Mozartin iki-ihanan Don Juanin alkajaissoiton jälkeen tuli ensin niinkuin ensimäisessäkin näytännössä "Pilven veikko", jonka vaikutus oli yhtä syvä kuin silloin, ja ohjelman loppunumerona oli taas "Martha", josta ei suinkaan tällä kertaa nautittu vähemmän kuin ensimäisellä. Näiden väliin oli "Lea" sijoitettu niinkuin helmi kehykseensä.[54]

Vaistomaisesti aavistaen, kuinka paljo oli kyseessä, suurin osa katsojia esiripun noustessa istui "sydän kourassa". Levottomuus oli niin suuri, että alkukohtaukset — Sakeuksen lyhyt vuoropuhelu Rubenin kanssa, hänen yksinpuhelunsa ja rahanlaskunsa sekä kohtaus Joaksen kanssa, joka päättyy tämän aitofarisealaiseen rukoukseen — tuntuivat pitkiltä, sillä vaikka ne näyteltiin tavallisen hyvin, eivät ne merkinneet mitään ratkaisevaa. Mutta silloin, samassa kun Joas nousee polviltaan, Lea astuu sisään, astuu keveästi ja varmasti, ja kun isä moittii hänen viipyneen kauemmin kuin lupa myönsi, hän nostaa hunnun kasvoiltaan ja puhuu sisällisen hehkun vallassa, mutta selvällä äänellä: "Ah, isäni! lentäen kuluu aika, kun sydämemme askartelee taivaan ihmetöissä." — Olihan siinä hieman outoa sävyä lausumistavassa, mutta sanat soivat kuitenkin selvinä ja heleinä, niin että katsojain milt'ei tuskallinen jännitys siinä tuokiossa laukesi ja vaihtui levolliseksi, vaikkei sentään hiiskaustakaan sallivaksi tarkkaavaisuudeksi. Ja sitten pikku näytelmä sujui luontevasti kohtaus kohtaukselta ilman vähintäkään häiriötä, Lean ainoatakaan kertaa kompastumatta. Päinvastoin hänen tositaiteellinen näyttelemisensä sai aikaan, että esityksen taiturimainen puoli — pitkän vieraskielisen osan ulkoalukeminen — unohtui ja sen sijaan antauduttiin taiteen tenhon valtaan.

Todella mieltäylentävä ja juhlallinen oli se ihastuksen- ja kunnioituksenosoitus, jolla kukkuroilleen täysi teatteri tervehti illan sankaritarta — mainesanalla on tässä tavallista todenperäisempi merkitys! Kättentaputukset olivat voimakkaita, tasaisia, pitkällisiä ja kolme kertaa huudettiin taiteilijatar esiin oikeassa suosion myrskyssä, jommoiseen hidas luontomme harvoin ratkeaa. Ihmiset olivat kuin haltioissaan. Muuan ruotsalaista syntyperää oleva rouva (Sopetoff) joutui, vaikka hän ei suomen sanaa ymmärtänyt, niin intoihinsa, että hän otti sormuksen sormestaan, pisti sen kukkaskimppuun ja heitti sen lahjana taiteilijattarelle. Muista kukkaskimpuista yksi toisia isompi sisälsi kultaisen rannerenkaan, johon seppelöitty kannel oli kuvattu, ja johon oli piirretty muistosanat: Charlotte Raalle 10/5 1869, Kuin kesän lempeä sade, niin vuotakoon onni ja rauha sinulle.[55]

Riemutunnelma oli niin mahtava, että se valloitti kaikki läsnäolijat ja välinäytöksen aikana tuntui kuin olisi kaikki erimielisyys kadonnut. Semmoisetkin, jotka muutoin tuskin tervehtivät toisiaan, puristivat toistensa käsiä kilvan purkaessaan tulvillaan olevain sydäntensä tunteita. Mukana olleet eivät ole sitä unohtaneet.

Näytännön jälkeen suomalaisuuden ystävät kutsuivat kaikki, jotka olivat myötävaikuttaneet, illanviettoon teatteriravintolan yläkertaan. Ensimäinen puhe omistettiin tietysti rouva Raalle. Yrjö Koskinen julkilausui ne kiitollisuuden ja kunnioituksen tunteet, jotka ei ainoastaan läsnäolijain sydämissä, vaan paljo laajemmissakin piireissä hehkuivat taiteilijatarta kohtaan, joka niin loistavasti oli näyttänyt kielemme kelpaavan näyttämöltä tulkitsemaan mitä ylevimpiä mielenliikutuksia. Eikä se voitto, jonka suomenkieli rouva Raan kautta oli saavuttanut — siihen tapaan puhe päättyi — ollut mikään tavallinen näyttämömenestys, vaan historiallinen tapahtuma, joka merkitsi todellista käännettä teatteriolojemme kehityksessä. Sitten seurasivat maljat "Marthan" ja "Pilven veikon" laulajattarille, A. Kivelle ja Suomen draamalliselle kirjallisuudelle, Bergbomin perheelle, jonka — joskin etupäässä Kaarlo Bergbomin — ansioksi näytäntöjen toimeensaanti luettiin. Puoliyö oli jo ohi, kun joukko ylioppilaslaulajia myrskyssä ja sateessa laulaen saattoi rouva Raan kotia. Erotessaan hän kätteli saattajiaan, voimatta muuta lausua kuin: "Olen niin onnellinen!"

Näin päättyi tämä ilta, jonka suurteosta rouva Raa jälkeenpäin on sanonut, että hän ei mistään hinnasta tahtoisi toista kertaa kokea samaa. Vasta sillä hetkellä kun hänen oli astuminen näyttämölle, hän oikein oli käsittänyt mitä hän uskalsi. Emilie Bergbomin ja erään toisen naisen täytyi suorastaan käsivarsista tukea häntä hänen odottaessaan sitä silmänräpäystä, jolloin hänen piti astua esiin. Hän oli näet hervottomuudesta maahan vaipumaisillaan, mutta, sanoo hän itse, siinä tuokiossa kun hän astui ensi askeleen yleisön näkyville, oli kuin korkeampi voima olisi pyyhkäissyt pois taakan ja ottaessaan hunnun kasvoiltaan lausuakseen ensimäiset sanat hän tunsi itsensä autetuksi. Hän ei ajatellut yleisöä eikä itseänsä vaan ainoastaan Leaa — ja kaikki meni hyvin!

Näytteeksi siitä mitä julkisuudessa lausuttiin näytännöstä, olkoon seuraava ote U. S:sta. Kerrottuaan illan menosta ja arvosteltuaan rouva Raan uskallusta sitä ihmeteltävämmäksi kuin ne, jotka olivat olevinaan draamallisen taiteen varsinaiset kannattajat maassamme, eivät suinkaan olleet vahvistaneet häntä kehoituksillaan ja hänen suomenkielen lausumistaan tarkaksi, sujuvaksi ja puhtaaksi, kirjoittaja jatkaa:

"Jos kysymme, mikä tämän tapauksen merkitys on, täytyy vastata, että ennen kaikkea se on osoittanut suomenkielisen teatterin mahdollisuutta meidän maassa. Se into, joka on pannut nämä seuranäytelmät toimeen, ja se into, joka niiden onnistumisesta on syntynyt, ennustavat toivoaksemme valoisampaa tulevaisuutta kansalliselle teatteri-taiteellemme. Ja aivan merkillinen kohta on sekin, että muukalainen ensimäisen luokan näyttelijätär on tahtonut näin jalolla alttiiksi-antamuksella lainata apuansa tähän kansalliseen toimeen; sillä se merkitsee, että kansallinen asiamme voimakkaasti valloittaa alaa. Me olemme ennen lausuneet mielipahan sanoja siitä teatteri-harrastuksesta, joka ei pidä sopimattomana käyttää Suomen kansan hiellä ja vaivalla ansaittuja varoja ulkomaalaisen teatterijoukon ylläpitämiseen. Että nyt kuitenkin tästä vieraasta joukosta yksi, sen etevin jäsen, on ikäänkuin sanaimme tutkaimen katkaissut, on asia, josta vielä enemmän iloitsisimme, jos ei se olisi sula sattumus, josta ansio ei missään määrässä tule teatterin johtokunnalle, vaan yksistään rouva Raalle. Vaan totta on, että hänen ansionsa onkin erinomaisen suuri. Hänen ainoa palkintonsa on, että hänen nimensä on säilytettävä tavallista merkillisempänä meidän kansallisen taiteemme historiassa. Sillä sitäpä uskallamme nyt toivoa, että sitä myötäistä hetkeä, joka näkyy tulleen suomenkieliselle draamataiteelle, ei ole päästettävä tyhjään haihtumaan, vaan että jotakin perustusta nyt koetetaan laskea tulevaisuudelle. Ja siinä tapauksessa kenties ei ole mahdotonta, että vielä saadaan luottaa rouva Raan jäntevään tahtoon ja intoon."

Kolmas henkilö, jonka ansio Lea-illasta oli ainakin tasalla rouva Raan ja Kaarlo Bergbomin ansioiden, tarkoitamme näytelmän tekijää, ei ollut voitonhetkenä saapuvilla. Säilyneistä kirjeistä ei myöskään huomaa hänen saaneen oikeaa käsitystä tapahtuman merkityksestä, jossa hänellä oli ollut niin suuri osa — sillä olihan se verraton asia, että niin arvokas alkuperäinen teos kuin "Lea" oli voiton pohjana! Eräässä kirjeessä 19 p:ltä toukokuuta Bergbomille ilmaantuu vähemmän iloa kuin katkeruutta, jonka Helsingfors Dagbladissa Lea-näytännön jälkeisenä päivänä julkaistu arvostelu kappaleesta oli aiheuttanut. Siinä "Leaa" — "tunnetun [den bekante!] Aleksis Kiven tekemää alkuteosta" — vastaan esitetään erinäisiä muistutuksia, jotka runoilija syystä pitää perusteettomina. Mutta kuulkaamme häntä itseään:

"Mielin vielä sanoa jotain Leasta. Onko sinunkin mielestäs Joas niin 'misstecknad karakter', kuin Dagblad sanoo? — Mutta niinhän täällä käy: minä hänen pidin parhain esiteltynä, ja muiden silmissä on se perin onnistumaton. Kuinka hyvänsä; mutta niinkuin Israelin kansassa hengittää se hellin, riutuvin, hohtavin ja taivaallisin rakkaus, niin sen povessa myös puuskuttaa verraton viha ja kiukku, aina kärkäs käymään mustenevaksi raivoudeksi. Se on tunnettu asia, ja sen näyttää melkein joka lehti pipliassa. Ja mistä vartosit enemmän kiukkua ja sen riehuvaa, raakaa osoitusta kuin eräältä fariseukselta, kitsaalta, saidalta fariseukselta, jolta hangoittelija (toisesta, vihatusta lahkokunnasta) tempasee silmänräpäyksessä sekä kaikki varrotut aarteet että kauniin morsiamen? — Mutta tämä olkoon. Nyt tulen toiseen kysymykseen, jossa kaiketi olen oikeassa. Dagblad sanoo, että ainoastaan 'Joasta ei liikuta se ihmeellinen oppi' ja sittemmin että 'toiminta loppuu ennen itsensä kappaleen loppua'. Mutta minä sanon, että toiminta kestää aina kunnes 'esirippu putoaa' ja juuri siinä hetkessä näytetään, että kristinuskon taivaallinen lempi ylivoittaa suurimmankin maallisen vihan. Joas oksentaa ympärillensä kirousta, mutta saa takasin paljasta siunausta (kristinuskon tärkein pykälä). Joas kummastuu ja kysyy: 'mitä?' mutta aina vaan sataa hänen päällensä rakkautta ja hän 'poistuu kovin aattelevana ja käsi otsalla'. Kukaties ei Dagblad olekaan huomannut näitä ihan viimeisiä sanoja paranteesien välissä, kukaties ette tekään, jotka sen näytitte, ole niitä huomanneet, vaan osoititte sen teatterissa saman mielipiteen mukaan, joka on Dagbladin. No olkoon menneeksi. Hyvähän että tapahtui minulle se kunnia, että teokseni näyteltiin; ja hyvä, että kävi se niin hyvin ja hän (Joas) sillä tavalla osoittaa selvästi, että se ihmeellinen oppi on häneenkin sattunut; vaikka minun mielestäni se ei sopinut, että hän yhtyi siihen yleiseen riemuun, vaan parasta, että hän poistui. Mutta nyt tulen kolmanteen kysymykseen: Dagblad sanoo, etten ole 'ymmärtänyt ensinkään esitellä jäsenten sisällistä hengellisyyttä' (niinkuin muistan sanain kuuluneen). Tämä on moitteista vaikein; ja jos se (moite) on kaikissa paikoissa oikea, niin eihän siinä löydy minulle muuta lohdutusta kuin: 'den som är slagen till slant' j.n.e. Siinä on oman henkeni ikivoiman puute. — Kerran vielä: kuinka hyvänsä; mutta Dagblad piti kyllä murheen että samasta koususta kuin hänen täytyi (Frouva Raan kautta) antaa vähän lämmintä, hän toiselta viereltä antoi kyllä jäähdytystä (itsensä kappaleen arvostelemisen kautta)."