Kesäkuun 10 p. pidettiin uusi kokous, jossa sääntöehdotus tarkastettiin ja valittiin kolmimiehinen johtokunta. Tämän jäseniksi tulivat K. Bergbom, Yrjö Koskinen ja B.O. Schauman. Varajäseniksi valittiin maisteri A. Almberg, eversti A. Järnefelt ja J. Krohn.
Päivänä sen jälkeen kun täten vastaperustetulle Suomalaiselle teatterille oli valittu ensimäinen johtokunta, esitettiin Talonpoikaissäädyssä yksityisen valitusvaliokunnan mietintö teatteriasiaa koskevasta anomuksesta. Valiokunta ehdotti anomusta tehtäväksi siihen suuntaan, "että kun vastaisuudessa kysymys nousee sen 12,000 markan suuruisen rahamäärän uudistamisesta, joka tuleviksi 2 vuodeksi pysyväisen näyttelijäjoukon kannattamiseksi Helsingin Uudessa teatterissa on annettu, kohtuulliset apurahat, suomalaisen näytelmätaiteen hyväksi, annettaisiin sille kansalliselle teatteriyhdistykselle, joka ehkä silloin on saatu toimeen". Tätä ehdotusta vastaan esiintuotiin kumminkin erinäisiä muodollisia muistutuksia, jota paitse säädyn sihteeri ilmoitti käsityksensä olevan, että anomus oli suunnattu pois alkuperäisestä tarkoituksestaan ja että se sentähden oli katsottava sopimattomaksi. Keskustelua seuraavassa äänestyksessä mietintö hyljättiinkin 21 äänellä 18 vastaan. Heikura, Klami ja Puhakka ilmoittivat vastalauseen päätöstä vastaan. — Näin siis tarkoitukseltaan hyvä yritys raukesi tyhjiin. Suomalainen teatteri oli kuin olikin yksityisten uhrauksilla kannatettava. Että teatteriasian esille ottaminen valtiopäivillä kuitenkin oli sille hyödyksi, ei liene kiellettävissä. Saatiinhan sen kautta entistä laajemmat kansalaispiirit huomaamaan, mikä puute tässäkin kohden oli olemassa sivistyselämässämme, ja olihan se samalla myöskin muistutus vallanpitäjille, että taiteenkin alalla tasapuolisuutta oli noudatettava, jos tahdottiin oikeutettua mielipahaa kansassa välttää.
Omituinen sattumus oli, että juuri silloin kun Suomalainen teatteri perustettiin, kadotti Ruotsalainen teatteri loistavimman kykynsä, Fritiof Raan, joka vaikka olikin synnyltään ruotsalainen Suomessa oli kohonnut taiteensa huipulle. Tämä taiteilija kuoli näet 20 p. toukok. ainoastaan 32 ja puolen vuoden ikäisenä, ja hänet haudattiin yleisen osanoton vallitessa 23 p. Bergbomin kirjoittamat lämpimät muistosanat Morgonbladetissa (21 p.) päättyivät lauseeseen: "Hän oli näyttämömme sielu eikä hän koskaan voi tulla siellä korvatuksi" — joka tähän saakka on osoittautunut todeksi. Ja Cygnaeus, joka 12 p. kesäk. kehotti yleisöä ottamaan osaa patsaan pystyttämiseen kaivatun taiteilijan haudalle, mainitsi häntä "suurimmaksi mestariksi taiteessaan, jonka maamme on nähnyt kehittyvän kansansa keskellä". Tämä kuolemantapaus vaikutti välillisesti Suomalaisenkin teaterin elämään. Kun rouva Raa oli saanut kyllänsä täkäläisestä ruotsalaisesta teatterista eikä aviosuhde enää häntä sitonut, hän ijäksi erosi tästä laitoksesta. Lähtiessään Helsingistä oli hänen aikeensa kyllä, niinkuin ylempänä on sanottu, palata liittyäkseen Suomalaiseen teatteriin; mutta itse asiassa kävi niin, että hänelle ennen pitkää koitti uusi elämänjakso, jonka velvollisuudet pysyttivät hänet kaukana meistä. Taiteilijattaren vierailut näyttämöllämme todistavat kuitenkin, että se taimi, jonka istuttamisessa hän oli ollut niin harras osallinen, yhä edelleen pysyi hänelle kalliina.
Viiteselitykset:
[1] Gyllenius kertoo päiväkirjassaan, että 10 p. toukok. 1650 ylioppilaat Turussa vastavalitun rehtorin kunniaksi näyttelivät suomalaisen komedian Tuhlaajapojasta, jonka Ericus Johannis Justander oli ruotsinkielestä suomentanut. Hist. Arkisto H.
[2] Hels. Tidn. 9/3 1844 n:o 19: Om inrättandet af en Finsk Theater.
[3] N:o 21, kesäk. 2 p. Kts. myös Lauri Suomalainen, Jaakko Fredrik Lagervall, Helsingissä 1901.
[4] Lagervallin kirje Lönnrotille siteerattu Suomalaisen julkaisusta. Ote Lönnrotin kirjeestä on julkaistu Kanavassa.
[5] H. T. 17-20/11 1847 n:ris 90, 92: Theaterns framtid i Finland.
[6] Fredr. Cygnaeus, Saml. Arbeten, III: Det tragiska elementet i Kalevala.