Samana päivänä kun nämä päättäjäispidot vietettiin, kirjoitti Bergbom Otto Florellille seuraavan kirjeen, joka antaa tietoja kulissien takaa ja luo yleiskatsauksen Trubaduri -päiviin:

"Vihdoin olen siis vapaa, s.o. jälleen ihminen, ja mahdollista on ajatella muutakin kuin 'Urhosi unhoita kohta' taikka 'jää hyvästi Leonorani', muistaa muitakin velvollisuuksia kuin tarkastaa ovatko puvut ja koristukset järjestyksessä. — — Sinua on kauheasti kaivattu. Paitse että sinulla itselläsi olisi ollut lysti, olisi iloinen ystävällisyytesi huojentanut monen hetken, jolloin kärsivällisyys oli loppumaisillaan. — — Pieni mutta uskollinen joukko (m.m. täti Sanmark) oli pyhäiltana asemalla vastaanottamassa sinua, mutta — yö petti minun, tein suuren hairahduksen' (Trubadurista — kaikki muut sitaatit ovat nykyään vanhanaikuisia!). — — En matkustane ennen joulua, kun olen viipynyt niin kauan; saamme siis olla yhdessä ainakin joitakuita päiviä. Tarvitsen seurustelua ja ystävyyttä, sillä muutoin ihminen hukkuu teatterinjohtajaan."

"Nyt Trubaduriin. Niinkuin sanomista tiedät, on se annettu neljä kertaa ja saanut osakseen mitä myrskyisimmät suosionosoitukset. Tulot olivat ensi kerralla 1150 mk, toisella yhtä paljo, kolmannella 1100 ja neljännellä 1050 — niinkuin näet kunnioitettavia summia. Ajattele levottomuuttamme ensi iltana, kun sanon ettemme ainoatakaan kertaa olleet saaneet harjoittaa oopperaa kokonaisuudessaan teatterissa, kun emme olleet ennättäneet näytellä ainoatakaan kokonaista kuvaelmaa kulissien kanssa, jaa, kun oopperan loppukohtaus oli niin vaillinaisesti harjoitettu orkesterin kanssa, että laulajat eivät kertaakaan olleet harjoittaneet sitä näytellen, sillä kun se aina tuli viimeiseksi, seisoivat venäläiset näyttelijät valmiina ajamaan meidät tiehemme, niin että viimeinen allegro laulettiin miten kuten päästäksemme pois. Kun tähän tulee että n.s. kenraaliharjoituksessa yhden kokonaisen näytöksen ryhmitys (saadaksemme erään laulajattaren etäämmäksi puhallussoittimista) oli muutettava, että mustalaiset, joiden piti takoa köörissä, katsoivat hyväksi olla tulematta samaan harjoitukseen, niin etteivät olleet harjoittaneet muuta kuin pianonsäestyksellä, niin voit ymmärtää että ajatukseni perjantaina — noin 1/2 7 eivät olleet mieluisimpaa laatua. Mutta levottomuuteni oli vielä enentyvä. Moukarit pajakööriin tulivat ja olivat niin raskaita, ettei kukaan jaksanut nostaa niitä. Hädässämme muistimme että kaasulaitos oli lähellä ja pyysimme sieltä lainaksi kevyempiä. Sitten oli venäläinen teatteri luvannut meille 9 kypärää sotilaillemme. Mutta mies, jolla oli avain varastohuoneeseen, oli juonut itsensä niin humalaan, että hän ei kyennyt sanallakaan ilmoittamaan missä ne olivat. Tämä oli k:lo 1/2 7. Paikalla Emilie lähetti kaupunkiin noutamaan ruskeaa villakangasta ja kultanauhakkeita, asetti muutamia naisia kööristä neulomaan ja k:lo 7 oli 9 kunniallista sotilaspäähinettä valmiina. Se oli 'sitä plinkemmin!' Mutta kaikista näistä vastuksista huolimatta voitti hetken innostunut tunnelma kaikki vaikeudet, ja ooppera meni oivallisesti — vaikka itse sanon sen. Basilierin aria, kvinttetti toisessa näytöksessä, Manricon suuri aria ja koko neljäs näytös olivat loistokohtia, jotka palkittiin esiinhuudoilla ja kättentaputuksilla. Jälkimäisiä tarjottiin voimalla ja edellisten luku nousi 15;een, josta voit arvata mielialan astemäärän. Niistä sain minäkin, kuinkas muuten, yhden, Lagus ja Basilier vetivät minut esiin ja minä kumarsin vinoon. Toinen näytäntö valitettavasti ei mennyt läheskään niin hyvin. Basilier oli tanssinut edellisenä yönä k:lo 3:een, niin että hän oli väsynyt ja hermostunut, kööri alkoi väärällä kohdalla, Pekka Herlin nukkui joka toinen kerta kun hänen oli laulettava, Miserere meni aivan huonosti j.n.e. Epätoivokseni oli juuri sinä iltana kaikki mahdolliset musikaaliset suuruudet läsnä, Pacius, Emanuel, rouva Brummer, Collan j.n.e. Olin äärettömän harmistunut, kuritin oikealla ja vasemmalla, haukuin oikealle ja vasemmalle ja olin niin tyhmä kuin tiedät minun voivan olla kuin olen menettänyt tasapainon. Seuraus oli että kolmannella kerralla kaikki taas meni loistavasti eikä minulla neljännelläkään ollut mitään muistutettavaa. Ihastus on pysynyt samallaisena kaikkina iltoina."

"Luonnollisesti Basilier on miellyttänyt enemmän, vaikkei ehdottomasti. Hän laulaa useat kohdat erinomaisen runollisesti ja varsinkin hän on oivallinen kuolemankohtauksessaan, jossa hän tapaa sydämenääniä, joita en osannut häneltä odottaakaan. Loistonumeroista hän laulaa paraiten duetton Achtén kanssa, ja koska se on jälkimäisenkin varsinainen loistonumero, on heidät aina esilipun laskettua huudettu esiin pari kolme kertaa. Vähimmän hän tyydyttää ensi näytöksen suuressa ariassa, vaikka yleisön kasvot silloin aina oikein paistavat, kun korvia mieluisasti hivelevät rakkaat tutut sävelet: 'Hänt' ainoastaan sielussani kannan', joiden mukaan on hölkötetty niin monen franseesin läpi."

"Ilta Lagus on hämmästyttänyt voimakkaalla, loistavalla äänellä, jota ei kukaan olisi luullut hänellä olevan, samoin kuin aavistamattoman tenhokkaalla ja ilmeikkäällä laululla. Kun hän lauloi niin oivallisesti, hän myöntyi esittämään nekin numerot, jotka ensin olimme jättäneet pois Azucenan osasta s.o. suuren kertomuksen toisessa näytöksessä ja vangitsemiskohtauksen kolmannessa (hurja galopadi-allegro 'Te teloittajat kauheat' jäi toki edelleen pois). Azucena tuli siten yhdeksi pääosaksi. Näytteleminenkin on ollut varsin tyydyttävä, mimiikki ilmeikäs eikä liikunnoilta ole puuttunut plastiikkaa. Ainoa tärkeä muistutus, jonka saattoi tehdä, oli se, että äänenanto ei aina ollut puhdas, jota suuri yleisö ei kuitenkaan huomannut, sillä menestyksessä hän kilpaili Basilierin kanssa."

"Fogelberg on ollut kiltti, rakastettava, hienotunteinen, niin ettemme olisi saattaneet toivoa häntä paremmaksi. Hän laulaa musikaalisesti, vaikka ääni ei ole voimakas. Hänen ariansa herätti myrskyisen mielisuosion. Hän oli mielestäni paras suuressa kaksinlaulussa Azucenan kanssa. — Achté olisi ansainnut suuremman menestyksen kuin hänellä oli, sillä oikeastaan hänen äänensä ja esitystapansa oli enimmän Verdin mukainen. On kyllä olemassa pieni ryhmä, joka häntä ihailee, mutta suurta yleisöä hän ei ole miellyttänyt. Muutoin on hänellä ollut vastoinkäymisiä. Ensi kerralla hänen äänensä ei ollut parhaimmillaan, toisena iltana kun hän todella lauloi ariansa oivallisesti, tuli säestävä kööri liian varhain ja hävitti hänen allegronsa ja kolmantena iltana oli fagotti, jolla on suuri merkitys hänen ariassaan, poissa. Myötätuntoisuus häntä kohtaan on kuitenkin joka kerta kasvanut. — Pekka Herlin [Fernando] oli kokonaan epäonnistunut. Häntä pidetään liian kyklooppimaisena. Kööri on ollut suuri ja voimakas, mutta tahdintarkkuus ei ole ollut täydellinen. Täyteläisyyteen nähden on se tyydyttänyt kaikki toiveet."

"Faltin on ollut ihmeteltävä. Mitä erilaatuisimmista aineksista oli hänen onnistunut luoda orkesteri, joka soitti kunnioitettavalla eloisuudella ja reippaudella. Andantossa tosin ei runollinen värittely kuulunut sen ansioihin, mutta jos allegro vivace tuli eteen, niin kyllä se soitettiin vivace. Toisella ja neljännellä kerralla oli meillä hyvä avustus suuren teatterin orkesterista, mutta silloin se olikin melkein liian voimakas — ainakin säestäessä, jolloin se ajatteli, 'toinen on yhtä hyvä kuin toinenkin' ja huusi laulajien ylitse, minkä jaksoi. — —"

Vaikka suurimmalta osaltaan vapaaehtoinen teatteriseura hyvin olisi ansainnut lepoa, ei sitä sille vieläkään suotu. Joulukuun 3 p. oli Viipurista Suomalaisen seuran draamalliselle osastolle lähetetty kuuden henkilön allekirjoittama pyyntö, että sikäläinenkin yleisö saisi "nähdä niitä draamallisia esityksiä, joilla suomenkieli on astunut ensimäisiä askeleitaan korkeamman näytelmätaiteen alalla". Tätä pyyntöä Bergbom joukkoineen päätti noudattaa toivoen voivansa siten ainakin vähentää sitä 1200 markan kassavajausta, jonka näytännöt olivat tuottaneet.[65] Teatteriseura lähti siis 11 p. jouluk. Viipuriin ja antoi siellä kolme näytäntöä: ensimäinen, jossa esitettiin "Paola Moroni" ja "Jeannetten häät", 13 p. ja toiset kaksi 15 ja 16 p., jolloin annettiin kohtaukset (monoloogit) Orleansin neitsyeestä ja Trubaduri. Suosionosoituksia eivät viipurilaisetkaan säästäneet, mutta väärin olisi luulla että laakerit täälläkään leikattiin ilman erityisiä ponnistuksia. "Täällä olen nyt", Bergbom kirjoitti Florellille Viipurista, "jotenkin alakuloisena, mutta kuitenkin varustettuna vanhalla, yhä kestävällä rohkeudella." Kolme Helsingissä mukana ollutta esiintyjää oli ollut estettynä lähtemästä matkalle ja niiden sijat olivat täytettävät. Se tapahtui siten että Ida Basilier ja Bergbom itse näyttelivät edellinen Noran ja jälkimäinen Gorellon osan "Paola Moronissa", sekä että neiti Anna Forstén lauloi Azucenan osan "Trubadurissa". Kaikki kolme oppi ja harjoitti tehtävänsä parissa päivässä.

Viipurissa seura hajosi. Rouva Raa ja Gunnar Fogelberg jatkoivat sieltä ulkomaille, suunnaten matkansa edellinen Wieniin, jälkimäinen Milanoon. Useimmat muut palasivat Helsinkiin.

* * * * *