Mustan Dominon ensi illasta sanotaan, että lukuisa yleisö vastaanotti oopperan vilkkaalla suosiolla. Eikä kumma että sävelteoksen ilosta sätkähtävä eloisuus vaikutti kuulijoihin, kun useimmat osat musikaalisessa suhteessa edustettiin menestyksellisesti ja loistavat köörit soivat raittiisti ja tasaisesti. Varsinkin herätti huomiota nti Naëmi Ingman, nuori ensikertalainen, pääosassa. Heleä ääni, sangen kehitetty koloratuuri ja hyvää, taiteellista kasvatusta todistava esitys tekivät hänen laulunsa miellyttäväksi, samalla kun luonteva näytteleminen puhui hänen edukseen. Laulajatarta palkittiin lämpimillä kättentaputuksilla ja esiinhuudoilla. — Nti Wikström esiintyi kaikella kunnialla taloudenhoitajattarena, Klaudiana, ja rva Aura Thuring Brigittana, joka osa kyllä ei ollut hänen luontonsa mukainen, mutta jossa hänen helkkyvä äänensä ja sivistynyt näyttelemisensä kuitenkin tekivät hyvän vaikutuksen. "Amatööri" (Hannes Hahl) hoiti oivallisella bassoäänellään hyvin portivartijan Gil Perezin osaa. Himberg — Horaziosta ja Pesonen — Don Julianosta sanotaan vihdoin, että he tyydyttivät enemmän laulunsa kuin näyttelemisensä kautta. — Ooppera annettiin vielä yhtä mittaa neljä kertaa (3/11-14/11). Valitettavasti sairauskohtaus pakotti kaksi kertaa peruuttamaan ilmoituksen neljännestä näytännöstä — vastoinkäyminen, joka aina vaikuttaa häiritsevästi yleisön osanottoon.
Alkuaan oli suunniteltu, että Hugenotit jo marraskuulla esitettäisiin ensi kerran, mutta tositeossa se myöhästyi — emme tiedä mistä syystä — niin että viikko joulukuuta oli kulunut, ennen kun sen ensi ilta koitti. Tästä johtui että marraskuukin muodostui tukalaksi oopperalle. Mustan Dominon jälkeen olivat näytännöt kolmen viikon aikana harvat ja tulotkin tietysti huonot. Esitettiin näet Norma 17/11 ja 3/12, nti Ingman Adalgisana ja Achté Polliona, Fidelio 19/11 ja kuvaelmia Trubadurista sekä Laululintunen 23/11 ja 26/11. Pikku laulukappale otettiin esitettäväksi Lydia Laguksen tähden, joka toista vuotta kestäneen sairauden takia oli ollut estetty laulamasta. Vihdoin hän nyt oli toipunut ja lauloi varovaisuudesta ensiksi vanhan loistoroolinsa teatterin ensi vuosilta. Yleisö toivotti hänet ilolla tervetulleeksi takaisin näyttämölle, tyystin havaiten kuinka laulu nyt soi kehittyneen taiteellisesti.
Miltä tämä aika monine vastuksineen tuntui Bergbom-sisaruksista, näemme eräästä kirjeestä nti Elfvingille samalta päivältä, jolloin nti Hebbe matkusti Turkuun.
— "Koko syksy on ollut niin raskas ja vaikea, että tuskin olen mihinkään pystynyt; sitä paitse olen ollut sairas ja olen vieläkin. Hyvin vaikeata on meidän nyt ollut noin kaksi kuukautta ja samallainen tulee tämäkin olemaan. Joulukuun alussa Hugenotit valmistuu ja silloin toivon lehden kääntyvän. Puhun sinulle kaikesta, joka painaa sydäntäni, mutta muista että tämä on ainoastaan sinulle. Surkeutemme ei tarvitse eikä saakaan tulla maailman tietoon — ennen kun kaikki murtuu, ja jollei ihmeitä tapahdu, se aika tulee ensi keväänä; siksi täytyy meidän kestää, vaikka taistelu joskus on kovin vaikeaa. Täytyyhän meidän toki näyttää valtiopäiville, että olemme eläneet. Raskasta ja katkeraa on toki näin taistella ja puuhata — saippuakuplan tähden, sillä eihän ooppera muuta ole, jollei se elä kauemmin kuin kevääseen. Älä kuitenkaan puhu kellekään, olkoon se kuka tahansa, vaikeasta asemastamme."
"Tänään Signe Hebbe matkusti Turkuun ja saat nyt itse nähdä hänet. Olemme paljo pitäneet hänestä sekä näyttämöllä että ulkopuolella. Hän on ollut koko ajan kiltti ja rakastettava. Saat nähdä pari hänen loistokohtaansa: kuolemankohtauksen Traviatassa ja kirkkokohtauksen Faustissa. Hän on mielestäni verraton Traviatassa ja kuolee niin että oikein peljästyy." —
Syy siihen epätoivonsävyyn, joka leimaa tämän Emilien kirjeen, oli tietysti taloudellisen aseman jatkuva huonontuminen. Siitä saamme alempana tietoja; nyt on kerrottava tapahtumasta, joka, vaikkei Suomalaisella teatterilla ollut mitään sen kanssa tekemistä, kumminkin oli omansa vaikeuttamaan oloja. Tarkoitamme kuuluisaa, vieläkin muistossa elävää "Yölepakon" häväistysjuttua Ruotsalaisessa teatterissa. Jutun vaikutukset estävät näet meitä sivuuttamasta sitä tässä kertomuksessa.
Ruotsalainen teatteri, joka varhemmin syksyllä oli antanut Rossinin Wilhelm Tell oopperan, oli — niinkuin johtokunta sanomissa nimenomaan selitti — huomattuaan että suuret oopperat eivät kannattaneet "'inhan voiton' tähden, koska 'uhrautuva rakkaus' ei maksanut näyttelijäin palkkoja" ja koska "puhtaille on kaikki puhdasta ja epäpuhtaille kaikki epäpuhdasta(!)", ottanut näyteltäväkseen taiteellisesti arvottoman ja siveellisesti loukkaavan Joh. Straussin operetin Yölepakko. Se esitettiin 17, 18 ja 19 p. marrask. ja silloin joukko ylioppilaita Uudessa teatterissa toimeenpani ilta illalta yhä kiivaampia mielenosotuksia, siksi kunnes viranomaiset yliopiston sijaiskanslerin alotteesta kielsivät "sisällykseltään tunnetusti epäsiveellisen" kappaleen näyttelemisen. Tästä syntyi tietysti kauhea jupakka yleisössä ja sanomalehdistössä. Ruotsalaisen teatterin johtokunnalle osotetuista, sanomissa julaistuista vastalauseista ja muista kirjoituksista näkyy, että mielipaha ja suuttumus ei suinkaan rajoittunut yksistään suomenmielisten piireihin; mutta kun neljä mielenosottajaa, jotka poliisin toimesta joutuivat yliopiston kurinpito-toimikunnan eteen, olivat suomenmielisiä eikä katsottu tarpeelliseksi tutkiakaan kutka muut olivat viheltäneet, niin työnnettiin vaan koko syy fennomaanien niskaan. Itsessään tämä ei ollut hämmästyttävää, sillä puoluetaistelun raivotessa nämä jo olivat tottuneet tasamielellä vastaanottamaan paljo pahempiakin syytöksiä; mutta mikä teki asian ikäväksi oli se, että teatterien kilpailu sekotettiin samaan sykkyrään. Eräässä lähetetyssä kirjoituksessa (Mbl. 25/11) kohtaamme seuraavat valaisevat sanat:
"Mutta mikä on sitte syynä kiukkuun? Ainoastaan maalainen syrjäisessä sopukassa kaivannee selitystä siihen. Ken ei tunne sitä omituista asemaa, jossa teatterimme jo kauvan ovat olleet toisiinsa? Puolueiden väli yleisössä ja sanomalehdistössä on mitä kirein; ja mitä toiselta puolen vaaditaan on välttämättömästi toiselta puolen vastustettava — asia olkoon muutoin kuinka oikea tahansa. Ruotsalainen teatteri on jo ennenkin osottanut mieltymystä Offenbachin laatuun, joka kaikkialla suuressa maailmassa on näyttäytynyt tuottavaksi; ja kun sen vastustajat ovat moittineet sitä suuntaa, on ystävien tietysti täytynyt puolustaa sitä".[92]
Kuinka yritettiin sekottaa suomalaista näyttämöä kysymykseen, huomaa jo ylempänä mainitusta ruotsalaisen johtokunnan selityksestä, jossa se lausuu sitä vähemmän osanneensa aavistaa että Yölepakko loukkaisi ketään, kun Suomalaisessa teatterissa "sanomalehtien riemuitessa" oli annettu — Traviata, olevinaan kokonaan huomaamatta, että Euroopan etevimmille näyttämöille kotiutunut traagillinen draamatuote, jossa epäsiveellisyys ja rikollisuus vievät perikatoon, toki on jotakin toista kuin suurkaupunkien kolmannen ja neljännen luokan teattereista tavattu kappale, missä epäsiveellisimpiä suhteita kuvataan mitä luonnollisimpina, ilman moitteen hiiskaustakaan.
Ei ole säilynyt ainoatakaan kirjettä, jossa Kaarlo tai Emilie olisivat lausuneet sanan tämän tapauksen johdosta, mutta sitä ilmankin voimme ymmärtää, että se painoi heidän mieltänsä. Mitä enemmän puoluekiihko yltyi, sitä toivottomammaksi kävi yritys, jonka menestys riippui mahdollisen laajasta myötätuntoisuudesta yleisön puolelta.