Uudenvuoden päivänä Suomalaisen teatterin ystävät kävivät kunniatervehdyksellä Emilie Bergbomin luona ja antoivat hänelle muistolahjaksi hopeiset kirjoitusneuvot, samalla kun dosentti Perander sydämellisin sanoin kiitti häntä siitä verrattomasta uutteruudesta, jolla hän oli hoitanut kannatusyhdistyksen taloutta ja muutenkin toiminut teatterin hyväksi. — Ehtoolla esitettiin Fidelio, rva Achté ja Navrátil pääosissa, ihastuneelle huoneelle. Lähinnä sen jälkeen 4/1 saatiin pitkän ajan päästä kuulla Fra Diavolo. Rva Achté sekä Achté ja Bergholm hoitivat entisiä tehtäviään, mutta lady Pamelan osan lauloi rva Aura Thuring ja Lorenzon Jaakko Passinen, kumpikin ensi kerran; niinikään oli toisella rosvolla uusi edustaja, Hannes Hahl, toista näytteli niinkuin ennen Pesonen. Kaikki nämä uudet voimat esiintyivät yleisön mielihyväksi, mutta suurempaa huomiota kuin muut herätti Passinen, joka jo näytäntökauden alussa oli otettu oopperan jäseneksi, mutta vasta nyt esiintyi ensi kerran näyttämöllä. Debyytti oli sangen lupaava. Heleä tenoriääni oikein yllätti kuulijoita ja kolmannen näytöksen kavatiinan hän lauloi niin sulavan soinnukkaasti, että se oli kohta uudistettava. Sitä vastoin hän oli aivan tottumaton liikkumaan näyttämöllä. — Musta Domino annettiin 6/1 ja Fra Diavolo toistamiseen 7/1.

Teatterin ystäväpiireissä oli näinä aikoina kerrottu mieltäkiinnittävästä uutuudesta, joka oli tulossa, nimittäin Mozartin Taikahuilusta. Tämä toinen ooppera klassillista saksalaista ohjelmistoa näyttämöllämme meni ensi kerran 12/1. Ihana, ihastuttava sävelteos onnistui oivallisesti, ja yleisö oli niinkuin ymmärtää saattaa erinomaisen mielissään, eikä ainoastaan sitä, vaan se tunsi kansallisen itsetuntonsa vahvistuvan uudesta taiteellisesta voitosta. Kun ooppera oli edelleen esitetty kolme kertaa (14, 16, 19 p.), arvosteltiin sitä Morgonbladetissa tähän tapaan:

— "Beethovenin Fidelio, Meyerbeerin Hugenotit ja Mozartin Taikahuilu, tämä kultainen apilalehti, on tulos kolmen vuoden uhrautuvasta työstä ihanteellisten arvojen palveluksessa. Kuka muu kuin se voimakas henki, joka on meille tämän kaiken hankkinut, olisi voinut edes uneksia semmoista? Ja näiden sävelteosten esittäminen, joka jo itsessään on niin merkillistä syrjäisessä maassamme, on meille suomalaisille sitä merkillisempi, kun näemme sen tapahtuvan ylpeän tietoisina siitä, että kaikki esiintyjät, yhtä välttämätöntä poikkeusta lukuunottamatta, ovat maanmiehiämme. Olemme nyt vähitellen, perinnäisellä itsemme halveksimisella vuosikausia tuhlattuamme rahoja ja rakennettuamme yhä pettävän toivomme taiteemme kehityksestä joukkojen palkkaamiseen läntisestä naapurimaastamme, tulleet ymmärtämään ja tietämään, että Suomessakin on kykyä ja älyä, jota näyttämötaide vaatii. Ja kumminkin on täten vain ensi askel astuttu korkeampaa kehitystä kohti. Olemme oppineet tuntemaan ja esittämään mitä ulkomaalaiset maailmannerot ovat näyttämöä varten sommitelleet. Jälellä on antaa kotimaisillekin sävelille tilaa näyttämöllä. Suomalaisen kansan runsaasta soitannollisesta varastosta on luotava teoksia, jotka tunnemme omaksemme. Jotakin aivan uutta on aikaansaatava. Suomalainen kantele on pukeutuva muotoon ja saava sisällyksen, joka saavuttaa muun maailman kummastuksen. Vasta silloin on meillä suomalainen ooppera korkeimmassa merkityksessä. Ja kun on kysymys kansallisesta kehityksestämme, emme enää pidä mitään mahdottomana. Suomalainen ooppera nykyisessä muodossaan oli takavuosina mahdottomuus; nyt se on olemassa. Miksei läheinen tulevaisuus antaisi suomalaisen draamallisen säveltämistaidonkin nousta taimelle?"

"Kaikki suuri maailmassa on alkuaan ollut pientä; vähäpätöisestä, pilkatusta asemasta Suomalainen teatteri äärettömien vaikeuksien läpi on kohonnut maamme laatuaan etevimmäksi sivistyslaitokseksi. Se on välttänyt alhaista ja likaista, joka täyttää kukkaron ja syövyttää ihanteellisuuden ja siveyden." — (Huomautetaan sitten että ooppera ei missään tule toimeen omilla tuloillaan ja että yksityisten suoma avustus ennen tai myöhemmin on osottautuva riittämättömäksi). "Kuka on turvaava kansallista lyyrillistä näyttämöämme? Se joka vuosien kuluessa vaivaloisesti on rakennettu, ei saa hävitä. Miten meillä asiaa käsitettäneekään, muissa Euroopan maissa kansallisomaisuutta suojellaan häviöstä ja laiminlyönti siinä kohden katsotaan pyhäinryöstöksi. Jätämme asian valistuneen hallituksen harkittavaksi." — —

"Rva Achtén esityksessä ihailemme sitä haaveellista hohdetta, joka on hänen Paminalleen omituinen. Luonnon lapsena Pamina välittömästi noudattaa sydämensä kuiskauksia, tunnustaa naivisessa viattomuudessaan lempensä ja palavan halunsa yhtyä lemmittyynsä ja epätoivonsa kun heidän täytyy erota. Kummallista elämää ympärillään hän katselee milloin lapsellisella pelvolla, milloin iloisella hämmästyksellä. Mutta unelmien maailma on muodottomuuden valtakunta. Ääriviivojen täytyy olla epämääräisiä, intohimojen toisenlaisia kuin tosielämässä, kaikki on oleva hunnutettua, pehmoista. Rva Achté osasi mestarillisesti pukea laulunsa ja näyttelemisensä unelman epämääräiseen ihanteellisuuteen. Leikkivällä ylemmyydellä hän esitti hienoa, runollista naisolentoa, suloisen ja liikuttavan luonnollisessa yksinkertaisuudessaan. Varma on että rva Achtén Pamina on säilyvä kuulijain pysyvänä muistona."

Nti Ingmanista arvostelija sanoo, että hänen roolinsa Mustassa Dominossa ei oikein soveltunut hänen luonnolliselle äänelleen, ja epäedullinen oli hänelle myöskin Yön kuningattaren osa, se kun on kaikkein vaikeimpia korkealle sopranolle. Häntä oli siis kiitettävä siitä, että hän vastaanottamalla osan oli tehnyt oopperan esittämisen mahdolliseksi. Hänen kehittynyt koloratuurinsa näyttäytyi oivalliseksi, ja varsinkin toisessa näytöksessä hän hyvin suoritti aariansa. Laulajattaren ääni ei ollut kotiatulon jälkeen pysynyt heleänä. "Kylmä, vaihteleva ilmanalamme on osottautunut vaaralliseksi lauluäänille, jotka ovat saaneet kehityksensä etelän suopeamman taivaan alla." — Edelleen kiitetään Navrátilia Taminona; varsinkin ensi näytöksessä hän lauloi aariansa con amore. — Tämän Mozartin oopperan koristuksia ovat Yön neitojen ja haltiattarien kolminlaulut. Edellisiä edustivat neidit Lagus, Braxén ja Wikström, jälkimäisiä neidit Lagus, Carlsson[93] ja Conradi. Kaikki nämä naistriot suoritettiin merkillisen hyvällä yhteislaululla ja raikkain, sulosointuisin äänin — niin eritoten haltiattarien sulavan kauniit laulut. Ensi kerran saatiin kuulla nti Lagus oopperaosassa ja hänen esiintymisensä herätti mitä parhaimpia toiveita. Ääni oli kirkas ja myötätuntoa synnyttävä, ja hänen liikuntatapansa näyttämöllä todisti plastillisia opintoja. Sarastroa edusti Bergholm tavallisella tarkkuudellaan ja varmuudellaan. Ylevä aaria toisessa näytöksessä on joka kerta palkittu kättentaputuksilla. Erityisesti mainitaan Hannes Hahlin ansiokas tapa esittää resitatiivi Taminon kanssa ensi näytöksessä, yksi oopperan kauniimpia kohtia. Papagenon hullunkurisessa roolissa on Pesonen saanut runsaasti suosionosotuksia. Hänellä on "hyvät luonnolliset lahjat ja ääni, josta ahkeralla harjotuksella voi jotakin tulla." — Hrimalyn johtamaa orkesteria kiitetään reippaasta, hyvästä yhteissoitosta. Näyttämölle järjestelyä sanotaan huolelliseksi ja pukuja luonteenomaisiksi. Lukuisat kuvaelmavaihdokset vaativat kaikki mihin Arkadiateatterin koneisto kykeni.

Samassa numerossa, jossa luemme tämän niin innostuneella johdannolla alkavan arvostelun, eräs yhtä innostunut pakinoitsija puhuu Suomalaisesta oopperasta. Se on tasaisesti edistynyt edistymistään mitä tulee esitysten arvoon, niin hänkin tunnustaa; mutta samoin ovat kustannukset ja vastukset kasvaneet. "Usein hän on kuullut ennustettavan, että yritys on lakkautettava", hän sitten lisää, ja valitettavasti ei se ollut tyhjää pakinaa. Samalla aikaa kun ooppera saavutti huippukohtansa — tuskastutti sen ystäviä tulevaisuuden synkkyys.

Taikahuilu meni vielä kolme kertaa 21/1 ja 23/1 sekä 1/2. Välinäytäntönä annettiin Fidelio 25/1, nti Ingman Marcellinana ja Hannes Hahl ministerinä, sekä 27/1 valtiopäivien avajaisten johdosta erityinen sekaohjelma, jossa Suomalaisen teatterin molemmat osastot olivat edustettuina. Esitettiin näet Lea ja Hugenotit (2, 3 ja 4 näytös). Huone oli lähes loppuun myyty ja katsojissa, joiden joukossa nähtiin paljo valtiopäivämiehiä kaikista säädyistä, oli juhlatunnelma vallalla. Teatterin tarkoitus oli antaa näyte pyrinnöistään ja kyvystään. Sentähden oli puhenäytelmäkin otettu mukaan, "sillä se elvytys, jonka etevä isänmaallinen draamallinen näyttämö on omansa tuottamaan kansalliselle sivistykselle, ei ollut saavutettavissa oivallisimmillakaan lyyrillisillä esityksillä". Näytäntö menestyi kaikin puolin hyvin. Rva Achtélle ja nti Ingmanille ojennettiin komeita kukkakimppuja ja paitse taiteilijoita huudettiin Bergbomkin esiin.

Merkki * (Mbl) huomauttaa ensin tämän näytännön johdosta, että puheosaston jäsenillä paria poikkeusta lukuunottamatta ei ole ollut koulua ja esikuvia, niinkuin lauluosaston taiteilijoilla, eivätkä he myöskään ole enemmän valtion kuin pääkaupungin yleisön puolelta saaneet sitä kehotusta, joka on suotu Ruotsalaisen teatterin ulkomaalaisille näyttelijöille ja joka olisi tullut heidän osakseen, jos Suomella olisi — suomalainen pääkaupunki. "Mutta huolimatta epäsuotuisista olosuhteista tämä näyttämö kuitenkin on edistynyt tavallisen maaseututeatterin kantaa korkeammalle. Että niin on laita, todisti se tapa millä vastaanotettiin Kiven kuolemattoman Lean esitys. — Hyvällä aistilla johtokunta oli asettanut Lean ja Hugenotit rinnakkain. — Ylevän ihanteellinen Lea piti puoliaan suuremmoisen sävelteoksen rinnalla, sillä varmaan ei kukaan lähtenyt teatterista ilman tietoisuutta siitä, että oli elänyt juhlahetken. Se oli todella arvokas juhlanäytäntö."

"Esitys onnistui odottamattoman hyvin. Sanomme odottamattoman, syystä kun Lean nimirooli, josta rva Raa-Winterhjelm on jättänyt unohtumattoman muiston, oli nuoren debytantin käsissä ja samoin Joaksenkin tärkeä osa, jota Lundahl ennen on ansiokkaasti näytellyt. Nti Kaarola Avellan, rva Betty Almlöfin oppilas, osotti todeksi mitä maaseutulehdet ennen ovat sanoneet hänen Leastaan. Hänen lausuntansa oli tosi-ilmehikästä ja huolellista, hänen liikuntonsa tasasuhtaisia ja pyöristettyjä ja luontevia, sanalla sanoen hän näyttäytyi kuuluisan opettajan lahjakkaaksi oppilaaksi. Semmoiset opinnot oikeuttavat tavallista parempaan taiteilijatulevaisuuteen. Nti Avellan on alottanut koululla ja tarkasti pitämällä itseään silmällä. Innostus ja taiteellinen vapaus ovat vielä riippuvaisia muodon pakosta, mutta aikaa voittaen rikkaat lahjat varmaan irroittuvat sidonnaisuudesta." Kivekkäällä (Joas) on runsaasti lämpöä ja hehkua, mutta useissa kohdin näkyi että opinnot ovat riittämättömiä; Böök (Aram) oli tuntuvasti edistynyt, mutta lemmenkohtauksia vaivasi liiallinen tunteellisuus. Zakeuksena esiintyi entiseen tapaan arvossa pidetty Vilho. — Hugenoteissa oli ainoastaan se muutos, että nti Lagus lauloi paashin osan ja hyvin miellyttävästi.[94]