Ensimäinen näytäntö, Tsaari työmiehenä, herätti "vilkasta tunnustusta", mutta huone oli puolillaan. Silloin Ida Basilier, joka edellisellä viikolla oli antanut hyvästijättö-konsertteja pohjoisemmissa kaupungeissa, tuli Turkuun ja lupautui esiintymään neljä kertaa Rosinana. Ensi ilta 12/10 oli "soitannollinen juhlahetki", ja laulajatarta tervehdittiin riemuisella suosiolla. Kuulijain joukossa nähtiin Fredrik Pacius ja madame Trebelli. Sittemmin annettiin Sevillan Parranajaja vielä kaksi kertaa, mutta neljäs jäi sikseen erään toisen esiintyjän pahoinvoinnin tähden ja sen sijasta esitettiin 19/10 sekaohjelma: Violetta (1:nen näytös), Trubaduri (misererekohtaus) ja Jeannetten häät. Näistä näytännöistä tuotti kaksi ensimäistä kumpikin lähes 1,100, mutta kolmas vain 432 ja neljäs 587 mk. — Lähtiessään laulajatar lupasi palata uutena vuonna vieraillakseen Helsingissä ja oli hän silloin vielä esiintyvä nti Basilierina, sillä häät lykkääntyivät kesäkuuhun 1878. — Samaan aikaan kun Ida Basilier lauloi Turussa, tiesivät sanomalehdet kertoa, että B. Reinhold oli saanut valmiiksi hänen muotokuvansa. Tämä maalaus, jossa taiteilijatar on esitetty Rosinana, oli syntynyt Suomalaisen teatterin ystävien tilauksesta ja säilytetään sitä nyt Kansallisteatterin lämpiössä. Tsaari työmiehenä meni vielä kerran 21/10, mutta kun tämä ooppera ei herättänyt suurempaa mieltymystä, sai Hahl, joka oli niin oivallisesti esittänyt pormestarin osan, lähteä Dresdeniin jatkamaan lauluopintojaan, ja ohjelmaan otettiin Faust, nti Ingman Margaretana. Tällä oopperalla olikin parempi menestys: ensi ilta antoi 744 ja toinen 1,229 mk, se on suurimman tulon koko aikana. Nti Ingmanin sanotaan esittäneen roolinsa "hyvin kauniisti" ja niinikään Kiljanderin kauniisti ja voimakkaasti laulaneen ja vaikuttavasti näytelleen Valentinina, jota paitse nti Helene Conradi Siebelinä suuresti miellytti yleisöä sympaattisella laulullaan ja sirolla näyttelemisellään. Margaretan osaa nti Ingman näytteli ensi kerran ja nti Conradin Siebel oli hänen varsinainen debyyttinsä, josta sanomalehdet — kuvaavasti kyllä — eivät katsoneet olevan syytä edeltäkäsin mainita sanaakaan, vaikka jälkimäinen laulajatar oli Turusta kotoisin.[115] Köörejä sanotaan heikoiksi, ja antaa Å. P:n arvostelija ansaitun letkauksen turkulaisille avustajille, jotka lupauksistaan huolimatta eivät viitsineet käydä harjotuksissa.

Näinä päivinä Bergbom oli palannut Helsinkiin puheosaston luokse, ja hän oli tuskin poissa, kun kävi ilmi, mikä henki Turussa vallitsi oopperaa kohtaan. Kun Åbo Underrättelserissä (26/10) muuan lähettäjä lausui toivomuksen — jota Å. P. puolestaan noudatti — että lehdissä julaistaisiin lyhyt selonteko oopperatekstin sisällyksestä, toimitus arveli, että siitä oli sangen vähän hyötyä "sille yleisölle, jolle oopperaesitykset lähinnä ovat tarkoitetut". Toisin sanoen toimituksen mielestä näytännöt olivat ainoastaan suomenkielisiä varten, jotka tietysti eivät ruotsinkielisiä sanomalehtiä lukeneet. Mutta kumminkin sama lehti seuraavana päivänä ehdotti, että poistettaisiin se 50 pennin korotus kutakin pilettiä kohti, joka tavan mukaan oli ollut määrättynä oopperanäytännöistä. Ennen se ehkä oli ollut oikeutettu, kun oopperayritys oli uusi ja varsinkin kun Emmy Strömer oli houkutellut yleisöä teatteriin, mutta nyt kun uteliaisuuden aika on ohi, yleisö ei mielellään maksanut tuota korotusta.[116] Tämän johdosta Bohuslav Hrimaly hyvin puutteellisella ruotsinkielellä kirjoitti Bergbomille kirjeen, joka ilmaisee oikein etelämaalaista kiihtymystä. Hänestä ooppera oli joutunut "petoeläinten luolaan", ja koska siellä ainoastaan Ida Basilier ja Emmy Achté kelpaavat, olisi parasta olla kokonaan näyttelemättä Turussa taikka lyhentää oloaikaa niin paljo kuin mahdollista. "Se on meidän yhteinen ajatuksemme." Kirjoittajan mielestä on koko oopperayritystä loukattu, ja syynä on se, että lauletaan suomeksi — sentähden sitä häväistään! — Ymmärrettävästi teatterin oli mahdotonta alentaa vanhoja hintoja; kun päiväkustannukset nousivat 330 à 350 markkaan, ei tottakaan paljo saatu puhdasta rahaa tavallisista iltatuloista.

Marraskuu alkoi kolmella Martha-näytännöllä (2/11-6/11). Esitys oli "mainio, eloisa ja reipas". Neidit Lagus ja Braxén ja Navrátil olivat oivallisia (ensi iltana huudettiin ensin mainittu neljä kertaa esiin); mutta tulojen keskimäärä ei noussut 788 mk korkeammalle. Sitten oli Faust annettava, mutta neitien Ingmanin ja Laguksen pahoinvoinnin tähden oli ilmoitus kaksi kertaa peruutettava ja ooppera meni vasta 14/11. Tuli niin kaksi Stradella-näytäntöä 16/11 ja 18/11, nti Wikström Leonorana; mutta huolimatta Navrátilin miellyttävästä laulusta olivat huoneet tavallista huonommat (297 ja 613 mk). Parempi onni oli Taikahuilulla — Lydia Lagus Paminana ja Naëmi Ingman Yön kuningattarena —, jonka kolmesta ensimäisestä näytännöstä tulot nousivat melkein yhtä korkealle kuin Martha-illoista. Kun vertaa Mozartin ihanaa oopperaa Flotowin Marthaan ja ottaa huomioon että kummankin esitystä arvosteltiin yhtä kiitettävästi, niin on huoneiden yhtäläisyys hämmästyttävä. Å. P. sanookin sen johdosta, että "yleisön välinpitämättömyys on semmoinen, että tuskin paraskaan musiikki vetää sitä teatteriin". Kun Martha oli esitetty vielä kerran, otettiin Musta Domino esiin, mutta kaksi iltaa 30/11 ja 2/12 riitti näyttämään ettei sekään "vetänyt".

Oli siis päästy joulukuun alkuun. Silloin taiteilijapari Achté tuli vierailemaan muutamiksi illoiksi. Ensin rva Achté esiintyi Paminana (Taikahuilu) 5/12, sitte kaksi kertaa Normana 7/12 ja 9/12 ja vihdoin Luciana 11/12. Ensimäinen näistä illoista, Å. P. sanoo, voitti kaikki edelliset niin taiteellisen jalo oli laulajattaren esitys. Toisina iltoina hän lauloi osia, joissa häntä oli ennen kuultu Turussa; mutta taiteellisuus oli nyt kypsyneempää ja ylevämpää. Suurin näyttää innostus olleen ensimäisenä Norma-iltana, jolloin loppukuvaelman esitys oli aivan erinomainen, ja taiteilijatar huudettiin esiin 15 kertaa. Mutta kuulijakunta, joka oli näin innostunut, ei täyttänyt puoltakaan huonetta! "Olemmehan jo nähneet (sitt!) oopperan, on täällä tapana lausua", kertoo Å. P. Muina iltoina oli huone kumminkin lähes täysi.

Vihdoin 14/12 ja 16/12 annettiin ohjelmistolle kokonaan uusi ooppera, nimittäin Halévyn Juutalaistyttö, ja se menestyi sangen hyvin. Siinä esiintyi pääosassa (Rachel) Lydia Lagus, suorittaen tehtävänsä samalla kertaa draamallisen voimakkaasti ja taiteellisen hillitysti. Laulajatar voitti itsensä ja hänen osakseen tuli mitä vilkkain suosio, mutta oikeutettua tunnustusta saivat myöskin Navrátil Eleazarina sekä Bergholm ja nti Ingman osissaan eikä vähimmin kapellimestari Hrimaly, joka oli johtanut harjotuksia. Väkeä oli näissä melkein yhtä paljo kuin lähinnä edellisissä. — Viimeiset kaksi näytäntöä 18/12 ja 19/12, joissa esitettiin Ernani, Bruno Holm Carlo I:nä, olivat taasen vähemmän käytyjä.

Pitkä, kolmatta kuukautta kestänyt Turussa olo oli loppunut. Viimeisenä iltana teatterin ystävät kutsuivat seurueen jäsenet tavanmukaisiin pitoihin, joissa tri A. W. Jahnsson, lääninsihteeri N. Schlüter, pastori K. R. Malmström y.m. esittivät maljoja Suomalaiselle oopperalle, neideille Ingman ja Lagus, K. Bergbomille, rva Achtélle ja nti Basilierille y.m. Mutta kumminkin kävi juhlassa huhu, että Suomalainen ooppera ei enää koskaan tulisi käymään Turussa, ja huhu oli tosi. Seurueen siellä olon laskettiin tuottaneen 6,500 à 7,000 markkaa tappiota! "Oopperan jäsenet", Jalava sanoo muistiinpanoissaan, "viihtyivät huonosti Turussa ja tulivat sieltä ilomielin pois." — Vanha Turku siis ei ollut tehnyt mitään sen perikadon välttämiseksi, joka uhkasi kotimaista laulunäyttämöä, vaan päinvastoin enentänyt sen välttämättömyyttä. — Nyt palatkaamme puheosaston luokse, joka samaan aikaan oli näytellyt pääkaupungissa.

Puheosaston ensi näytäntö Helsingissä oli 28/10. Huone oli jotenkin hyvä ja ohjelman kahdesta näytelmästä, Puolan juutalainen ja Herkules, varsinkin edellinen vastaanotettiin suosiolla. Vilho, jonka esitys pääroolissa oli "tositaiteellinen ja tarkkaan punnittu", huudettiin esiin useita kertoja. Seuraava näytäntö — Kiven Karkurit — 31/10 sattui pahalla säällä ja sitä syytettiin huonosta huoneesta. Tämän helsinkiläisille uuden näytelmän esitys näyttäytyi vielä epäkypsäksi. "Parhaiten täytti tehtävänsä nti Avellan, joka antoi eheän kuvan Elmasta. Elman sisällisen taistelun, kun tämä pelastaakseen isänsä kovasta kohtalosta, lupaa mennä vaimoksi Niilolle, esittää hän niin pontevan draamallisesti, että vanhempikin näyttelijä voisi sitä kadehtia." Nti Aalberg Hannana oli suloinen ja sievä. Enemmän huvitti yleisöä Enon rahat 2/11 ja 4/11. Näytteleminen oli kauttaaltaan tasaista ja ansiokasta. Kiitoksia jaettiin Vilholle Plumet enona, Lundahlille Galazou asianajajana, nti Aalbergille pirteänä Paulinena ja Kalliolle vanhana everstinä. Tuli sitte 7/11 ohjelma, jossa ensimäinen kappale, Scriben 1-näytöksinen Ulos ikkunasta, oli ihan uusi, toinen, Kukka kultain kuusistossa, ohjelmiston vanhimpia, mutta uuden viehätysvoiman saanut uuden kukkasen, nti Aalbergin, kautta ja kolmas, Herkules, parhaiten miellytti yläilmojen yleisöä.

Näissä näytännöissä oli ollut vähän taikka kohtalaisesti väkeä, mutta molemmista Daniel Hjort-illoista 9/11 ja 11/11 alkaen sanotaan yleisön käyneen lukuisammaksi. Tämän murhenäytelmän esitys oli, U. S:n mukaan, nyt kypsyneempi kuin keväällä. Lundahl nimiroolissa saa mairittelevan arvostelun, että, jos luonnonvikoja voisi korjata ja puhetapansa olisi selvempi, hänen luomansa "kunnialla lähestyisi sitä kuvaa, jonka Raa vainaja antoi" samasta draamasankarista. Rva Aspegren näytteli Katria "niin haltiokkaalla voimalla, ettei saata olla sitä ihmettelemättä. Hänen kostonhimonsa on kaikessa kauheudessaan sentään inhimillinen; hän raivoaa, mutta se on vaimon raivoa, jota kyyneleet joskus sammuttavat." Nti Avellaniakin kiitetään, mutta arvellaan hänen tehneen Sigridin liian itsetietoiseksi, koska tämä kypsyy naiseksi vasta silloin kun Daniel Hjort on ilmaissut petoksensa, ja "sentähden miellyttää nti Avellan meitä enimmän ruutiholvikohtauksessa, jossa hän näyttelee tarkalla, traagillisella aistilla". Rva Lundahl oli melkein liian nuori Klaus Flemingin leskeksi samoin kuin Leino Stålarmiksi. Böök oli miehekäs ja kaunis Juhana Fleming. — Sen jälkeen 14/11 esitettiin kaksi Helsingissä uutta näytelmää: Ohdakkeet ja laakeri ja Natalia ja Nadeschda. Edellisessä näytteli Lundahl ansiokkaasti kuvanveistäjä Rollan osaa ja Ida Aalberg onnistui hyvin poikaroolissa, reippaana Stefanona; jälkimäisessä Vilho oli verraton vanha kauppias ja nti Avellan näytteli hienosti vallattomuudessaan suloista tyttöhupakkoa Nadeschdaa, osottaen kykyä koomillisellakin alalla — Nataliana oli nti Rosendalilla ensimäinen itsenäinen tehtävä, josta suoriutui aika hyvin. Seuraavana kahtena iltana 16/11 ja 18/11 annettiin Sirkka. Päärooli oli rva Aspegrenilla, mutta U. S:n mukaan ei se ollut hänen parhaimpiansa; häneltä puuttui luontevaa raittiutta ja lopussa hän oli liian herkkäluontoinen. Leino (Landrin) näytteli melko hyvin harrastaen oikeaa luonnekuvausta. Myöskin Törmäsen Didier oli paikottain onnistunut, rva Lundahl oivallinen ylpeänä Madelonina ja nti Savolainen parempi muori Fadet kuin oli osattu odottaa, varsinkin kohtauksessa ukko Barbeaun kanssa. — Kun 21/11 menestyksellä oli annettu hupaiset Yhdistysjuhla ja Ulos akkunasta, seurasi 23/11 Nummisuutarit (Vilhon hyväksi) ja tavallisuuden mukaan se houkutteli lukuisan yleisön teatteriin. Leino näytteli Eskoa, "niin erinomaisen raittiilla huumorilla ja niin hyvällä taiteellisella aistilla, että tuohon 'tarhapöllöön' oikein rakastuu", Vilho nummisuutarina oli "niin elävä ja luonteva kuva kansamme keskuudesta, että jokainen meistä hänessä näkee vanhan hyvän tuttavan", ja Kallio oli "entistä oivallisempi Sepeteuksena". — Katarina Howard 29/11 ei näy herättäneen enempää huomiota kuin näytännöt 30/11 ja 2/12, joissa paitse muuta näyteltiin Kosijat (uutuus Helsingissä) ja Kihlaus. Mutta sen jälkeen tuli koko tämän näytäntösarjan merkillisimmät. Antti Jalava (Almberg), joka, edellisenä vuonna oleskeltuaan Unkarissa, 1876 julkaisemalla etevän teoksensa "Unkarin maa ja kansa" oli laskenut tukevan pohjan sille heimokansojen toisiinsa tutustuttamista tarkoittavalle välittäjätoimelle, jota hän koko elämänsä on harrastanut, oli teatteria varten suomentanut nuorena kuolleen unkarilaisen runoilijan E. Tóthin kansannäytelmän Kylänheittiö, ja tämä kappale, jota pidetään kenties parhaimpana unkarilaisena kansankuvauksena, esitettiin 5/12 ensi kerran suomalaisella näyttämöllä. Näytelmä menestyi niin hyvin, että se annettiin kaikkiaan neljä kertaa peräkkäin hyville huoneille. Ensi illasta lausutaan U. S:ssa.

"Kylänheittiö saattoi meidät keskelle Unkarin kansanelämää, jonka sekä hyviä että huonoja puolia siinä elävästi kuvataan. Se oli uutta, outoa, ennen näkemätöntä ja sentähden erittäin miellyttävää. Ylimalkaan sopii sanoa, että näyttelijämme hyvin menestyivät tässä uudessa maailmassa, — sen kenties heimolaisuus vaikutti. Nuo kauniit kansallispuvut, omituiset kansallislaulut, kaikki teki, että yleisö suurella mielihyvällä seurasi tätä näytelmää, joka epäilemättä monta kertaa on täyttävä suomalaisen teatterin katsojarivit."

Kun näytelmä oli annettu viimeisen kerran 11/12, arvosteltiin esitystä seikkaperäisemmin. Lundahlia sanotaan pulskaksi Göndöriksi, "kylänheittiöksi", joka näytteli pontevuudella ja taidolla, ollen onnistunein toisessa näytöksessä; Vilho kuvasi hyvin lurjusmaisen Gonoszin, hän oli tyydyttävän koomillinen, mutta olisi saanut olla vilkkaampi. Kallion Feledin olisi pitänyt olla ylpeämpi, mutta Böök oli uljas Lajos ja Leino kelpo Jóska. Rva Aspegren perehtyi vähitellen Finum Rózsin hieman epäselvään rooliin ja esitti sen sitte sillä omituisella kevytmielisyydellä, joka luonteeseen kuuluu. Niinikään mainitaan rva Lundahlin aika hyvin kuvanneen nuorta hilpeätä unkarilaisvaimoa, ja nti Stenberg oli mestarillinen verraten pienessä tehtävässään. Kaikista etevin oli kuitenkin nti Ida Aalberg, joka, U. S. sanoo, "kaikista kappaleessa ilmestyvistä henkilöistä veti suurimman mieltymyksen puoleensa, ja täydestä syystä, sillä hänen esityksensä oli puhdas, hieno ja tunteellinen ja hän oli todella viehättävä Boriska".