan pappilan ihanaan Anniin. Tyttö puolestaan ei tiedä kumpaako oikein rakastaa, kunnes hän vihdoin ottaa Kaarlen. Ystävykset, jotka kilpakosinnan aikana ovat mitä jaloimmin menetelleet toisiaan kohtaan, eivät lopultakaan riitaannu keskenään; Konrad poistuu, palatakseen 23 vuoden päästä kenraalina — sydämenrauhan saaneena. — "Koulumuistelmia" (ks. ylempänä, missä puhutaan tekijän kouluajasta). — "Juovan emäntä", vanhan miehen papereista. Mataleena, nimismiehen tytär, nai renkimiehen, Taavetin, joka vaimonsa rahoilla ostaa Juovan talon. Emäntä, kelpo ihminen ja hyvä talouden hoitaja, salaa kaikilta, että viinaan menevä mies kohtelee häntä pahoin. Mataleenan tädin jälkeen Taavetti perii 700 markkaa. Silloin hän palkkaa rengin surmaamaan emännän, ja leskeksi tultuaan hän kosii rikkaan Koskelan kaunista Katria, joka isänsä pakotuksesta menee hänelle. Katri on kuitenkin ennen ollut kihloissa, ja petetty sulho murhaa hääyönä Taavetin. Murhaaja vangitaan ja tuomitaan; Katri kuolee surusta. — Hyvin kerrottu talonpoikaistragedia. Mataleenan luonne parhaiten kuvattuja. — "Sotilaan tytär." Elli, vanhan sotilaan tytär, on tavattoman kaunis, mutta kuuromykkä. Venäläinen luutnantti Golubin näkee hänet jo ennen 1808 v:n sodan alkua; sodan aikana hän aikoo ryöstää tytön, mutta Elli on lähtenyt kotoa niille seuduille, joilla hänen veljensä Antti ja pappilan Ernst maisteri taistelevat vihollista vastaan. Revolahdella molemmat haavoittuvat, ja Elli hoitaa heitä, kunnes he jälleen pystyvät jaloilleen. Sittemmin Elli ja Antti joutuvat Golubinin valtaan, ja kahakassa, jossa Ellin isäkin on osallinen, kaikki kolme ammutaan, sitte kun Elli kumminkin on pistänyt puukon luutnantin sydämeen. Ainoastaan Antti palaa henkiin. — Paljon haaveilevaa tunteellisuutta, suunnitelma sekava; mutta huomattava ensimäisenä novellina, jossa Gummerus kertoo historiallisia sotatapahtumia (Revolahden tappelu). Luultavasti kirjoitettu G. H. Mellinin "Paavo Nissisen" vaikutuksesta, jossa myöskin kuuromykkä esitetään sotatapauksiin sekaantuneena.
Paitsi sitä että Gummerus 1865 v:n Suomettareen kirjoitti edellä mainitut novellit (viimeistä lukuunottamatta), julkaisi hän siinä erinäisiä runoelmia sekä piti "suuren osan vuotta huolta lehden ulostulosta joka päivä". Näin sanotaan vuosikerran viimeisessä numerossa, ja siitä voi päättää, että hän tänä vuonna oli enemmän sanomalehtimies kuin ylioppilas. Toverina oli hänellä tässä toimessaan muun muassa maisteri Jaakko Forsman, joka toimitti ulkomaanosastoa.[49] — Nyt loppunut vuosi oli toinen, jona Suometar ilmestyi joka arkipäivä. Lehden laajennus oli johtunut siitä kohonneesta mielialasta, jonka ensimäiset valtiopäivät olivat aiheuttaneet. Kokemus oli kuitenkin semmoinen, että vuoden lopulla päätettiin palata entiseen järjestelmään: v. 1866 oli lehti jälleen ilmestyvä ainoastaan kaksi kertaa viikossa. Ilmotuksen allekirjoittivat Rietr. Polén ja A. Nylander, joka jälkimäinen oli ollut nyt lakkaavan Päivättären toimittaja. "Kaunokirjalliset kertomukset", sanottiin siinä, "toimittaa tunnettu nimimerkki —l—b—s."
Gummeruksen tuotteliaisuus v. 1866 oli yhtä runsas kuin edellisinäkin vuosina. Alkuperäisten tuotteiden luku Suomettaressa on näet kahdeksan, ja niiden joukossa on erityinen sarja "Velkakirjain kertomukset", joka käsittää kahdeksan pienempää jutelmaa, joten saattaa sanoa koko luvun nousevan viiteentoista.[50] Seuraavassa viittaan näidenkin novellien sisällykseen.