XXVII.
Seitsemäskolmatta näytäntökausi, 1898-99.
Tänä vuonna Bergbom-sisarukset olivat päättäneet ei ainoastaan etsiä terveyttä parannuslaitoksista, vaan virkistää itseänsä Italianmatkalla, jommoista ei kumpikaan ennen ollut tehnyt, jollei lukuunoteta Kaarlon lyhyttä käyntiä Venetiassa 1870. Kaarlo lähti jo 28/4 ulkomaille, suunnaten matkansa Tukholman ja Kööpenhaminan kautta Berliniin. Täällä Emilie toukokuun alussa hänet saavutti, ja yhdessä he sitte jatkoivat Wieniin, jossa heidän seuraansa oli liittyvä kolme nuorempaa matkustajaa, nimittäin sisarenlapset nti Paula ja maisteri Maunu af Heurlin sekä nti Aini Nevander. Nämä olivat matkustaneet sinne suoraa päätä Helsingistä.
Itse matkasta emme voi kertoa mitään kirjeitten mukaan, sillä semmoisia ei näy olevan olemassa, vaan on yksi mukana ollut käytettäväksemme antanut muutamia tietoja ja piirteitä.
Wienissä viivyttiin yhdessä noin 4 päivää, ja Bergbom-sisarukset nauttivat sillä aikaa etenkin oopperasta; muun muassa oli Lilli Lehmann esiintynyt Beethovenin Fideliossa. Siellä yhtä vähän kuin muissa kaupungeissa tarvitsi kenenkään seurueesta vaivata päätänsä miettimällä mihin teatteriin oli mentävä. Kaarlon ensi tehtävä, kun tultiin uuteen kaupunkiin, oli näet lukea ohjelmat ilmotuspylväistä, ja siinä hetkessä hän oli "au courant". Hän tunsi tekijät ja kappaleet ja näyttelijät, tiesi minkäarvoisia kykyjä taiteilijat olivat, mikä menestys taikka mitkä vastoinkäymiset heillä ennen oli ollut ja usein sen lisäksi kuvaavia, hupaisia piirteitä ja tapahtumia heidän yksityiselämästään, — Wienissä hän neuvoi nuoria menemään Wiener Volkstheater'ia katsomaan, sillä sentapaiseksi rakennukseltaan hän oli ajatellut tulevaa Kansallisteatteria. Se oli tilava ja yksinkertainen, permanto ilman aitioita ja kaksi riviä, joista toisella eli ylemmällä rivillä oli suurin luku istumasijoja.
Venetiaan tultiin 24/5 ja viivyttiin siellä 4 päivää. Kaarlo nautti suuresti kaupungin rauhaisesta elämästä, jota ei uudenaikaisten ajopelien hälinä häiritse. Erittäin hän rakasti Piazza San Marcoa iltavalaistuksessa konsertteineen ja ihmisjoukkoineen. Hän huomautti Venetian olevan ainoan paikan maan päällä, jossa meidän aikana saa käsitystä muinoisten roomalaisten elämästä. — Firenzestäkin tuli kiireinen lähtö, sillä Kaarlon mieli paloi Roomaan, ja vaikka hän ei koskaan ennen ollut "ikuisessa kaupungissa" käynyt, hän sinne tultuaan osottautui tuntevansa sen niinkuin Helsingin. Matkatoverien ei tarvinnut lukea Baedekeriä, sillä Kaarlo kertoi heille mitä oli tarpeen tietää muinoisista muistomerkeistä ja niiden raunioista; ja samoin hän taidekokoelmissa antoi tietoja taideteoksista, niiden aiheista ja mestareista, monesti lisäten jonkun aikakautta kuvaavan anekdootin. — Esimerkkinä Kaarlon leikillisyydestä olkoon seuraava pikku tapaus: Oli poikettu osteriaan Kapitoliumilla syömään päivällistä. — "Onko teillä hanhenpaistia?" Kaarlo kysyi vahtimestarilta. — "Ei ole", tämä vastasi. — "No, eikö teillä sitte olekaan hanhia täällä?" — Edeskäypä kielsi yhä, katsellen kummastellen kysyjää. Mutta Kaarlo kysyi edelleen, eikö hän tiennyt, että hanhet olivat pelastaneet Kapitoliumin herättämällä roomalaiset puolustautumaan gallialaisten rynnäkköä vastaan? Mies oli hämillään ja ääneti, hän nähtävästi luuli vierasta hulluksi. Kaarlo sitä vastoin jatkoi tyynesti, huomauttaen että merkillinen tapaus tosin sattui pari tuhatta vuotta sitten, mutta tulisihan sentään Kapitoliumilla olla hanhia sen muistoksi.[42]
Majataloista matkaseurueessa vallitsi eri mieliä. Kaarlo rakasti yksinkertaisia, italialaisia "albergoja", jotka olivat tarkotetut maan omia asujamia varten ja joissa sentähden elämä oli huokeampaa, mutta kun Venetiassa hänen neuvostaan oli menty majataloon, joka muitten mielestä oli oikea Kurjala, niin johto tässä kohden otettiin häneltä pois. Sen jälkeen, Roomassa ja muualla, asuttiin hienoissa hotelleissa, mutta Kaarlo vaan ei muuttanut mieltään, häntä kaiken maailman matkustajille valmistettu upeus ja ylellisyys kiusasi. Paitse välttämällä hotelleja ja ravintoloita, joissa "turistit" olivat ylinnä, Kaarlo toisinkin keinoin pyysi päästä maan elämää lähemmäksi. Tultuaan outoon kaupunkiin oli hänellä tapana astua raitiovaunuun ja ajaa sillä niin kauvas kuin pääsi, sitte hän palasi keskikaupungille ja muutti toiseen vaunuun, joka kulki toiseen suuntaan. Varsinkin iltapuolella hän nautti tästä huvista, ja kun hän jälleen tapasi matkatoverinsa, oli hän tehnyt paljon huomioita, joita hän humoristisesti ja henkevästi kertoi heille.
Roomasta jatkettiin jo viikon päästä Napoliin, johon nuoret ikävöivät. Sielläkin ja juuri siellä Kaarlo oli erittäin huvitettu kansanelämästä. Myöhään illoin hän käyskeli rantaravintoloissa Porta Bassolla ja Santa Lucialla, kalastajain ja työkansan huvittelupaikoissa katsellen pohjoismaalaiselle uutta ja outoa, värikästä, äänekästä elämää. — Napolissa matkaseurue jakaantui siten, että nuoret matkustivat meritse Genovaan, ja Bergbom-sisarukset palasivat Roomaan, missä heillä vielä oli nähtävää. Myöhemmin jälleen yhdyttiin Genovassa, ja olivat silloin jälkimäiset olleet entistä ihastuneemmat Roomaan ja myöskin rautatiematkaan, juna kun Pohjois-Italiassa kulkee niin lähellä merenrantaa, että vapaan ulapan näkö virkistää matkustajaa. — Genovasta matkustettiin vielä yhdessä Milanoon, mutta siellä Bergbom-sisarukset jälleen erosivat lähteäkseen Münchenin ja Nürnbergin kautta Berliniin.
Iloisen, onnistuneen huvimatkan jälkeen seurasi kesäohjelman vakavampi puoli. Vähän ennen juhannusta sisarukset — emme tiedä kenen neuvosta — asettuivat pienenlaiseen parantolaan, Inselbadiin, Paderbornin lähellä. Heidän aikomuksensa oli viipyä siellä 3-4 viikkoa, mutta aika supistuikin 2:een. Ilmat olivat nimittäin hyvin epäsuotuisat, satoi joka päivä, ja paikka oli muutenkin ikävistä ikävin. Kaarlo voi tosin sangen hyvin ja käveli pitkät matkat tuntematta hengenahdistusta, mutta silti hän niin kyllästyi oloonsa, että sisarukset päättivät lähteä tiehensä, Emilie kotia ja Kaarlo Kissingeniin.
Kissingenissä Kaarlo oleskeli useita viikkoja. Hänestä paikka oli verrattava Marienbadiin, elämä yksinkertaisempaa, mutta vierasten tulva yhtä suuri. Kävelypaikat olivat kauniita, vaikkei ollut semmoisia metsiä kuin Marienbadissa; ruoka halpaa ja huonoa — edellistä kuitenkin vähemmän kuin jälkimäistä. Tuttavia Kaarlo ei saanut paitse niitä, joiden kanssa hän yhdessä istui pneumaattisessa kellossa (hengenahdistuksen parantamiseksi joka päivä 3 tuntia — "kärsivällisyyttä kysyvää"!) — "hiljaista, rauhallista, vuosien painamaa väkeä sekä ihmeen kaunis, 13-vuotias Rautendelein-hahmo". Ilmat olivat enimmäkseen kauniita, jonka tähden aika kului nopeammin kuin Inselbadissa. Tietenkin oli Kissingenissäkin ikävää, mutta "ikävällä oli sentään rajansa, toisin kuin westfalilaisten sadekuurojen alla". — Teatterikin siellä oli, vaikkei sillä näy olleen tarjottavana mitään otollista Bergbomille. Hän mainitsee nähneensä Im weissen Rosse — "sanomattoman tyhjä, mutta raikkaammin kirjoitettu kuin Die Orientreise. Kelvannee hädässä, mutta ainoastaan hädässä. Vanhoja Fliegende Blätter-sukkeluuksia, joita varten miten kuten on laitettu situationeja, huolimatta siitä sopivatko ne toimintaan vai ei — yhtäkaikki." Vähän ennen kun Bergbom lähti kotimatkalle, hän eräänä päivänä Vossische Zeitungissa "äärimmäiseksi hämmästyksekseen" luki, että Suomen säädyt olivat kutsutut kokoontumaan ensi tammikuulla. "Miksi? Selitykseksi muutamia salaperäisiä viittauksia asevelvollisuutta koskeviin muutoksiin. Piileekö takana vielä laajempia suunnitelmia?" Näin Kaarlo levottomana kysyy ja pyytää sisareltaan tarkempia tietoja. Siihen Emilie vastaa 2/8: