"Saattaa ehkä näyttää siltä kuin olisi suomalainen ooppera suomenkielen nykyisellä kehitysasteella jotakin kerrassaan merkityksetöntä ja humbuugintapaista, ja monet ovatkin ne muutoin lämpimät isänmaanystävät fennomaanisen puolueen ulkopuolella, jotka ovat sitä mieltä, että se tarmo, joka on yrityksen synnyttänyt, ja että ne taiteelliset voimat, jotka siinä myötävaikuttavat, olisivat ansainneet paremman päämäärän. Mutta eiköhän semmoinen käsitystapa ole sangen pintapuolinen ja eiköhän juuri se ennakkoluuloinen epäilys, jolla yritystä kohdellaan, itsessään ole jotakin, jonka voittaminen merkitsee paljo ja johon semmoinen harrastus pyrkii."

"Suomenkielen laulettavaisuus on kaikkien epäilyksien yläpuolella ja on melkein tullut sananparreksi. Todistaakseen arvoansa ja kelpaavaisuuttaan kielen ei tarvitse viitata Il Trovatoren suomennokseen. Mutta ne jotka luulevat, että nuorella suomalaisella kieliharrastuksella on ainoa tehtävänsä kansakoulussa sen vuoksi että se on tärkein, jättävät huomaamatta, että jos kerran yksi elon ilmaisu lähtee todellisesta sisällisestä elämästä, niin on tämä elämä ilmaantuva kaikenpuolisesti, ja niille, jotka innostuksella harrastavat tätä päämäärää, ei suinkaan ole merkityksetöntä että he omalla kielellään laulavat sävelteoksen, joka on koko sivistyneen maailman oma." —

"Se näytäntö, jolla suomalainen oopperaseurue viime lokakuun keskivaiheilla erosi Helsingissä (seurue lähti silloin Turkuun), oli yksi mieltäkiinnittävimpiä mitä koskaan taikka missään olen kokenut. Että kokonaisuus tuntui erittäin onnistuneelta seuranäytännöltä, ei voi kummastuttaa eikä häiritä sitä, jolla on jonkunlainen vaisto mitata kutakin asiaa sen oikealla mittapuulla. Näyteltiin Trubaduri, joka erittäin hyvin näyttää soveltuvan lahjakkaille dilettanteille, koska ei kukaan tosi musiikinystävä voi pitää yhteisnäyttelemistä siinä kovin tärkeänä. Näissä oloissa on hyvin paljo voida useimpiin rooleihin nähden suoda tunnustusta sangen onnistuneille harrastuksille; mutta enemmän kuin paljo on semmoisessa ympäristössä voida tervehtiä yhtä tositaiteilijatarta 'Jumalan armosta'. Nti Emmy Strömer, seurueen 'primadonna assoluta', joka esitti Leonoran osan, oli tuota oikeaa, jaloa metallia, jota joskus tapaa paljon teatterikullan joukosta, eikä suinkaan aina niissä, jotka muodin oikku on tehnyt auktoriteettiuskon yksinkertaisen jumaloimisen esineiksi, vaan sattumalta nimettömänä ja huomaamattomana jossakin maailman sopukassa. Missä italialaisessa teatterissa tahansa voi kohdata primadonnan, joka melko suuremmalla erehtymättömyydellä suorittaa Verdilaulun stereotyyppisesti kehitettyjä lausunto- ja säveltehoja; mutta en missään teatterissa ole kuullut Leonoran osaa ja tuskin ylipäätään mitään osaa esitettävän voimakkaammalla ja välittömämmällä draamallismusikaalisella innostuksella. Huolimatta gallopadipoljennosta tuntui minusta tositeossa ensi kerran, että Leonora oli juonut myrkkyä ja vapaaehtoisesti meni kuolemaan armaansa tähden. Ja tähän mahtavaan traagilliseen intomieleen yhdistyy nti Strömerissä suuri ja helkkyvä ääni sekä miellyttävä ja valtavasti vaikuttava teatterihaamu."

"Nti Strömer, joka on harjottanut opintoja Parisissa, osottaa saaneensa hyvän, joskaan ei täysin loppuun saatetun koulutuksen. Kuulee usein valitettavan, että niin lahjakas laulajatar uhrautuu suomalaiselle teatterille ja menee hukkaan maailmalta. Minä liityn ehdottomasti niihin, jotka Suomessa arvioivat hänen taidettaan toisen, paljo korkeamman vaihtoarvon mukaan kuin sen, jonka mukaan se määrättäisiin maailmanmarkkinoilla, ja luulen, että nekin, jotka perusjohteellisesti eivät tahdo yhtyä tähän, eivät voi olla vastaanottamatta tärkeäarvoista vaikutusta siitä tavasta, millä nti Strömer on kohottanut suomenkielen myötävaikuttamaan todella suuremmoiseen näyttämölliseen tekoon."

"Mainitussa jäähyväisnäytännössä oli yleisön innostus rajaton, eikä esiinhuudoista tahtonut loppua tulla. Viimeksi huudettiin useat kerrat esiin tri Kaarlo Bergbom, yrityksen tarmokas alkuunpanija. Kaikesta sydämestäni yhdyin tähän suosionosotukseen." —

Niin kirjoittaa ulkomaalainen, joka tyynellä, harkitulla esityksellään herättää meissä kunnioitusta; hänkin todistaa Emmy Strömerin taiteen suuruutta ja tenhovoimaa ja tunnustaa kuinka se innostus, joka elähytti teatteriamme ja sen yleisöä, oli mukaansa tempaava. — Kirjoituksesta näemme muutoin, että Ruotsalaisellakin teatterilla nyt oli lauluosastonsa, niinkuin eräät sen ystävät kevätpuolella olivat vaatineet. Eikä ollut mikään salaisuus, että yritys oli tähdätty suomalaista oopperaa vastaan. Muutamassa poleemisessa kirjoituksessa L. M(echeliniä) vastaan A. M(eurman) Morgonbladetissa (6/11 1874) repäisevällä tavallaan koskettelee asiaa: "Valtio uhraa useina vuosina musiikin ja draamallisen taiteen edistämiseksi 24,000 mk; yksityiset antavat vielä lisää. Mitä sillä aikaansaadaan? Palkataan varojen mukaan näyttelijöitä Ruotsista. Silloin eräs tarmokas mies luo — tyhjästä, saattaisi sanoa, — kotimaisen oopperan, jonka sanotaan tyydyttävän suuriakin vaatimuksia. Vasta nyt herätään toisella puolella — ei uutta luodakseen, vaan alas repiäkseen — tuotetaan maahan muutamia musikaalisen akatemian oppilaita, ja niin on heilläkin ooppera. 'Kun ukko hakkasi itselleen akkunan, niin akka teki samoin'!" — Samaan aikaan kun suomalaisella näyttämöllä esitettiin Parranajaja, näyteltiin ruotsalaisella Noita-ampuja; mutta kun suomalainen lauluosasto oli muuttanut Turkuun, silloin annettiin Uudessa teatterissa puhenäytelmiä — uutta oopperaa, Paciuksen Kaarle kuninkaan metsästystä, harjotettiin kevääksi, jolloin suomalainen seurue oli palaava antaakseen oopperanäytäntöjä Arkadiassa! Niin oli kilpajuoksu käymässä. Tietysti oli siitä vahinkoa Suomalaiselle teatterille, mutta kostuiko Ruotsalainen? Ei suinkaan. Ruotsalaisen teatterin kannatusyhdistyksen kokouksessa näet ilmoitettiin, että asiat eivät olleet entisestä parantuneet, vaan päin vastoin. "Syyttää johtokuntaa tästä", lausuu eräs 'Uuden teatterin osakas' (Mbl. 16/2) "on meistä väärin. Unohdetaan kokonaan, että nykyinen johtokunta voimakkaan, etupäässä Vikingenin ajaman mielipiteen vaikutuksesta päätti à tout prix perustaa oopperan, joka voisi, jollei kilpailla Suomalaisen kanssa, kumminkin tehdä sille haittaa. Että yritys on ollut haitaksi teatterille itsellensä lienee nyt, liian myöhään, huomattu. Sillä selvää kai on, että oopperaosasto on tuottanut tappiota koko teatteriyritykselle." Kirjoittaja neuvoo luopumaan oopperapuuhista ja puoltaa O. Donnerin vuotta ennen tekemää ehdotusta, että Ruotsalainen ja Suomalainen näyttämö ryhtyisivät yhteistyöhön; mutta luonnollisesti hän puhui kuuroille korville. —

Vielä mainittakoon tässä eräs Martin Wegeliuksen kirje Bergbomille (31/12 1874). Siitä näkyy että Bergbom oli tarjonnut 6,000 mk Ruotsalaiselle teatterille saadakseen käyttää sen orkesteria kolmen kuukauden aikana. Wegelius ilmoittaa johtokunnan kieltävän vastauksen. Orkesteri maksaa muka 30 à 32 tuhatta, ja sen mukaan tulisi Suomalaisen oopperan suorittaa ainakin 10,000! [Aivan niin, jos se olisi luovutettu tykkänään, mutta tuskin oli Bergbom tarkoittanut, että Ruotsalainen teatteri koko kolme kuukautta olisi ilman orkesteria].

Loppupuoli samaa kirjettä näyttää, että Bergbom oli kehottanut Wegeliusta säveltämään jotakin Suomalaista näyttämöä varten. Asiasta ei tullut mitään, mutta se osottaa kuinka harras Bergbom oli käyttämään kotimaisia kykyjä:

"Lähetä mitä pikemmin sen parempi Graziellan ranskalainen laitos. Tahdon luonnollisesti nähdä sen ja tehdä suunnitelmani, ennen kuin sitä edelleen mukaillaan. Oikeastaan on epätoivoista työtä musikaalisesti käsitellä kieltä, jonka sisällinen olemus on vieras, ja jonka yksitoikkoinen korko yhdessä alituisesti vaihtelevan laajuuden kanssa tarjoo niin paljo vaikeuksia hyvälle lausumakäsittelylle kantileenassa (resitatiivissa se on yhdentekevä). Mutta minä ikävöin nyt oikealla kiihkolla jotakin, jossa saan koettaa voimiani; olen kyllästynyt luomaan musiikkia, jota saan kuulla ainoastaan fantasiassani, ja ottaisin vaikkapa egyptiläisen tekstin, jos sijaiskuningas suvaitsisi kunnioittaa minua tilauksella." —

* * * * *