Edellisestä tiedämme, että näytäntö ei voinut antaa rahallista voittoa. Voidaksensa lähettää runoilijalle edes jotakin — hän ilmoitti näet ennen kesää välttämättömästi tarvitsevansa 200 mk — Bergbom sai aikaan, että 3 p. toukokuuta annettu näytäntö uudistettiin 30 p. Oli promotsioonikevät ja saattoi siis toivoa täyttä huonetta. Toivo pettyi kumminkin. Näytäntö onnistui yhtä hyvin kuin ensi kerralla, mutta katsojia oli vähän. Siitä huolimatta Bergbom ja hänen sisarensa lähettivät Kivelle 300 mk, joka mainitaan esimerkkinä siitä, kuinka he valvoivat kun muut nukkuivat.

* * * * *

Tästä lähtien elettiin siinä tunnossa, että suomalainen teatteri oli lähempänä kuin ennen, mutta vielä oli taival kuljettava ennen kuin se nähtiin totena. Meidän on nyt askel askeleelta seuraaminen etenemistä päämäärää, kohti.

Ensi hetkellä näytti kai reima-askeleelta eteenpäin se odottamaton tapaus, että Kaarlo Bergbom heinäkuulla 1869 valittiin ruotsalaisen teatterin johtokunnan jäseneksi, vaikka se pian osottautui harha-askeleeksi. Asianlaita oli seuraava. Keväällä, samaan aikaan kun suomalaiset näytännöt tapahtuivat, hajosi ruotsalaisen teatterin kannatusyhdistys, ja teatterin olemassaolo näytti vähän aikaa arveluttavalta. Yritys oli tuottanut tappiota, ja sen jatkamiseksi katsottiin enennetty valtioapu välttämättömäksi. Ennen oli teatteri saanut valtiolta 12,000 mk orkesterin ylläpitämiseksi; nyt pyydettiin 16,000 mk itse teatteria ja 4,000 mk teatterikoulua varten, siis yhteensä 20,000 mk. Tästä summasta myönnettiin 16,000 mk ja uusi kannatusyhdistys muodostui, joka heinäkuun lopulla kokoontui valitsemaan johtokuntaa. Tässä tilaisuudessa eräs kaupungin varakkaimpia liikemiehiä, jonka avustus oli teatterille tärkeä, puolusti Bergbomin valitsemista, ja niin tämä tuli pormestari, tri W. Zilliacuksen ja varatuomari K.A. Weckströmin (toimitusjohtaja) rinnalle johtokunnan kolmanneksi jäseneksi, niinkuin sanottiin, kirjalliseksi neuvonantajaksi.

Bergbomin toimesta tässä uudessa asemassa on vähän tietty, ja se mikä tiedetään todistaa hänen joutuneen vieraaseen ympäristöön, johonka hänen oli mahdoton kotiutua. — Jo ennen näytäntöjen alkua hän huolehtien teatterikoulun tulevaisuutta koetti saada Nervanderin laitoksen johtajaksi, sillä O. Toppelius, joka tähän saakka oli tehtävää hoitanut, oli, nimitettynä kreikankielen lehtoriksi, muuttava Vaasaan. Tarkoitus oli järjestää koulu mitä säästäväisimmin, jotta varat eivät kesken loppuisi. Opettajina toimisivat ainoastaan rouva Raa ja Gröneqvist, ja musiikkiopetus jätettäisiin kokonaan pois, koska neiti Mechelin, jonka varassa se viimeksi oli ollut, aikoi syksyllä lähteä Parisiin. Nervander kieltäytyi kuitenkin ja kehoitti Cygnaeuksen neuvon mukaan — "hajoittamaan koko hökötyksen". Ja siihen asia lopulta menikin, sillä syyskuulla U. S. kertoo: "Teatterikoulu on joku aika sitte hajoitettu, mistä syystä emme tiedä. Rouva Raa on kuitenkin hyväntahtoisesti ottanut johtaakseen koulun oppilaita." Tämä viimeinen tarkoittaa kai sitä, että joillekin vanhoille oppilaille annettaisiin edelleen johtoa itse näyttelemistaidossa, mutta uusia ei otettaisi vastaan eikä myöskään enää vaivattaisi entisiä suomenkielen opetuksella. Siihen päättyi siis yritys, josta kymmenen vuotta varhemmin oli niin suuria toivottu!

Ymmärrettävää on, että Bergbomin ollessa Uuden teatterin johtokunnan jäsenenä ajateltiin niiden toiveiden toteuttamista, jotka suomenmieliset niinkauan olivat kohdistaneet ruotsalaiseen näyttämöön. Olihan aina vuodesta 1847 luultu, että kotimainen ja suomalainen teatteri olisi syntyvä ja kehittyvä sen yhteydessä. Nyt, jos koskaan, oli se tapahtuva. — Itse asiassa on meille säilynyt kirjallinen seikkaperäinen suunnitelma miten teatterin toiminta olisi järjestettävä, jotta tuo päämäärä saavutettaisiin. Se on Nervanderin kirjoittama ja hänen ilmoituksensa mukaan pääasiassa syntynyt neuvotteluista hänen ja Emilie Bergbomin välillä, koska ehdotusta ei katsottu sopivaksi suorastaan esittää Kaarlon tekemänä. Toiselta puolen on luonnollista, että Emille ei ehdottanut mitään, joka olisi ollut veljelleen tuntematonta saatikka vastenmielistä. Suunnitelmasta mainittakoon tässä vaan seuraavat pääkohdat:

Teatteriseura jaettaisiin kolmeen osastoon, joista ensimäinen yksinomaisesti ruotsalaista näyttämöä varten tarkoitettu, käsittäisi silloisen seuran etevimmät kyvyt, toisen jäsenet toimisivat etupäässä suomalaisella näyttämöllä ja kolmannen olisivat avullisia sekä ruotsalaisissa että suomalaisissa näyttämöissä. Kaikki toisen ja kolmannen osaston jäsenet olisivat tietysti kotimaalaisia. — Ensimäisenä vuonna annettaisiin ainoastaan 2 tai 3 suomenkielistä näytäntöä kuukaudessa. — Teatterin johto uskottaisiin johtokunnalle, jossa paitse toimitusjohtajaa ja esimiestä olisi kolme ruotsalaista ja kolme suomalaista johtajaa. — Teatterikoulu ylläpidettäisiin lähimmässä yhteydessä teatterin kanssa ja johdettaisiin pitäen silmällä samassa määrässä ruotsalaista kuin suomalaista näyttämöä. — Orkesterissa olisi opetusta annettava kotimaisille oppilaille. — Erityinen kannatusyhdistys perustettaisiin takaamaan teatterille 1000 markan tulo kummastakin jokaisen suomenkielisen ohjelman kahdesta ensimäisestä näytännöstä.

Tuskin tarvinnee sanoa, että ehdotus ruotsalaisella taholla arvosteltiin "epäkäytännölliseksi", ilman että tarjouduttiin neuvotteluihin, joista olisi voinut käytännöllisempää syntyä. Myöhemmän kokemuksen nojalla saattaa kumminkin sanoa, että tarkoitettu yhteistoimi, jos se olisi saavuttanut ruotsalaisen teatterin johtajain ja ystäväin hyväksymisen, epäilemättä varmemmin olisi hyödyttänyt niitä, jotka meillä tahtovat ylläpitää ruotsalaista kulttuurimuotoa, kuin suomenkielisiä. Edellisillä olisi luultavasti nyt kotimainen näyttämö, jota heillä ei vieläkään ole; mutta suomalainen osasto olisi tuskin ruotsalaisen yhteydessä kehittynyt yhtä ripeästi kuin itsenäisenä ja vapaana. Tämän ohella on mainittava, että Bergbom yksityisesti oli ryhtynyt keskusteluihin eri henkilöitten kanssa, jotka, vallassäätyymme kuuluvina, liittyen noihin kotimaisiin osastoihin, olisivat avanneet niiden kehitykselle aavistamattomia mahdollisuuksia. — Kun Bergbomille oli selvinnyt, että hän teatterin johtokunnan jäsenenä ei voisi mitään aikaansaada kotimaisen taiteen hyväksi, ja kun muissakin kohdin erimielisyyttä oli ilmaantunut, hän jo ennen joulua vapaaehtoisesti luopui jäsenyydestään.

Kenties tärkein tulos koko tästä episoodista Bergbomin elämässä sisältyy seuraavaan kaskuun. Eräänä päivänä Bergbom hyväntahtoisen, mutta aitoruotsalaisen puvustonhoitajattaren kanssa tarkasteli joitakuita teatterin pukuja. Niiden joukossa oli osa ollut kovin likaisia ja repaleisia, niin että Bergbom ei voinut olla kysymättä: "Kuka voi tuommoisiin pukeutua?" — "Kyllä ne suomalaisille kelpaa!" vastasi naivisesti rouvasihminen. Silloin, kertoi Bergbom myöhemmin, vakaantui hänessä ajatus että suomalaisilla sittenkin on oleva oma teatterinsa!

Verrattomasti tärkeämpi tapahtuma kuin Bergbomin lyhyt toimi Uuden teatterin johtokunnassa oli suomalaiseen näyttämöön nähden Suomalaisen Seuran perustaminen 15 p. lokakuuta 1869. Tämänniminen seura ja eräs toinenkin nimeltä "Suomen ystäväin seura" olivat jo ennenkin tällä kymmenluvulla Helsingissä syntyneet ja toimineet; mutta niiden päämääränä oli ollut suomenkielen käytännön laajentaminen, jota vastoin uudella seuralla oli erikoisena tarkoituksena edistää suomalaisuuden asiaa taiteen alalla, ja siinä kohden sen toimi tulikin sangen merkilliseksi. Tuskin tarvinnee mainita, että tämmöisen seuran perustaminen oli seuraus ennen kerrotuista tapahtumista. Eräässä kirjeessä samalta syksyltä Bergbomille tavataankin lause: "Voit tuntea itsesi onnelliseksi, Suomalainen seura on milt'ei välittömästi saanut alkunsa viimekeväisistä suomalaisista seuranäytännöistä."