"Nukkuos, siunattu, helmassa Suomen,
Mahtavan henkesi työstä on huomen
Syntymämaallesi koituva kerran.
Nukkuos rauhassa Herran."
Marraskuun viimeisinä taikka joulukuun ensi päivinä sisarukset muuttivat Nerviin, lähellä Genovaa, ja siellä he oleskelivat loppuaikansa Italiassa. Kun olivat näin lähellä Genovaa, kävivät he sielläkin ja "kummallista", Emilie kirjoittaa nti Birkmanille, "oli nyt hänen [Kaarlon] kanssa kävellä niitä teitä, joilla me kesällä astuimme niin monta raskasta askelta; kuinpa vain voisin oikein kiittää Jumalaa tästä armosta." Yhdessä kohden oli Nervissä olo onnellinen, nimittäin siinä että ndit Paula af Heurlin ja Alma Birkman tulivat varta vasten jouluksi ja uudeksi vuodeksi seurallaan ilahduttamaan vanhoja sisaruksia. Mutta Kaarlolle tämä aika jälleen oli epäsuotuisa. Hän vilustui ja hänellä oli sitä paitse "entisentapaisia sydänkohtauksia", niin että hänen sekä ruumiilliset että henkiset voimansa alenivat. Kumminkin hän uuden vuoden alussa halusi lähteä kotia — ennen hän oli ollut sitä vastaan — ja kotia päin sitä lähdettiinkin, hiljalleen, jotta Kaarlo ei kärsisi äkkinäisestä ilmanalan vaihdoksesta. Nti Heurlinin täytyi sentään matkustaa nopeammin, mutta nti Birkman seurasi sisaruksia, ollen heille suureksi avuksi ja lohdutukseksi. Ensin pysähdyttiin Milanoon, josta Emilie 10/1 kirjoitti surullisen kirjeen Antti Jalavalle, ilmottaen että toivo Kaarlon kykenemisestä ryhtymään työhönsä oli pettänyt. Toinen pysähdys tapahtui Münchenissä, ja kolmas Berlinissä, josta Emilie kirjoittaa 25/1 nti Nevanderille:
"Täällä on lempeä ja kaunis ilma, eikä Kaarlo ole tuntenut mitään haittaa pohjoisesta ilmanalasta; päin vastoin on hän täällä Berlinissä ollut sangen reipas. — Eilen Ida Aalberg esiintyi muutamissa hyväntekeväisyyshuveissa klo 12 päivällä Rebekka Westinä Rosmersholmissa. Hän onnistui hyvin, varsinkin kahdessa viimeisessä näytöksessä, mutta kyllä hänen lausumistapansa erosi niin paljon toisten puheesta, etten voi käsittää että saksalainen yleisö olisi siihen tyytyväinen: tosin kyllä jonkun kerran, mutta ei ajan pitkään. Me lähetimme hänelle kukkia, mutta emme ole tahtoneet häiritä häntä käynnillä." —
Kotia saapuivat matkustajat Kööpenhaminan, Tukholman ja Turun kautta 9 p. helmik.
Kaksi päivää ennen, 7/2, Emilie Bergbom oli täyttänyt 70 vuotta. Samoin kuin teatteri syksyllä oli viettänyt Kaarlon 61:stä syntymäpäivää juhlanäytännöllä, vietettiin sisarenkin merkkipäivää antamalla näytäntö (Regina von Emmeritz), jonka tulo oli käytettävä teatterin hyväksi hänen määräyksensä mukaan. Ennen näytelmän alkua Kirsti Suonio lausui sen runoelman, jonka J. H. Erkko oli sepittänyt Emilien 60-vuotisjuhlaksi. Täksi päiväksi oli Alpo Noponen kirjoittanut seuraavan kauniin sonetin, jonka U. S. julkaisi:
Olla mulla kultakannel hellä,
Nyt sen kunniaksi Suomen naisen,
jalon, uurastavan, uhraavaisen
Kielin kaikin täytyis värähdellä.
Häntä muistain kiel' ei liikkuis kellä?
Mistä tapaa toisen hänen laisen:
ilon valmisti — ja muut ne sai sen,
toisten ratto ain' on sydämellä.
Vuodet vierii, hän on silti sama.
Parhaimpia harrastuksiamme
empimättä tukevi hän aina;
runotarten hengen nuorentama
käsi hellä taiteen tarhassamme,
taivaan lähettämä kallis laina.
Tulon tästä juhlanäytännöstä määräsi Emilie Bergbom pantavaksi rahastoon, josta oli palkintoja jaettava suomalaisille näytelmärunoilijoille. Samoin teki Kaarlo hänen kunniakseen toimeenpannun juhlanäytännön tuloon nähden. Sisarukset ilmottivat päätöksensä toukokuun lopussa.