"Eilen oli innostuksen ja taiteilijariemun juhla Arkadiassa. Ensi kerran astuessaan sisään vastaanotettiin innostuttava taiteilijatar voimakkailla kättentaputuksilla ja näytännön jatkuessa kuului niitä yhä uudestaan sekä innokkaita hyvä- ja esiinhuutoja. Viimeksi nousi myrsky, johon nuoret ja vanhat [n.b. vuosiltaan; näitä puoluenimiä ei vielä ollut olemassa!], naiset ja herrat yhtä kiihkoisesti yhtyivät ja josta ei tahtonut loppua tulla. Tämän ohella ojennettiin laulajattarelle isoja, siroja kukkakimppuja sekä laakeriseppele, jonka jälkeen näyttämölle satoi kukkasia, jotka illan sankaritar esiripun yhä uudestaan noustessa vaivoin sai kootuksi talteen. Astuessaan ulos teatterista taiteilijatarta verannalla tervehdittiin ylioppilaslaululla, ja laululla hänet siitä saatettiin asuntoonsa."

Näytti siltä että Ericsson viimeinkin oli saanut äänensä takaisin ja sentähden päätettiin 19/5 esittää Trubaduri, jolla aina oli varma kuulijakuntansa. Tenori lauloikin niin hyvin, että häntä useissa kohdin tervehdittiin suosionosotuksilla. Mutta kun sama ooppera oli ilmoitettu annettavaksi 23/5, täytyi — yhä tenorin tähden — jälleen esittää Fra Diavolo!

Paitse jo mainituita vaikeuksia oli Ericssonin pitkällinen kurkkutauti pakottanut Bergbomin kokonaan luopumaan kevätaikaa varten tekemästään suunnitelmasta. Ida Basilier oli näet luvannut tulla vierailemaan suomalaisella näyttämöllä, ja aikomus oli hänen avullaan näytellä ei ainoastaan Sevillan Parranajaja vaan Mozartin Taikahuilukin, jossa neidit Basilier ja Emmy Strömer olisivat esiintyneet rinnakkain. Mahdotonta oli kuitenkin hankkia tenoria, vaikka sitä kuulusteltiin kaikilta ilmansuunnilta. Vapaaherra Johannes Gripenberg Pietarissa puhutteli turhaan sekä italialaisia että venäläisiä oopperalaulajia, Ida Basilier koetti parastaan Ruotsissa ja vihdoin tiedusteltiin tenoria Itävallan teattereista. Viimemainitulta taholta tuo harvinainen lintu vihdoin saatiinkin, mutta vasta syksyksi; keväällä ei voinut ketään saada, sillä silloin olivat kaikki kiinni. Näin ollen Ida Basilier lykkäsi vierailunsa tulevaksi näytäntökaudeksi, herttaisimmalla ystävyydellä tarjoutuen kaikessa noudattamaan Bergbom-sisarusten toivomuksia. Rahallista tappiota muutos ei hänelle tuottanut, sillä hän oli vapaaehtoisesti tarjoutunut ilmaiseksi laulamaan Taikahuilussa ja toiseksi hänet avoimin sylin vastaanotettiin Tukholman kuninkaallisella näyttämöllä, jolla hän jälleen esiintyi Rosinana. "Neiti Basilierin esiintyminen Rosinana, la ragazza bella e spiritosa",[54] professori Wilh. Rauck kirjoitti, "oli juhla, jonka vertaista harvoin on teatterissa nähty: kaikki tehtiin mitä mahdollista on mitä innostuneimman tervehdyksen julkilausumiseksi ja mitä lämpimimpien tunteitten osottamiseksi etevälle taiteilijalle. Kunnianosotus olikin oikeutettu: nti Basilier on aina ollut erinomainen Rosina, mutta hän ei ole koskaan ennen laulussa eikä näyttelemisessä niin täydellisesti suorittanut hienoimpiakin yksityiskohtia — — ilmeisesti on laulajatar suuresti edistynyt ulkomaanmatkallaan". — Lähdettyään lokakuulla Helsingistä Ida Basilier oli ensin käynyt Wienissä, sitten oleskellut Münchenissä, jossa hän lauloi eräässä symfoniakonsertissa, ja vihdoin Parisissa, jossa hän myöskin esiintyi parissa laulajaisissa ja josta hän keväällä oli palannut Pohjoismaihin antaakseen konsertteja Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa. Helsinkiläisiltä jäi hän tänä keväänä kuulematta.

Viimeksi johtui Ericssonin sairaudesta sekin, että Lucrezia Borgia, jonka ensimäinen näytös jo oli esitetty Turussa, Helsingissä kuultiin vasta näytäntökauden päättyessä, nimittäin 28/5 ja 30/5 sekä 1/6. Ensi illasta sanotaan, että oopperan esitys oli sangen kunniakas. Emmy Strömerin draamallinen näytteleminen oli sydäntäkouristava ja laulu erinomainen niinkuin ainakin. Hän kuvasi julmuutta ja itsekkäisyyttä yhtä oivallisesti kuin ennen jalompia luonteenominaisuuksia. Erittäin hyvin onnistui Dunckerkin Ferraran herttuana, hänen laulussaan oli voimaa ja hänen esiintymisessään draamallista vauhtia ja taiteellista vapautta, jota tuskin olisi voinut odottaa niin nuorelta näyttämötaiteilijalta. Ericssonin äänen käheys teki, että Gennaron osa, joka olisi ollut hänelle edullinen, meni hukkaan. Nti Tallgren oli miellyttävä Maffio Orsinina, joskin hänen mezzosopranonsa vielä oli kehittymätön. Kokonaisuuden vaikutusta heikonsi tietysti tenorin kykenemättömyys. Orkesteri, jota Achté johti, suoritti asiansa sangen hyvällä menestyksellä, ja oopperan näyttämöllepanokin oli onnistunut; varsinkin olivat puvut loistavia. Viimeisen näytöksen aikana olivat Emmy Strömer ja Duncker vilkkaiden suosionosotusten esineinä ja heidän ohellaan huudettiin Bergbomkin esiin.

Huomautettuaan oopperan vastoinkäymisistä päättyneellä näytäntökaudella eräs nimetön arvostelija Morgonbladetissa (19/6) kumminkin päättää, että se, joskaan ei oltu saavutettu niitä voittoja, joita valmistukset antoivat aihetta odottaa, kaikesta huolimatta oli edistynyt. Etevät solistit olivat kieltämättä saaneet enemmän näyttämöllistä tottumusta ja taiteellista kypsyyttä, joka nyt jo on tullut näkyviin ja varsinkin lupaa hyvää tulevaisuuteen nähden. Ja tämä tulevaisuus on sitä lähempänä kun Arkadiateatteri nyt oli vapaasti käytettävänä [kts. tästä alempana], jota vastoin ennen kaikki suunnitelmat ja valmistukset olivat riippuvaiset siitä saadaanko ja milloin saadaan näyttämö näytäntöjä varten. — Taiteilijoista sama kirjoittaja ilmoittaa, että nti Emmy Strömer vielä tulisi esiintymään syksyn alkupuolella, jonka jälkeen hän (marras- ja joulukuulla) tekisi ulkomaanmatkan, että Ida Basilier astuisi hänen sijaansa uuden vuoden alusta ja että Lydia Lagus palaisi Wienistä. Sitä vastoin ooppera kadottaisi nti Sofie Strömerin, joka oli menevä naimisiin ja muuttava Norjaan — suuri tappio, jonka korvaamisesta ei ollut tietoa. Edelleen sanotaan uuden tenorin tulevan Pragista, jonka ohella Ericssonkin pidettäisiin oopperan palveluksessa. Ne oopperat, joiden esittämistä lähinnä ajateltiin, olivat Taikahuilu, Stradella, Rykmentin tytär ja Faust.

Luonnollista on että näytäntövuoden tilinpäätös (joka esitettiin tavallista myöhemmin pidetyssä yhtiökokouksessa 28/1 1876) tuli melkoista huonompi kuin edelliset. Näytäntöjen luku oli tosin suurempi kuin koskaan ennen, 175, mutta tulot niistä olivat vain 91,761:35 markkaa, joten keskimääräinen tulo illalta oli ollut 524 mk, se on 103 mk vähemmän kuin edellisenä vuonna. Osakkailta oli saatu hiukan enemmän, 5,578 mk ja lahjana (annettavaksi palkintona komediasta) 500 ja valtioapua 16,000 mk; mutta menojen summa oli 130,332:61 markkaa, se on 16,493:26 suurempi kuin tulojen. Suurimmat erät menopuolella olivat: palkkoja ja palkintoja 57,363:26, päiväkustannuksia 30,982:83, orkesteri 19,299:83 ja matkakustannuksia 5,387:88 markkaa. — Kun muistamme että kahden ensimäisen vuoden tappio teki 8,890:24 mk, huomaamme velkojen summan todellisuudessa nousseen 25,383:50 markaksi.

Puhenäytännöissä (luvultaan 120) esitettiin 49 kappaletta:

13 kertaa Marianne;
10 " Mustalainen;
8 " Kihlaus, Viuluniekka, Suuria vieraita;
7 " Maria Tudor, Deborah, Remusen kotiripitykset;
6 " Päivölä, Preciosa, Ensi lempi, Marin rukkaset, Kultaristi;
5 " Lemun rannalla, Kavaluus ja rakkaus, Työväen elämästä,
Riita-asia, Yökausi Lahdella, Haapaniemen hanhenpoika,
Lemmenjuoma;
4 " Anna Skrifvars, Lapsuuden ystävät, Erehdykset, Sven
Dyringin koti, Gringoire, Hääilta, Laululintunen, Toinen
tai toinen naimaan;
3 " Saaristossa, Kosijat, Suorin tie paras, Natalia ja
Nadeschda, Salakuljettaja, Jeppe Niilonpoika, Yhdistysjuhla,
Pekka Patelin;
2 " Bartholdus Simonis, Ainoa hetki, Kalatyttö, Michel
Perrin, Narcisse Rameau;
1 " Margareta, Hölmölän maailmanparantajat, Neitsyt Siiri,
Kukka kultain kuusistossa, Vangin pidot, Eroamattomat,
Rouget de Lisle, Ei ollenkaan mustasukkainen.

Näistä on kotimaisia 13 ja niistä yksi uusi alkuteos (Neitsyt Siiri).

Ohjelmistolle uusia 10: Pekka Patelin, Anna Skrifvars, Neitsyt Siiri,
Vangin pidot, Haapaniemen hanhenpoika, Natalia ja Nadeschda,
Eroamattomat, Mustalainen, Kultaristi, Narcisse Rameau.