Signe Hebben toinen rooli oli Violetta, jona hänet nähtiin ensi kerran 22/9. Hänen esityksensä tässä osassa oli edellistä mestarillisempi ja eheämpi, ja sankaritar tuli syvästi liikuttavaksi, mieltä järkyttäväksi naishaamuksi. — Ooppera annettiin vielä peräkkäin kolme kertaa. Suosionosotuksia Hebbe sai kylläkseen, mutta huone oli vain "sangen hyvä", jotka sanat arvostelijan kielessä merkitsevät: korkeintaan puolillaan, ja siitä näkee että taiteilijatar ei kyennyt nostamaan semmoista innostusta kuin rva Achté ja Ida Basilier. — Kuinka asiat olivat, näemme seuraavasta otteesta Emilie Bergbomin kirjeestä Ida Basilierille 27/9:
— "Sitte kun sinä lähdit, on meillä ollut ainoastaan vastoinkäymisiä ja ikävyyksiä. Sinun kanssasi katosi elähyttävä aines sekä näyttämöltä että salongista. Pelkomme Signe Hebbeen nähden on valitettavasti osottautunut täydelleen oikeaksi. Kaksi ensimäistä Faust-näytäntöä annettiin täysille huoneille, mutta jo kolmantena salonki oli tyhjä, ja kaikki Traviata-illat ovat olleet hyvin huonoja, vaikka jokaisen täytyy tunnustaa, että Hebbe esittää osansa oivallisesti. Voit ymmärtää kuinka on ollut tuskallista: hän on kuitenkin etevä taiteilija ja meidän täytyy hävetä hänen edessään, että yleisö on niin välinpitämätön. Sunnuntaina menee Traviata viimeisen kerran; 10/10 Fidelio alkaa, mutta mitä on annettava väliajalla on vielä tietämätöntä. Holm on täällä, mutta ei voi vielä laulaa; hän on kumminkin parantumaisillaan. Lydia Lagus on myös täällä, mutta hänen laitansa on huolestuttava. Pari viikkoa ennen kun hän lähti kotoa muuttui ilma pahanlaiseksi ja samassa hänen tilansa huonontui, ja nyt hän ei voi laulaa säveltäkään. Hän on hyvin murheellinen ja masentunut, ja meillekin se on suuri suru. — Älä kerro kellekään, ettei täällä osata antaa arvoa Signe Hebbelle. Kenties käy paremmin Fideliossa. Hän on erittäin ystävällinen ja rakastettava ja on koko ajan ollut niin kohtelias ja suopeamielinen, ettemme soisi hänen tietävän kuinka laita oikein on. Kaikki, jotka ovat nähneet hänet, ovatkin hyvin ihastuneita — vahinko vaan että yleisö on ollut niin harvalukuinen. Hän on varsin hupainen ja iloinen [seurassa] ja minä voin nyt hyvin käsittää, että sinä ja Mili niin pidätte hänestä. Tunnustaa täytyy että hän on tavallista etevämpi nainen." — —
Bergbom oli, noudattaen perusjohdettaan aina koettaa taiteellisessa suhteessa nousta korkeammalle, päättänyt ottaa esitettäväksi Fidelion, Beethovenin musikaalisesti suuriarvoisen ainoan oopperan. Harjotusten aikana annettiin Lucia ja Faust, kumpikin yhden kerran, ja sitte tuli 13/10 Fidelion ensi ilta. Yleisö oli lukuisa, joskaan ei ahdinkoon asti, ja varsinkin sen tosimusikaalinen osa havaitsi ilolla ja kiitollisuudella, että esitys oli huolellinen ja tehtävän arvoinen. Orkesteriin, jolla tässä sävelteoksessa on erittäin tärkeä osa, oli hankittu lisävoimia ja soitti se Hrimalyn johdolla täyteläisesti ja tasaisesti. Nti Hebbe Fideliona ja Navrátil Florestanina suorittivat osansa erittäin ansiokkaasti. Edellinen huudettiin esiin ensi näytöksen aarian jälkeen, jonka hän lauloi ihmeen taiteellisesti ja toisen näytöksen ensi kuvaelman loppuduetin perästä hänen Navrátilin kanssa täytyi useat kerrat tulla esiin vastaanottamaan kuulijakunnan innostuneita suosionosotuksia; jälkimäisen esitys oli kauttaaltaan sydämellinen ja vaikuttava. Marcellinan osa oli "samalla lahjakkaalla laulajattarella, joka ennen oli suuresti miellyttänyt Siebelinä" (rva Aura Thuring), Achté lauloi voimakkaasti kuvernöörin ja Bergholm taitavasti vanginvartijan osan; Lindström — Jacquino oli tottumaton, mutta hänen äänensä oli soinnukas. — Toinenkin näytäntö 13/10 annettiin kukkuroilleen täydelle huoneelle ja paitse pääesiintyjiä innostunut yleisö huusi esiin Bergbominkin, joka siis tänä iltana sai hyvityksen onnettomasta Faust-illasta. Sen jälkeen nti Hebbe vielä esiintyi kaksi kertaa Fideliona (17/10 Ja 19/10) ja jälkimäisellä kerralla ojennettiin hänelle ansaittuna kunnianosotuksena laakeriseppele. Taiteilijattaren jäähyväisilta oli kumminkin 22/10, jolloin hän vielä kerran lauloi Violettan osan. Esiinhuudoilla ja kukkakimpuilla yleisö runsain määrin ilmaisi kiitollisuuttaan hänen vierailustaan.
Seikkaperäisestä arvostelusta (Mbl. 27/10), jossa julkilausutaan vilpitön tunnustus siitä tavasta, jolla Beethovenin ooppera oli esitetty ja erittäin kiitetään toisen näytöksen kolminlaulua (Hebbe, Navrátil ja Bergholm) todellisena loistokohtana oopperamme toimessa ylipäätään, otamme seuraavat sanat nti Hebben täällä olosta:
"Hänen esiintymisensä on kauttaaltaan todistanut, kuinka innostunut hän on ollut tehtäväänsä. Suomalaisen teatterin ystävät ovat myöskin saaneet riittävästi kuulla hänen personallisista mielipiteistään ollakseen vakuutetut siitä, että hän on suonut odottamatonta mielenkiintoa sen harrastuksille ja on sentähden kaksinkertainen syy kiitollisesti painaa muistiin hänen käyntinsä täällä. Vaikea on sanoa, missä osassa hän on ollut etevin. Kenties on Traviata enimmin sopusoinnussa hänen lahjojensa kanssa, koska hänen draamallinen kykynsä voi siinä parhaiten esiintyä. Mutta tämä ooppera ei tyydytä yleisöämme, joka on vähän tottunut suuren maailman menoon. Emme käsitä ihmissydämen jaloutta juuri tähän tapaan, Leonoran (s.o. Fidelion) osa liikuttaa meitä syvemmin. — — Suomalaisen teatterin yleisö on lämpimästi kohdellut etevää vierasta, vaikkei toki semmoisella rajattomalla innostuksella kuin joskus kotimaisia laulajattariamme. Joku syy tähän voi olla siinä, että meidän enemmän luonnonraitis kuin taidetta ymmärtävä yleisömme ei ankaran taiteellisessa esityksessä ole tavannut sitä välittömyyttä, joka helpommin vaikuttaa siihen. Mutta toinen pätevä syy on se, että ei edes Patti eikä Nilsson saavuttaisi täällä suurempaa suosiota kuin 'meidän Emmyn' ja 'meidän Idan' herättämä ihastus."
Ennen lähtöään nti Hebbe antoi 24/10 konsertin yliopiston juhlasalissa, ja 26/10 joukko taiteen ja Suomalaisen oopperan ystäviä oli kutsunut hänet päivällisille Arkadian lämpiöön, jossa tilaisuudessa dosentti Perander piti puheen kunniavieraalle. Tästä kauniista puheesta otamme kaksi pääkohtaa, jotka läheltä koskevat ainettamme, jopa selittävät koko sen yrityksen synnyn, josta tämä kirja kertoo:
Mainittuaan suureksi onneksi, että nti Signe Hebbe oli kunnioittanut näyttämöämme vierailullaan, puhuja kiittää vieraan kykyä "muodostamaan aavistuksemme sisäisen, hämärän maailman taiteen jaloiksi, ihastuttaviksi, kirkkaiksi haamuiksi" ja jatkaa sitten: "Kaunotaide on, niinkuin jokainen meistä tietää, ennen kaikkea muodostamiskykyä. Joka laji taidetta on tavallaan jaloa kuvanveistoa. Meilläkin, jotka emme ole taiteilijoita, on sydämemme syvyydessä monta suurta aavistusta, monta jaloa tunnetta, mutta ei kykyä nostaa hämärää aarretta päivän valoon. Meidän täytyy usein Goethen Mignonin kanssa tunnustaa: Ich möchte dir mein ganzes Innre zeigen, allein das Schicksal will es nicht![91] Tämä kohtalo ei paina kunnioitettua vierastamme. Ken on nähnyt ja kuullut nti Signe Hebben näyttelevän ja laulavan ajattelematta suurta ja jaloa veistokuvaa, ken ei ole ihaillut tätä kykyä luoda muotoon mikä muutoin vain on hämärä aavistus, salainen sisäinen liikutus ja väreily esineissä? Gretchen, Violetta, Leonora eivät enää ole meillä olemassa ainoastaan sävelten maailmassa: nämät olennot seisovat silmiemme edessä marmoriin veistettyinä tai valettuina pronssiin ja kauvan ne tässä muodossa luovat katseensa meihin, tehden meissä nti Hebben muiston yhtä häviämättömäksi kuin he itse ovat. Meidän näyttämömmekin on hyötyvä näiden olentojen katselemisesta."
Sen jälkeen puhuja kääntyy vieraan osottamaan myötätuntoisuuteen nuoren näyttämömme harrastuksia kohtaan ja lisää: "Mutta nti Hebbe ymmärtääkin muita paremmin, kuinka vaikea meidän päivinämme ideaalisen taiteen on saada tarpeensa tyydytetyksi. Aikamme näyttää ojentavan kaikki kätensä teollisuudelle. Se on tullut levottomaksi aarteenkaivajaksi. Ei missään näy meidän olevan mahdollista säilyttää sitä lepoa, sitä rauhaa, sitä hiljaisuutta, jossa taiteen ideaaliset olennot viihtyvät. Ja kun laskelmien tuskista uupunut mies illalla laahaa itsensä taiteen temppeliin, pyytää hän ennen kaikkea virkistystä väsyneelle mielelleen. Taide siis näyttää olevan vajoamaisillaan sille kannalle, jolla se on olemassa ainoastaan 'lystin vuoksi'. Mieleeni johtuu eräs Ibsenin luoma hämärä haamu. Hän on alkuaan suuriluontoinen mies, mutta ei ole saanut mitään suurta ja jaloa tehtävää elämässä, joka olisi kehittänyt hänet luonteeksi. Hän antautuu milloin mihinkin huvituksiin, nautinnoihin. Väsyneenä tähän rauhattomuuteen hän vihdoin autiolla arolla tapaa kohtalon daimonin napinvalajan haamussa. Napinvalaja tahtoo ottaa hänet taiteensa niinkuin muunkin hylkytavaran: kuin kuluneet lantit on hänet heitettävä valinkauhaan uudestaan valettavaksi — sillä hän ei ole luonne, hän on napinvalajan väitteen mukaan kuluttanut pois tarkoituksensa merkin otsastaan. Olen ymmärtänyt tämän hämärän haamun, kun olen käsittänyt sen erinäisiä suuntia ajassamme edustavaksi tyypiksi. Jos kansat tahtovat säilyttää tarkoituksensa merkin kasvoissaan, on välttämätöntä ylläpitää ihanteellisia harrastuksia. Ideaalinen taide leimaa näkyvimmin kansat niillä tunnusmerkeillä, jotka pelastavat meidät synkän napinvalajan vaatimuksista tuolla arolla. Se vaatimaton yritys, jota sanomme lyyrilliseksi näyttämöksemme, on syntynyt tarpeesta koota voimamme, jotta, jos mahdollista, pienessä maassamme ideaalinen taideaisti heräisi ja eläisi." —
Nti Hebbe lähti 4/11 Turkuun, antaakseen siellä Navrátilin ja
Bergholmin avulla kolme lyyrillis-draamallista iltamaa.
Lokakuun lopulla meni Fidelio vielä kolme kertaa peräkkäin, rva Achté Leonorana. Taiteilijatar lauloi tämänkin osan suurella menestyksellä, mutta kun ooppera oli laadultaan liiaksi ylevän musikaalinen voidakseen tulla suuren yleisön suosimaksi, kaivattiin jälleen uutta. Ja uutta valmistettiinkin, nimittäin Auberin Musta Domino, jonka esitys alkoi 1/11, ja Meyerbeerin Hugenotit, joka oli oleva syyskauden päävaltti.