Avajaisjuhla kesti tavallaan viisi iltaa, sillä varsinaisen juhlapäivän jälkeen näyteltiin vielä yhtä mittaa edellinen juhlanäytännöistä kolmesti ja jälkimäinen yhden kerran. Myöhemminkin annettiin Pohjolan häät (kaikkiaan 9 kertaa), mutta näytelmällä oli sentään siksi tilapäärunoelman luonne, ettei sillä ollut tulevaisuutta ohjelmistossa. Pääroolin esittäjistä B. Leino, Salo ja Riddelin sekä ndit Lähteenoja ja Högdahl saivat muita enemmän tunnustusta. — Sitten Ida Aalberg[61] jatkoi vierailuaan, esiintyen kahtena iltana Theodorana ja samoin kaksi kertaa Cypriennenä (Erotaan pois), joista jälkimäiset sattuivat näytäntöjen väliin, missä Nummisuutarit, uusittuna, esitettiin uudella näyttämöllä. — Ainoa, mutta sitä huomattavampi uutuus, joka näytäntökauden lopussa ohjelmistoon ilmestyi, oli Shakespearen Myrsky. Ensi-ilta oli 11/5, ja meni näytelmä kaikkiaan 7 kertaa (viimeksi l/6). Myrskyn näyttämöllepano tyydytti korkeita vaatimuksia, ja kun esitykselläkin oli suuria ansioita, liittyi kokonaisuus taiteellisena tekona parhaimpien entisten riviin. Axel Ahlberg kyllä ei kyennyt havainnolliseksi tekemään henkisen mahtajan, Prosperon, koko sisällistä voimaa, mutta täytti kuitenkin paikkansa. Muutkin olivat hyviä ja jäivät niistä erittäin mieleen Lilli Högdahl suloisena Mirandana, rva Olga Leino, joka ilmahenkenä, Arielina, leijuen näkymättömien lankojen varassa, sievästi suoritti siivekkään osansa, Lindfors Trinculona ja Rautio juomanlaskijana sekä, kaikkien muitten edellä, Otto Närhi Calibanina. Viime mainittu näyttelijä oli jo ennen monessa tehtävässä osottanut yhä itsenäisempää taiteellista karakterisoimiskykyä, mutta esittäessään Calibania, tuota pelottavaa epäsikiötä, jossa suuri runoilija on yksinäisellä tavalla kuvannut kaukaisen merensaaren alkuasukkaan, missä eläimellisyys taistelee alkavan raa'an ihmisyyden kanssa, Närhi loi hämmästyttävän todelliseksi olijan, joka ulkomuodoltaankin näytti mahdottomalta olemaan olemassa muuna kuin fantasiakuvana. Miten kammottava tämä hirviö olikaan, oli siinä samalla jotain pettävän luonnonomaista, joka aateloi sen taideteokseksi.
Tänä näytäntökautena olivat tulot näytännöistä melkoista suuremmat kuin ennen, nimittäin yhteensä lähes 175,872:05 mk, ja ansaitsee erittäin merkitä, että avajaisnäytännöt tuottivat vähän päälle 21,000. Mutta toiselta puolen olivat erinäiset menoerätkin tavattomia. Niin suoritettiin esim. tekijäpalkkioita noin 8,400 mk ja dekorationeihin, joita tarvittiin uusia uudelle näyttämölle, 15,000 mk, musiikkiin lähes 16,000 j.n.e. Kumminkin päättyi tilivuosi niin onnellisesti, että todellinen velka teki vain noin 561:59 mk. Tästä ei kuitenkaan vielä voitu mitään päättää, kuinka tulevaisuudessa tultaisiin taloudellisesti menestymään uudessa teatterissa, ja jo ensi vuosi olikin antava huolestuttavia kokemuksia. Muun muassa on jo tässä huomautettava, että juurikään mainittu dekorationeihin eli näyttämökoristuksiin käytetty summa oli vain pieni osa siitä mitä siihen tarvittiin. Suuri osa Arkadiassa käytettyjä koristuksia oli aivan kelvottomia uudelle näyttämölle, puhumatta siitä että sekin osa niitä, joka saattoi ollenkaan tulla kysymykseen, vaati korjausta ja paikkaamista, syystä että Kansallisteatterin näyttämö oli paljon avarampi. Aluksi tämä aiheutti enemmän vaikeuksia ohjelmiston ylläpitämiseen nähden kuin laitoksen ulkopuolella olevat arvasivatkaan.
Tässä yhteydessä sopii mainita muutamia lahjotuksia teatterille, jotka tarkottivat sen suojien koristamista. Muistoksi siitä että Kansallisteatterin vihkiäiset tapahtuivat Elias Lönnrotin syntymän satavuotispäivänä Eliel ja Ida Aspelin-Haapkylä antoivat ensi parven lämpiötä varten Lönnrotin muotokuvan, jonka Arvid Liljelund on maalannut luonnon mukaan. Viktor Lounasmaa taasen lahjotti Oskari Vilhon muotokuvan, missä näyttelijä on esitetty (Molièren) Saiturin roolissa, ja jonka hän Vilhon eläessä oli maalauttanut Severin Falkmanilla. Emil Wikström lupasi jo vihkiäisten aikana myöhemmin s.v. syksyllä valmistuneen ja ensi rivin lämpiöön asetetun marmorista veistämänsä pienennetyn toisinnon kauniista Kanteletarneidon kuvasta, joka sivukuvana koristaa hänen luomaansa Elias Lönnrotin muistopatsasta.[62] Niinikään joku aika myöhemmin eräät teatterin ystävät teettivät Emil Wikströmillä vapaaherra Seb. Gripenbergin ja professori Onni Tarjanteen (syksyllä 1904 valmistuneet) muotokuvat, jotka, pronssista valettuina, nähdään seinään kiinnitettyinä ensi parvelle johtavien portaitten ohella. Vihdoin lahjotti Kaarle Piilonen[63] (jo 1901) 4,000 mk pohjarahastoksi Kansallisteatterin koristamista varten freskomaalauksilla. Kaunis lahjotus, jonka välittäjä ja tähänastinen hoitaja on ollut vapaaherra E. G. Palmén, on jo kasvanut yli 6,000 markan. Sen käyttämisestä on neuvotteluja pidetty, mutta lopulliseen tulokseen pääsemättä.
Edellisten lahjojen ohella olkoon vielä yhdessä jaksossa merkittynä seuraavatkin. Kulissien, näyttämökoristusten hankkimiseksi jätti joukko pääkaupungin naisia 7,009:82 markkaa. Rahat oli saatu kevättalvella 1901 päätetyn, ympäri koko maan ulotetun keräyksen kautta, jota toimittaessa noudatettiin n.s. pistejärjestelmää, (se on uhri hyvään tarkotukseen suoritettiin pistämällä nuppineulalla reikä yhteen ruutuun keräyslistassa ja maksamalla siitä 25 p.). Keräyksen johto ja toimeenpano oli uskottuna neideille Olga Nordensvan ja Lydia Helin (Heliä). Samaa tarkotusta varten Hämäläisosakunta 1903 lahjotti 492 mk. Edelleen ilmotettiin marraskuulla 1901, että rehtorin rva Elise Heintze (o.s. Lagi) jälkisäädöksessään oli määrännyt 1,000 mk matkastipendirahastoon. Vihdoin nti Betty Elfving teatterin valmistusaikana lahjotti 100 mk pohjarahaksi rahastoa varten, jolla suoritettaisiin maksu vapaa-aitiosta toisella rivillä, joka nimellä "Kaarlo Bergbomin aitio" aina olisi varattomien henkilöitten käytettävänä. Mahdollista on, lahjottaja kirjoitti, että pitkä aika kuluu ennen kun tämä hänen "lempituumansa" toteutuu, mutta yhdentekevä, Kaarlo Bergbomin muisto on aina elävä ja aina on köyhiäkin olemassa. Kokouksessaan 29/5 1904 johtokunta päätti, että tämä lahja oli "Betty Elfvingin rahastona" säilytettävä mainittua tarkotusta varten.
Tähän aikaan tarjoutui teatteriin tavallista enemmän näyttelijänalkuja. Useimmille oli kieltävä vastaus annettava heidän ensin kokeiltuaan johtokunnan edessä; mutta aina väliin toinen tai toinen otettiin oppilaaksi, vaikkei heidän jäämisensä teatteriin sentään ollut varma. Ennen mainittujen lisäksi merkittäköön tältä näytäntökaudelta neidit Helmi Helenius, joka jäi pitemmäksi ja pian herätti huomiota kyvyllään, ja Hanna Granfelt, jolla olisi ollut tulevaisuutta puhenäyttämölläkin, mutta jonka erikoiset lahjansa ennen pitkää johtivat laulutaiteilijan uralle.
Näytäntöjä annettiin 176 ja niissä: 15 kertaa Tukkijoella; 14 Jaakko Ilkka ja Klaus Fleming; 11 Hannele; 10 Theodora, Hamlet; 9 Kauppaneuvoksen härkä, Pohjolan häät; 7 Merimiehet, Scapinin vehkeilyt, Myrsky; 6 Regina von Emmeritz; 5 Nummisuutarit, Laululintunen, Kultaristi, Kipinä; 4 Murtovarkaus, Yö ja päivä, Pormestarin vaali, Jeppe Niilonpoika, Naimapuuhat, Kuinka äkäpussi kesytetään; 3 Pappilan tuvassa, Kuopion takana, Lea, Elinan surma, Kihlaus, Saituri, Viola, Uunin takana, Antigone, Hedda Gabler, Historiallinen linna, Yli voimain I; 2 Anna Liisa, Pukkisen pidot, Sylvi, Tuukkalan Tappelu, Heinäkuun helteessä, Juhannustulet, Luulosairas, Erotaan pois; 1 Daniel Hjort, Hän on Sysmästä, Mustalainen, Angelo, Ensi lempi, Venetian kauppias, Maria Stuart.
Näistä 48 näytelmästä oli kotimaisia 22 ja uusia 12 (6 kotimaista).
XXXI.
Kolmaskymmenesensimäinen näytäntökausi, 1902-03.
Jo olemme usein nähneet Bergbom-sisarusten kirjeissään mainitsevan, että heidän teki mieli luopua rasittavasta toimestaan. Joka vuosi lisää hartioille sai sen luonnollisemmaksi, ja kun heidän perustamansa ja johtamansa laitos nyt viimein uuden talon kautta oli tullut erikoisella tavalla vahvistetuksi, näytti hetki entistä sopivammalta eroamiselle. Kun Bergbom ensimäisenä uutena kappaleena uudelle näyttämölle asetti Shakespearen Myrskyn, suuren runoilijan viimeisen, vertauskuvallisen näytelmän, missä tämä Prosperona jättää hyvästi elämäntyölleen, on sangen luultavaa, että hän sydämessään itseensä sovitti kuuluisat säkeet: