Entäs yrityksen taloudellinen puoli: riittivätkö rahat? Siihen vastaamme toisella kysymyksellä: missä on se nykyajan vaatimuksia tyydyttävä teatteri, joka ei olisi tuottanut rakentajilleen ainoatakaan yllätystä laskelmiin nähden? Teatterirakennus-O.Y:llä oli alkuaan käytettävinään valtion myöntämä avustus, 800,000 mk (500,000 suoranaista avustusta ja 300,000 lainana), kaupungin myöntämä 100,000 mk sekä osakepääoma 200,000 mk eli yhteensä 1,100,000 mk; mutta kun tästä meni tontin lunastamiseen 200,000, jäi itse rakennukseen 900,000 mk, ja sen toivottiin riittävän. Toivo petti kuitenkin. Jos kustannusehdotusten tekeminen yleensäkin on pulmallista, niin on se sitä kaksinkerroin, kun on kyseessä erikoisrakennus, johon nähden maassa on vähän taikka ei ollenkaan kokemusta. Se selittää että nyt meillä, niinkuin säännöllisesti ulkomaillakin, missä nykyaikana uusia teattereita on rakennettu, laskelmat eivät pitäneet paikkaansa.

Vaikka koetettiin parhaimman mukaan säästää, niin että esim. johtokunnan puheenjohtaja ja jäsenet eivät saaneet penniäkään vaivastaan ja ajanhukastaan, että arkkitehti tyytyi noin puoleen siitä mitä hän voimassaolevan arkkitehtitaksan mukaan olisi voinut vaatia sekä että rakennusmestarin palkkakin oli kohtuullista alempi, huomattiin kuitenkin jo aikoja ennen kun rakennus oli valmis, että tuntuva lisä oli tarpeen, jotta voitaisiin hyvittää kaikki ne, jotka olivat rakennusta varten hankkineet mikä mitäkin. Mutta mistä se saataisiin? Osakkailta oli mahdoton pyytää enempää, sillä olivathan he jo antaneet 200,000 mk, mikä pääoma korkoineen päivineen oli mennyt. Luonnollisesti oli siis vielä käännyttävä valtion puoleen ja sitä ennen hankittava mitä välttämättömästi tarvittiin yksityisten teatterinystävien luoton avulla. Näin meneteltiinkin. Kun sitten anomus lisätystä valtioavusta oli tehtävä, oli vanhan hyvän (taikka pahan) tavan mukaan käytävä hallituksen jäsenten luona "kumartamassa", se on selittämässä asiaa ja pyytämässä kunkin asianomaisen suosiollista myötävaikutusta onnelliseen päätökseen. Muun muassa oli "kumarrusmatka" tehtävä silloisen mahtavan kenraalikuvernöörin luo, sillä jos hän olisi asettunut kielteiselle kannalle, olisi kaikki ollut hukassa. Niinkuin jokainen helposti ymmärtää, ei tämä turnee teatterin hyväksi ollut mikään kadehdittava tehtävä, semminkin kun se sattui juuri vihkiäisjuhlan jälkeen, johon ei kenraalikuvernööriä eikä hallituksen jäseniä oltu kutsuttu. Uhrautuvaisena kuin ainakin Rakennus O.Y:n puheenjohtaja, vapaaherra Gripenberg, siihen kuitenkin mukautui. Hän meni kenraalikuvernöörin puheille ja esitti millä kannalla oltiin, että rakennus tosin oli valmis, mutta oli velkoja kasaantunut lähes 300,000 mk, joita ei voitaisi suorittaa ilman yleisistä varoista myönnettyä lainaa. Vastaus kuului niin, että kenraalikuvernööri olisi taipuvainen puolestaan myöntämään lainan sillä ehdolla että — senaatti hyväksyisi hänen ehdotuksensa poliisilaitoksen uudestaan järjestämiseksi!! Sitä paitse hän ei salannut, että olisi tehty oikeammin ja viisaammin, jos hänet olisi kutsuttu avajaisiin, "sillä", olivat mahtimiehen sanat kuuluneet, "teille olisi edullisempi että olisin ystävänne kuin vihollisenne". Gripenberg ei voinut muuta kuin myöntää, että huomautus todennäköisesti oli varsin oikea, mutta oli asia järjestäytynyt niinkuin tapahtunut oli hänen siihen mitään voimatta, ja sen sanottuansa hänen suotiin lähteä. Miten olikaan, myönnettiin sentään, kiitos olkoon senaatin harrastuksen, 280,000 markan laina — miksi hyväksi poliisilaitokselle, sitä emme tiedä. Lainausehdot olivat mitä suotuisimmat, kun näet teatteri vapautettiin korkojen suorittamisesta 15 ensimäisenä vuotena. — Mutta ei tälläkään päästy kaikista rahahuolista. Lopulta tarvittiin näet vielä 108,000 mk, jotka saatiin lainaksi Kansallis-Osake-Pankilta, joka koko ajan mitä auliimmin oli neuvoin ja teoin avustanut yritystä. Kaikkiaan olivat kustannukset siis nousseet 1,500,000 markkaan. Jotta pankki saisi saatavansa, muutettiin O.Y. Kaisaniemi siten että hrt E. Aspelin-Haapkylä, S. Gripenberg, V. Lounasmaa, K. A. Paloheimo ja G. W. Sohlberg lunastivat kaikki muut osakkeet, osaksi tasa-arvosta osaksi korkeammastakin hinnasta, ja sitoutuivat luovuttamaan koko yhtiön loppuvoiton, mikäli se nousi yli 6 % heidän omista osakkeistaan, velan vähentämiseksi. Niin on tapahtunutkin, joten O.Y. Kaisaniemi joku aika sitten hajotessaan on lyhentänyt mainittua velkaa 54,000 markalla sekä tarpeellisiin korjaustöihin teatterissa antanut 7,000 mk.

Näin olemme kertoneet kuinka uusi teatteritalo rakennettiin. Mitä siitä vielä on sanottavaa, jääköön siksi kun esityksessämme olemme tulleet siihen ajankohtaan, jolloin uljaan rakennuksen ovet ensi kerran avattiin yleisölle.

* * * * *

Bergbom-sisarukset lähtivät keväällä 1901 jo 7/5, siis tavallista varhemmin, ulkomaille ja oli heidän matkansa päämäärä aluksi Parisi. Siellä he viipyivät toista kuukautta ja viihtyivät erittäin hyvin. Oli nimittäin lämmin ja kaunis ilma, joten he vapaasti voivat nauttia parisilaisesta keväästä. Tämän kirjan tekijäkin oli silloin Parisissa ja asuen samassa pienessä hotellissa Odéon teatterin lähellä Quartier Latin'issa kuin sisarukset hän heidän kanssaan teki useita yhteisiä retkiä maailmankaupungissa. Niin käveltiin yhdessä Luxembourgin puistossa, tehtiin vaunumatka Vincennes'iin, oltiin käynnillä Emil Wikströmin luona, joka perheineen jo oleskeli viidettä vuotta Parisissa, juuri saamaisillaan valmiiksi suuren säätytalon otsikkoryhmänsä, ja syötiin sitten, kaikki yhdessä, ranskalaiset päivälliset klo 8 illalla, taivasalla boulevard St. Germain'in varrella. Sekä Kaarlo että Emilie näyttivät terveiltä ja iloisilta — he olivat ainakin näennäisesti vapautuneet surullisen raskaasta kotimaantunnelmasta ja jokapäiväisistä teatterihuolista. Kumminkin on tekijällä muisto yhdestä pikku tapahtumasta, joka kohta teki häneen painostavan vaikutuksen, vaikkei hän silloin aavistanutkaan, miten ennustava se todella oli. Eräänä iltana hän oli yhdessä Bergbomin kanssa klo 9-10 ajoissa palannut hotelliin, jossa kumpikin meni huoneeseensa. Vähän klo 10 jälkeen hänen mieleensä tuli kysyä jotakin Kaarlolta ja, luullen tämän vielä olevan ylhäällä, hän meni häntä tapaamaan. Kaarlo oli kumminkin jo pannut maata, mutta ovi ei ollut lukossa. Koska tämä tuntui omituisen varomattomalta oudossa hotellissa, oli aivan luonnollista kysyä: "Eikö sinulla ole tapana sulkea oveasi yöksi!" — "Ei ole, jos halvauskohtaus sattuisi, enkä voisi nousta vuoteelta, on parempi että ovi on auki!"

Nähtyänsä mitä teattereilla oli uutta ja tapansa mukaan tehtyänsä ostoksia teatteria varten sisarukset kesäkuun keskivaiheilla (siis oltuaan Parisissa 6 viikkoa) lähtivät Nauheimiin, jossa olivat olleet edellisenäkin vuonna. Sieltä Emilie 19/6 muun muassa kirjoittaa nti Aini Nevanderille viimeisestä Parisinmatkastaan — sillä viimeinen se tositeossa oli:

— "Sunnuntaiaamuna jätimme ihastuttavan Seine-kaupungin, ja kyllä Ranska kumminkin on ihana maa, väestö henkevämpi ja rakastettavampi kuin muut kansakunnat ja Parisi kaupunkien kaupunki. Saksalaista Biederkeit'iä, Tüchtigkeit'iä j.n.e. kunnioitan tosin suurimmassa määrässä, mutta minä rakastan ranskalaisten luonnonlaatua kaikkine vikoineen ja heikkouksineen. Lähdimme klo 8 aamulla, ja kun ilma oli kolea ja paha, jatkoimme yhtä mittaa väsymättä, vaikka tulimme tänne perille vasta keskiyön jälkeen. Täällä on koko ajan ollut sateista ja kylmää; Parisissa oli meillä lakkaamatta kirkas taivas ja päivänpaistetta, jollei oteta lukuun paria meluavaa ukkosilmaa, mutta sehän on ranskalaisen luonteen mukaista!"

Kaikesta päättäen Nauheimissa olo ei tällä kertaa muodostunutkaan tyydyttäväksi. Ilmat olivat epäsuotuisat ja Kaarloa vaivasi katarri kuumeineen. Sitä paitse ei mielikään pysynyt niin keveänä kuin Parisissa. Jo ennen lähtöä sieltä oli tieto saapunut heidän sisarensa, vapaaherratar Betty von Troilin, kuolemasta, sitte tuli ikäviä uutisia valtiollisista ja puolue-rettelöistä (esim. häpeällinen oikeudenkäynti Yrjö-Koskista vastaan) ja vihdoin teatterihuolet, joihin tällä kertaa kuului kaikenlaiset varustukset uutta näyttämöä varten. Muun muassa oli Grabovilta Tukholmasta tilattu uusia koristuksia, ja aikoi Kaarlo palata sitä tietä nähdäkseen kuinka työ oli edistynyt. "Ne [uudet koristukset]", Emilie kirjoittaa, "painavat meitä enemmän kuin tahdomme taikka uskallamme sanoa."

Kun Kaarlo oli "lukenut leivisköittäin sanomalehtiä ja kirjoja" ja ottanut täyden määrän (24) kylpyjä, sisarukset 18/7 lähtivät Nauheimista ja suuntasivat matkansa Amsterdamiin, sillä Kaarlolla oli suuri halu nähdä Hollantia, sen taidetta ja muuta kultuuria ja kansaa. Emiliellä oli tavan mukaan — vaikka hän jo edellisenä vuonna [1900] oli eronnut virastaan hypoteekkiykdistyksessä — suurempi kiire kotiin, ja hän erosikin 24/7 Brüsselissä veljestään matkustaakseen Berlinin ja Stettinin kautta Helsinkiin. Kaarlo sitä vastoin jäi vielä Brüsseliin, joka hänestä oli "kaikin puolin viehättävä", ja matkusti sitten "hitaasti" Kölnin, Hildesheimin, Goslarin, Schierken, Halberstadtin kautta Harzvuoristoon, johon Nauheimin lääkäri oli neuvonut hänet "jälkiparannuksille". Kotimaahan, johon hän, niinkuin tiedämme, surkean sekasorron tähden ei ikävöinyt, Kaarlo palasi vasta 24/8.

Tältä kesältä on meillä kaksi Bergbomin kirjoittamaa päiväämätöntä kirjettä nti Betty Elfvingille. Edellinen, Nauheimin olon lopulta, alkaa seuraavin sanoin: