On aika palata Turkuun, missä Suomalainen teatteri molempine osastoineen nyt oli koettava korjata syyskauden tappioita. Joulun ja uuden vuoden välillä (26, 27 ja 29 p.) annettiin kolme puhenäytäntöä (Marianne; Lapsuuden ystävät ja Lemun rannalla; Maria Tudor); mutta uuden vuoden päivänä sekanäytäntö, jossa Haapaniemen hanhenpoikaa seurasi konserttiosasto, missä Emmy Strömer sekä Duncker, Bergholm ja Ericsson esiintyivät. Kun 3/1 Päivölä oli näytelty, tuli 6/1 jälleen sekanäytäntö: Konserttiosasto, Toinen tai toinen naimaan, Noita-ampuja (II. 1) ja Kihlaus sekä niinikään 10/1 Noita-ampuja ja Yhdistysjuhla. Sillä välin oli 8/1 Norma esitetty viides kerta ja sen jälkeen tapaamme Å. P:ssa Nervanderin laajan arvostelun tästä nuorena kuolleen, nerokkaan sisilialaisen Vincenzo Bellinin säveltämästä oopperasta ja sen esityksestä näyttämöllämme.

Tässäkin oopperassa oli Emmy Strömerin esitys merkityksellisin, vaikkei hänen Normassaan loukattu druidilainen papitar ja kostonhimo tulleet yhtä täydellisesti kuvatuiksi kuin luonteen suloinen, kieltäymyksessään ylevä, naisellinen puoli. Kohtauksissa, joissa Norman puhdas naisellisuus ilmenee, taiteilijatar tulkitsi roolinsa iki-ihanasti ja unohtumattomasti. Se jolla on ollut onni nähdä ja kuulla nti Strömer Casta diva kohtauksessa, on saanut katoamattoman muiston siitä sielunaateluudesta, joka leimaa hänen ihanan laulunsa ja runollisen esityksensä ja koko hänen olentonsa, ei ainoastaan andantessa vaan sitä seuraavassa allegrossakin, jossa Norman rakkaus ja kaipaus aaveentapaisesti kuni pilvenhattarat leijaavat loistavien sävelten ja kansan kostonhuutojen ylitse. Tässä allegrossa näkee mitä taiteilija voi tehdä Bellinin musiikista. Yhtä syvä ja lämmin on nti Strömerin käsitys ensimäisestä Norman ja Adalgisan välisestä kohtauksesta, missä Norman kadonneen onnen muisto kuvastuu autuudessa, joka nyt on Adalgisan osana. Liikuttava, yksinkertainen tapa, jolla hän laulaa sanat: 'Mi muinaismuisto ajoista autuaista', asettaa taiteilijattaren jaloimpaan valoon, samoin kuin samassa kaksinlaulussa laulajattaren ihana ääni helkkyy hopeankirkkaana kehotuksessa: 'Riemuitse Adalgisa' j.n.e. Tämän duetin ja niin myös suuren kaksinlaulun kolmannen näytöksen ensi kuvaelmassa suorittavat neidit Strömer erinomaisen tasaisesti ja huolellisesti, ja kuulijain mieltymys on joka kerta ollut mitä vilkkain. — Toisen näytöksen tersetissä: 'Julmasti vietellyt hän on', joka on oopperan kauniimpia kohtia ja jossa kukin osallinen varsin ansiokkaasti pitää puoliaan, näyttäytyy nti Emmy Strömerin jalo käsitys Norman roolista kenties kaikkein miellyttävimmin. — — Traagillisessa loppukohtauksessa huomaa, että Normalla, siitä hetkestä kun hän syyttää itseään rikoksesta, rooli on kerrassaan selvillä ja innostuksella kuulija antautuu hänen yksinkertaisen ja syvän tulkintansa viehätykseen. Äärettömän rakkauden vapisuttamana tulla hiipii hänen nuhteensa: 'Nyt vihdoin tuntenet, roomalainen', ja tunkee kuin sävel toisesta maailmasta lauluun, jolla Pollion rukoilee anteeksi ja Orovisto pyytää häntä peräyttämään tunnustuksensa. Emme edes tältä rikaslahjaiselta kyvyltä olisi odottaneet sitä draamallista voimaa, jonka nuori taiteilijatar sulkee valittavaan rukoukseen lapsiensa puolesta: 'Armahda, isä lapsi-raukkoja' — rukoukseen, joka turvattomuudessaan mahtavana ja täynnä suloisinta naisellisuutta murtuu kansan uhkaa vastaan. Tämän loppukohtauksen tenhovaikutus kohoaisi vielä, jos Norma sen jälkeen tyynenä ja kohtaloonsa tyytyen astuisi kuolemaan. —

Bergholm — Orovisto, nti S. Strömer — Adalgisa ja Ericsson — Pollion saavat hekin tunnustusta, joskaan ei yhdenkään esitys ollut erittäin merkillinen. Klothildan ja Mavion sivuroolit suorittivat nti Anna Rinman[51] ja Taavi Pesonen täysin tyydyttävästi. —

Norma esitettiin vielä 19/1 ja 28/1, siis kaikkiaan seitsemän kertaa, ja Trubaduri 12/1 ja 17/1 joten se tällä Turussa ololla nähtiin yhteensä viisi kertaa. —

Z. Topeliuksen syntymäpäivänä (14/1) annettiin Anna Skrifvars, Mustalainen ja Ei ollenkaan mustasukkainen. Ensimäisestä näytelmästä, joka silloin vielä painamattomana oli yleisölle tuntematon, sanotaan että se pituudestaan huolimatta alusta loppuun jännitti katsojain huomaavaisuutta.

"Rva Aspegren vaikeassa nimiroolissa osotti yhtä syvää ja todenperäistä kuin hienoa käsitystä tehtävästään. Hän ymmärsi jalosti saada näkyväksi luonteen suurpiirteisen perustuksen samalla kuin ulkonainen näytteleminen oli korutonta ja yksinkertaista sekä ankaruudessaan että lämmössään. Ei mikään liioittelu häirinnyt taiteellisesti varmaa ja kaunista esitystä, joka mielestämme ehdottomasti on parhainta mitä olemme rva Aspegrenilta nähneet. — Erik Skrifvarsina esiintyi hyvällä värityksellä ja varmanäköisesti hra Lundahl, joka myöskin varsin ansiokkaasti suoritti mieltäkiinnittävän pääosan unkarilaisessa laulunäytelmässä Mustalainen, saaden osakseen yleisen mielihyvän osotuksen salongilta. Ohjelman kolmannessa kappaleessa esiintyi hra Pesonen hyväluontoisena patruuna Bergströminä ensi kerran puhenäytelmässä ja menestyi aika hyvin. Kasvojeneleihinkin nähden hän ilmaisi hyviä taipumuksia."

Seuraavalla viikolla oli markkinat ja silloin näyteltiin neljä iltaa peräkkäin: sunnuntaina 17/11 niinkuin jo on mainittu Trubaduri, maanantaina Työväen elämästä, Riita-asia ja Mustalainen, tiistaina Norma ja keskiviikkona Sven Dyringin koti. Sen jälkeen tuli Lucian vuoro, joka jo oli paikkakunnalla hyvin tunnettu, mutta silti viisi kertaa kokosi ihastuneen kuulijakunnan teatteriin (22/1 ja 24/1 sekä 10/2, 12/2 ja 14/2). Ericssonia kohdannut sairaus jakoi nämä näytännöt kahteen ryhmään ja välissä oli seitsemän puhenäytäntöä. Näiden ohjelmista näkyy, että Mustalainen annettiin kolmannenkin kerran, että Brachvogelin suuri draama Narcisse Rameau, joka aikoinaan oli tehnyt niin suuren vaikutuksen Bergbomiin, oli Paavo Cajanderin suomentamana otettu esitettäväksi (ensi ilta 5/2, Lundahlin hyväksi) sekä että tämän ohella näyteltiin seuraavat suuremmat kappaleet: Viuluniekka, Deborah ja Jeppe Niilonpoika. Nervander sanoo puheosastosta ylipäätään, että kotimaisissa näytelmissä, niinkuin Kihlaus ja Kosijat, ja Holbergin komediassa se jo "näyttelee todella ansiokkaasti". Narcisse Rameau näytelmän luonteet olisivat sitä vastoin vaatineet kypsyneempää tulkitsemista kuin mitä mahdollista oli. Kiitosta ansaitsevat etupäässä hra ja rva Lundahl päähenkilön ja madame Pompadourin vaikeista, voimia kysyvistä rooleista. Jeppenä, jossa Vilholla oli yksi parhaimpia roolejaan, oli tämä näyttelijä huomattavasti edistynyt. Esityksessä oli enemmän reippautta ja koko käsityksessä todellista taiteellisuutta, jota paitse hän myöskin entistä paremmin hallitsi tehtäväänsä. Suosionosotukset olivatkin lämpimiä. — Puheosaston viimeinen näytäntö oli 9/2, mutta se jäi vielä Turkuun, jotta eräät sen jäsenet — Lundahl, Aspegren ja Himberg — voisivat avustaa Fra Diavolossa, joka oli esitettävä Lucian jälkeen.

Lucian esityksestä tällä kertaa Turussa ei ole muuta sanottavana kuin se, että Achté, joka johti orkesteria, oli luovuttanut loordi Ashtonin osan Elis Dunckerille. Nervanderin mielestä oli tehtävä kyllä musikaalisessa, mutta vähemmän draamallisessa suhteessa tälle laulajalle soveltuva. Vaikka Duncker siis, kiitos olkoon kauniin äänensä ja hyvän koulunsa, sangen tyydyttävästi suoritti roolin, ei hänen esitystään voinut pitää erittäin ansiokkaana. — Fra Diavolo meni sitte neljä kertaa (17, 19, 21 ja 23 p. helmik.). Tästä oopperasta sanotaan, että se miellytti yleisöä vähemmän kuin toiset tähän saakka annetut. Siihen näyttää osaltaan kapellimestari Byström vaikuttaneen. Å. P:ssa mainitaan hänen herättäneen "yleistä kummastusta" sillä huolimattomalla tavalla, millä hän johti oopperaa ja kohteli taiteilijoita, laulaen itse mukana ja ääneen huutaen heille muistutuksiaan(!) — Lähinnä viimeisen näytännön ohjelma käsitti osia kolmesta oopperasta: Noita-ampuja (II. 1), Sevillan Parranajaja (II) ja Donizettin Lucresia Borgia(I). Viimemainittu oli ihan uusi ja viehätti suuresti yleisöä. Ei suinkaan ollut vähimmän mieltäkiinnittävää, että siinä — Maffio Orsinin roolissa — ensi kerran astui näyttämölle 18-vuotias, Turusta kotoisin oleva laulajatar, lehtorin tytär nti Fanny Tallgren. Ja debyytti oli onnellinen. "Vasta-alkajan miellyttävä, joskin heikonlainen ääni sekä soma esiintymis- ja odottamattoman vapaa näyttelemistapa herätti iloista huomiota, ja reippaasti laulettuaan juomalaulun hänet palkittiin lämpimillä kättentaputuksilla ja esiinhuudolla." — Jäähyväisnäytäntönä annettiin vihdoin Lucia sunnuntaina 28/2. Teatteri oli täynnään yleisöä, joka tuhlaavasti ilmisaattoi kiitollisuutensa kaikesta kauniista, jonka oopperaseurue oli sille tarjonnut. Runsain osa kukkia ja laakereita tuli tietysti Emmy Strömerin osaksi, hänet kun huudettiin esiin toistakymmentä kertaa, vaikkeivät toisetkaan jääneet tyhjin käsin.

Turussa olo oli siis päättynyt. Loppuaika oli ollut myötäisempi, mutta ainoastaan viimeisinä iltoina huone oli täpötäynnä. A. Malmgren, joka oli hoitanut teatterin raha-asioita, laski kirjeessä nti Bergbomille (12/3), että puheosaston häviö oli 4,500 ja oopperaosaston voitto noin 2,000 mkaa. "En ole koko elämässäni ollut niin monien vastuksien saartamana kuin tänä aikana, vaan luja toivoni on, että asiat Helsingissä menestyvät paremmin." — Eräästä rva Landellin kirjeestä (3/3) teemme muutamia otteita, jotka koskevat teatterin ja Turun oloja:

Edellisessä kirjeessä oli mainittu, että Kaarlo ja Emilie Bergbom olivat käyneet Turussa, mutta eläneet niin incognito, ettei heitä missään nähty. Uutena vuotena olivat he kuitenkin eräänä ehtoona olleet Landellilla, ja rouvasta se oli ollut oikea juhlailta. Muita vieraita ei ollut paljo, mutta kaikki samoin ajattelevia. Landell oli pitänyt lämpimän puheen ja esittänyt kiitollisuuden maljan Emilielle, johon kaikki täydestä sydämestään yhtyivät. — Silloin, kirjoittaja sanoo, hän ei aavistanut että Turussa saataisiin toimeen mitään yleisiä pitoja teatterille; mutta miten kävi, niin rva V. Malmin ja hänen alkuunpanostaan semmoiset syntyi. Osanottajia oli 60 herraa ja 40 naista ja kutsutuita 13. [Varatuomari Erik] Stadigh oli ensimäinen, joka merkitsi nimensä toiselle listalle ja [kauppias Aug.] Silén toiselle, ja sitte ne menivät kädestä käteen useimpien hovioikeuden nuorempien jäsenten piirissä ja muittenkin, jotka eivät pidä hengen asiana olla ylinnä korissa. Ja hauskaa meillä olikin; kaikki olivat kuin sähkötettyjä, kaikkia puheita seurasi yhteinen hurraa. [Kaupunginlääkäri] tri Hahlin puhe teatterin jäsenille oli sydämellinen ja melkein juhlallinen, sitte tuli [toimittaja] Ernst Rönnbäckin puhe Emmy Strömerille, hieman runoutta mukana, lämpimästi ja hyvästi lausuttu; hän puhui Franzénin syntymäkaupungista satakielten kotipaikkana, josta ne ovat tulleet sävelillään ihastuttamaan meitäkin; niinkuin Väinämöinen muinoin oli saanut kontionkin laulua ihailemaan, oli Emmy Strömer innostuttanut vähemmänkin musikaaliset kuulijat. Siihen tapaan hän puhui ja minä annoin hänelle paljon anteeksi tämän siivon puheen tähden ja olin tyytyväinen päähänpistostani valita juuri hänet puhumaan Emmylle. — Sen jälkeen Landell puhui Sofie Strömerille, joka luopuu yleisöstä hoitaakseen pyhää tulta kodin alttarilla,[52] ja uusi lääninsihteeri [N.] Schlüter esitti innostuneesti tri Bergbomille maljan, jota seurasi loppumaton hurraa. — Vihdoin tahtoi [lehtori] Schoultzkin puhua, mutta kun tanssi oli alkamassa, myönnettiin hänelle ainoastaan 5 minuuttia. Sen sijaan että olisi lausunut jotain lyhyesti, alkoi hän kreikkalaisten ja roomalaisten teatterista eikä kukaan aavistanut mihin hän tähtäsi, kun 5 minuuttia oli kulunut ja soittokunnan toitotus remahti. Silloin puhuja äkkiä päätti toivomuksella, että Suomalainen teatteri astuisi — Ruotsalaisen sijaan! Näitä sanoja seurasi kumea murina yleisön puolelta, mutta silloin rva Malm virkkoi, että 5 minuuttia olikin ollut kylliksi puhujalle, sillä 6:tena hän jo lausui tyhmyyden, ja tämä sai murinan taukoamaan. — Läksijäiset olivat teatterin lämpiössä viimeisen näytännön jälkeen. Kaikki puheet olivat ruotsalaisia ja turhaan olivat toimeliaat rouvat koettaneet saada edes Bergbomille suomenkielisen puheen. — Vaikka oopperaa juhlimassa oli semmoisiakin, jotka rva Landell edellisessä kirjeessä oli lukenut sen vihollisiin, on varmaa että oli toisia, jotka eivät myöntyneet sovintoon. Siten hän mainitsee käyneensä eräässä perheessä, jossa hänelle vakuutettiin, "että Suomalainen ooppera oli niin peräti ala-arvoinen, että sitä oli mahdoton kuunnella, ja — koska jäsenet kuitenkin olivat ruotsalaisia, olisi heidän pitänyt laulaa ruotsiksi! Voi, isänmaa parka, ajattelin minä, poikasi ja tyttäresi eivät saa enää kantaa nimeäsi ja vielä vähemmän laulaa kielelläsi!" — Suomalaisen teatterin vastustajia oli myöskin kuvernööri, kreivi Creutz. Puhuessaan mahdollisuudesta saada lupaa arpajaisiin teatterin hyväksi rva Landell suuresti epäilee sitä — "niin kauvan kuin Creutz on johdossa. Siinä valitettavasti ei mikään auttane, ei polville lankeeminen eikä liikuttavat puheet, sillä hän on yhtä paljo oopperaa kuin suomenkieltä vastaan, hän ei kärsi kumpaakaan." — —