Turusta läksi lauluosasto Helsinkiin, jota vastoin puheosasto jo vähän ennen oli matkustanut Poriin, ja jälkimäistä tulee kertomuksemme ensin seurata. Teatterin toimi Porissa, jossa se ei ollut käynyt sen jälkeen kun seurue syksyllä 1872 siellä alkoi uransa, oli tapahtuva epäilyksiä herättävillä edellytyksillä. Vilhon heikontunut terveys vaati ehdottomasti lepoa ja hänelle myönnettiin sentähden vapautta ulkomaanmatkaa varten. Hänen paikkansa — johtajan tai järjestäjän — oli Kallio täyttävä; mutta ymmärrettävää on, että tämän näyttelijän pedagooginen kokemus ei korvannut mitä häneltä puuttui näyttämötaiteen tuntijana. Siinä hän ei ollut läheskään Vilhon vertainen. Mutta kun Bergbom edeltäkäsin määräsi ohjelmiston ja tarkoitus oli näytellä ainoastaan hyvin tunnettuja ja usein esitettyjä kappaleita, niin toivottiin kaiken menevän hyvin. Ja verraten hyvin kaikki menikin, vaikka niillä, joiden tuli täyttää Vilhon sija eri kappaleissa, oli paljo työtä, eikä muitakaan vastuksia puuttunut.

Näytännöt alkoivat Otavan salongissa 28/2 Viuluniekalla ja jatkuivat lähes kaksi kuukautta; viimeksi annettiin Deborah 20/4. Paitse näitä kappaleita, joista jälkimäinen näyteltiin kaksi kertaa, esitettiin seuraavat koko illan näytelmät: Marianne, Päivölä ja Maria Tudor, kukin kaksi kertaa, sekä Kavaluus ja rakkaus ja Preciosa, kumpikin yhden kerran. Muutoin annettiin pienempiä kappaleita, joista olivat uusia (vaikka ennen harjotettuja) kaksi 2-näytöksistä huvinäytelmää: Vangin pidot (29/3) ja Natalia ja Nadeschda (7/4), edellinen ranskalainen (Le bal du prisonnier), jälkimäinen tanskalainen (A. Andersen: Rosa og Rosita), Törmäsen kääntämä. Suurista näytelmistä pidettiin enemmän kuin pienistä ja pienistä olivat laulunäytelmät mieluisimmat. — Vanhemmissa näytelmissä, joissa Vilholla oli ollut rooleja, täytyi muiden — pääasiassa Leinon — täyttää hänen sijansa. Siitä oli nuoremmille lisätyötä, mutta luonnollisesti hyötyäkin.

Tietoja seurueen oloista lähetti Bergbomille aluksi Kallio, mutta sitte Törmänen ja Leino. Kävi näet niin hullusti, että ensinmainittu enimmän ajan oli sairas. Ensiksi hän loukkasi kätensä (Törmänen mainitsee, että Kallio sairasti "marttyyriviikolla"), niin ettei voinut kirjoittaa, ja kun se oli parantunut, hän teatterissa vilustui ja sai keuhkotulehduksen. Näin ollen täytyi Törmäsen, jolle jo alusta alkaen rahavartian tehtävä oli uskottu, Leinon y.m. avulla hoitaa asioita. Eräät toiset, joiden olisi luullut paremmin kyenneen siihen, elivät herroiksi välittäen viisi aseman vaikeuksista. Kumminkin meni kaikki niinkuin jo sanottiin sangen hyvin. Teatterin ystävät ja paikkakunnan ruotsalainen lehtikin tunnusti seurueen suuresti edistyneen ensi esiintymisensä jälkeen. "Kaupungin ylhäiset (raha-aristokraatit)" loistivat tosin poissaolollaan ja sentähden oli varsinkin arkipäivinä vähä väkeä, mutta pyhinä oli tungos sitä suurempi. Erittäin mieltyneitä teatteriin olivat maalaiset kaupungin ympäristössä; kerrankin tuli Karviasta yhdessä seurassa 16 talonisäntää emäntineen. Kun Kavaluus ja rakkaus näyteltiin, olivat maalaiset ostaneet istumasijat, niin että kaupunkilaisten oli tyytyminen seisomapaikkoihin. Parhaimmat iltatulot tuottivat siis maalaiset, mutta huhtikuulla kun keli kävi huonoksi, ei niitä enää paljo nähty teatterissa. Loppuaikana ilmaantui kelirikon ohella toinenkin vastus, nimittäin kaksi kilpailijaa, amerikkalainen luistelijataituri Jackson Haines ja ruotsalainen harpunsoittaja Sjödén. Edellisen taholta uhkaava vaara vältettiin siten että ruvettiin yhteistyöhön. Jackson, joka oli erinomaisen ketterä pyöräluistimillaan (eräs porilainen sanoi hänestä: "Se liikkui pää ja jalat ilmassa!"), esiintyi kaksi tai kolme kertaa yhdessä teatterin kanssa, suorittaen puolestaan luistintansseja (esim. Naamiohuvien jälkeen ja Savoijalaispoika) ja näytännöistä oli meikäläisillä 200 mk puhdasta tuloa; sitä vastoin oli seurueemme turvaton Sjödéniä vastaan. Sinä sunnuntai-iltana, jona harpunsoittaja antoi konsertin kirkossa, oli näyttämöllä halla. — Kaikkiaan nousivat tulot 7,866 markkaan, se on noin 374 mk illalta, ja ainakin kolme kertaa Törmänen toimitti 1,000 markan rahalähetyksen Helsinkiin. — Jättäen sikseen muut pikku jutut, lisäämme vain, että kaupunkilaiset — joista Törmänen rikkiviisaasti kirjoitti: "ohdakkeita on paljo nisun seassa" — eivät laiminlyöneet kutsua seuruetta tavallisiin läksijäisiin. Niissä luonnollisesti juotiin Suomalaisen teatterin ja Bergbomin maljat; vähemmän tavallista oli että pormestari Molander esitti Runeberginkin maljan ("tietysti ruotsiksi", sanotaan kirjeessä).

Porista matkustettiin Tampereelle. Kallio jäi kuitenkin sairaana jälkeen ja toiset, etupäässä Törmänen hoitivat asioita miten parhaiten osasivat. Ensi näytäntö uudella olopaikalla oli 25/4 (Haapaniemen hanhenpoika, Ensi lempi ja Mustalainen) ja sali oli täynnä yleisöä, joka suosiollisesti tervehti vieraitaan. Näytännöt annettiin samassa salissa kuin 1872, mutta nyt oli siinä lehteri, joten "teatteriin" mahtui lähes 500 henkeä. Yhteensä annettiin tällä kertaa Tampereella 20 näytäntöä ja toisessa puolessa niitä koko illan kappaleita. Oli näet tultu siihen päätökseen, että suuret näytelmät ylipäätään onnistuivat paremmin samalla kun ne enemmän miellyttivät katsojia. Uusia ohjelmistossa olivat P. Hannikaisen kirjoittama alkuperäinen, 5-näytöksinen näytelmä Neitsyt Siiri, jonka ensi ilta oli 20/5, L. Heibergin Eroamattomat (23/5), Auvrayn Orposisarukset (6/6), molemmat viimemainitut 2-näytöksisiä huvinäytelmiä, ja Törmäsen juuri nyt suomentama rva Birch-Pfeifferin Sirkka, joka näyteltiin ensi kerran (Leinon hyväksi) 8/6 — viimeinen näytäntö Tampereella.

Tietoja tältä ajalta on vähänlaisesti. Kallio tuli 8/5. "Se oli iloista", Törmänen kirjoittaa (10/5), "sekä yleisesti että yksityisesti minulle. Melkeinpä sain jo kylliksi tästä lyhyestä ajasta — en suinkaan toimista, vaan mieliharmista, joita yhä oli tarjona, ja sepä aivan luonnollistakin." — "Tulot", hän jatkaa samassa kirjeessä, "ovat pysyneet entisellään — tietysti verrannollisesti pienempinä kuin Porissa. Yleisö täällä on erinomaisen innostunut; kuumuutta vain alkavat jo valittaa." Kirjeen ohella hän lähetti Helsinkiin 1,000 mkaa. — Tampereen Sanomien arvosteluista ei ole paljo otettavaa. Nti Hilda Heermania, joka kihloissa ollen oli pian eroava, kiitetään; hän oli Adelheidina Ensi lemmessä ynnä parissa muussa roolissa "oikein sievä näpsykkä". Sitä vastoin Himbergiä moititaan "ymmärtämättömästä papattamisesta" — hän "päästää puhetta kuin papuja vierittäis". — Yllä mainituista uusista näytelmistä ensimäinen menestyi huonosti. Törmänen kirjoittaa myöhemmin (22/6), että Neitsyt Siiri oli onneton alusta loppuun. Näytelmän toiminta tapahtui Suomessa Pietari Brahen aikana, mutta ei näy olleen enemmän näyttelijäin kuin katsojain mieleen eikä sitä ole toistamiseen näytelty. Sen henkilöistä mainittakoon: Siiri — nti Hellstén, Pietari Brahe — Lundahl, Kristina Stenbock — rva Lundahl, vouti Trolle — Kallio, ritari Jöns Leiongap — Aspegren j.n.e. — Toisin onnistui Sirkka, se "kävi yli toivojen". Rva Aspegren nimiroolissa herätti yleistä tyydytystä; nti Savolainen — muori Fadet näytteli odottamattoman hyvin eikä Tervokaan, jolle Kallio omin päin oli luovuttanut ukko Barbeaun osan, ollut moitittava. Edelleen oli rva Lundahl Madelonina "aika somasti schnippisch", jota paitse Leino ja Törmänen tekivät parastaan veljeksinä, nuorina rakastajina. Että yhteisnäytteleminen tällä ensi kerralla ei voinut olla nuhteeton, on ymmärrettävissä, mutta siitä huolimatta olivat katsojat mielissään, ja näytäntö, kun oli viimeinen, muodostui sydämelliseksi eronhetkeksi, jolla ei suosionosotuksia eikä esiinhuutoja säästetty. Viimeiset jäähyväiset lausuttiin sitten kaupunkilaisten toimeenpanemissa "ilopidoissa" Viikin saaressa.

Kirjeistä näkyy, että Bergbom ainakin kerran oli käynyt Tampereella seurueen luona, mutta lähempiä tietoja siitä ei ole. Kun näytännöt Tampereella päättyivät, pääsi rva Aspegren vapaaksi tehdäkseen opintomatkan ulkomaille. Samalla aikaa myönnettiin Aspegrenillekin pyynnöstä vapautta kesäksi, mikä herätti mielipahaa tovereissa, joiden tuli "uhrautua" ja jatkaa kiertomatkaansa.

Se vastatuuli, joka tänä näytäntökautena oli vaivannut oopperaa, jatkui Helsingissäkin.[53] Ericssonin ääni oli koko kevätkauden niin sorroksissa, että näytäntöjen antaminen kävi joko aivan mahdottomaksi taikka häiriintyi. Aikomus oli ollut alottaa maaliskuun 10 p. vaiheilla, mutta tositeossa ensimäiset näytännöt olivat vasta 18/3 ja 21/3 ja silloinkin täytyi Luciasta jättää pois erinäisiä kohtauksia ja täydentää ohjelma kohtauksilla Noita-ampujasta. Eheänä Lucia esitettiin 29/3. Nämä kolme näytäntöä olivat ainoat koko maaliskuulla. Siihen katsoen oli vähän lohdutusta kiitoslauseista, että taiteilijain esitys oli voimallisempi ja pyörennetympi, että kööritkin voiman ja huolellisen harjotuksen puolesta olivat etevämmät kuin ennen sekä vihdoin että orkesteri tyydytti kaikkia kohtuullisia vaatimuksia. Kun ei tenorin terveyteen voitu luottaa, olivat kaikki laskelmat turhat.

Huhtikuun 2 p. meni Norma ensi kerran Helsingissä. Huone oli ihan täysi ja suosionosotukset innostuneita. Emmy Strömer ihastutti suuresti yleisöä, mutta nti Sofie Strömerkin herätti mieltymystä; köörit olivat oivallisia ja orkesteri, Achtén johtamana, suoritti tehtävänsä kunnialla. Sama näytäntö uudistettiin 4/4 mutta sitten surkeus jälleen alkoi. Seuraavissa näytännöissä 7/4 ja 11/4 ei voitu antaa kuin erinäisiä kuvaelmia ja kohtauksia Normasta ja Luciasta.

Vähän myöhemmin oli Morgonbladetissa 14/4 arvostelu oopperan siihen saakka antamista näytännöistä. Dunckerin ääni, sanotaan siinä, oli nyt täysin toipunut, kun se oli uudestaan tottunut kotimaan ilmaan, ja hän lauloi virheettömästi, sävelet virtasivat esiin lämpiminä, täyteläisinä ja aistillisesti soinnukkaina, hänen draamallinen koronpanonsa oli sattuva ja teeskentelemätön ja näyttämöllinenkin esiintymisensä tuotti hänelle kunniaa. Ilahuttavinta oli kumminkin, että hänen huolellisuutensa ja kunnioituksensa tehtävää kohtaan oli sitä laatua, että hän alati oli edistyvä taiteessaan. — Emmy Strömer antoi kauniin ja plastillisen kuvan ylevämielisestä gallialaisesta tietäjättärestä, hänen hehkuvasta intohimostaan ja sielun suuruudestaan. Erinomaisen jalosti hän lauloi mainion casta diva aarian kuutamolla, pyhän tammen juurella; mutta muulloinkin hänen laulunsa Normana tunki luihin ja ytimiin. — Köörit vetävät vertoja parhaimmille mitä täällä oli näyttämöltä kuultu. Että suuri joukko nais- ja miespuolisia laulajia oli siihen uhrannut aikaa ja vaivaa, todisti heidän harrastavan kansallista sivistystä innolla, joka ansaitsi mitä ehdottominta tunnustusta. — Orkesterissa oli paitse seurueen omia soittajakykyjä myötävaikuttanut suomalaisen kaartin soittokunnan jäseniä sekä joitakuita täkäläisiä soittoniekkoja niinkuin hra Niemann; olipa näiden lisäksi viime aikoina hra Schneevoigtinkin soittokunta Viipurista ollut avustamassa; mutta nyt oli kuitenkin Schneevoigt soittajineen palannut kotiin ja oopperan täytyi tulla toimeen sillä mitä täällä oli tarjona. Achté oli johtajana odottamattoman hyvin suorittanut tehtävänsä.

Kun Norma Ericssonin äänen käheyden tähden oli jätettävä, otettiin Fra Diavolo esille. Siinä on näet tenoriosa vähemmän vaativa. Ooppera annettiin neljä kertaa peräkkäin 18-25 p. huhtik. Ensi iltana esiintyi Lorenzona eräs amatööri (maisteri W. O. Gottlund), joka kuitenkin erään läheisen kuolemantapauksen johdosta oli estetty useammin esiintymästä; seuraavina iltoina lauloi Ericsson osan niin hyvin kuin taisi. Ravintolanisännän rooli oli Dunckerilla sekä rosvojen osat Genetzillä ja Pesosella. Huoneet olivat hyvät, joskaan ei aivan täydet. Ylipäätään oli yleisö Helsingissäkin samoin kuin Turussa vähemmän mieltynyt Fra Diavoloon, mutta mitä useammin se esitettiin sitä enemmän se saavutti suosiota. Eikä outoa että niin kävi: "hienojen, sulavien sävelmien ja loistavien köörien täytyy vaikuttaa, kun ne esitetään sillä tasaisuudella ja varmuudella, johon myötävaikuttavat nyt ovat päässeet". — Tällä aikaa Ericsson vihdoin oli niin parantunut, että jälleen voitiin ryhtyä Normaan, ja tämä ooppera annettiin 27/4 ja 30/4 sekä 2/5 Ja 4/5. Menestys oli suuri ja sisarukset Strömer saivat runsaasti kukkia y.m. suosionosotuksia. Sen jälkeen ilmoitettiin, että 7/5 oli Lucia annettava Emmy Strömerin hyväksi, mutta todellisuudessa näytäntö lykkääntyi 14:een. Tästä illasta, loistavin koko kevätkaudella, kirjoitetaan Morgonbladetissa: