Synkkä aviorikosdraama, jossa huomattiin toisiinsa sekaantuneena ranskalaisia ja Ibseniläisiä vaikutuksia, näyteltiin vain kahtena iltana. (Ohimennen huomautettakoon, että 17/10 näytettäessä Gorkin Pikkuporvareja oli runoilija itse saapuvilla.) — Viides uutuus oli sekin taas kotimainen ja niinkuin Nuori luotsi Yrjö Weijolan tekemä, 3-näytöksinen ilveily Nuoruus ja hulluus, ensi-ilta 28/10. Tämä vallaton, hyvin naturalistisilla piirteillä höystetty kuvaus ylioppilaselämästä näyteltiin 9 kertaa, jonka paremmin selittänee aiheen kotimaisuus kuin mikään taiteellinen ansiopuoli — ihme vain ettei tekijän esimerkkiä ole noudatettu. Tietysti oli esitys asianmukaisesti vilkas ja repäisevä. — Tämän ensi-illan jälkeen seurasi 29/10 Taavi Pesosen viime ilta, hän kun esiintyen rovastina Kuopion takana jätti hyvästi teatterille ja yleisölle. Pesonen oli seurueen vanhimpia jäseniä, joka kolmena vuosikymmenenä oli kestänyt kaikki tuulet ja tuiskut, joskin samalla nauttinut harvemmat päivänpaisteiset hetket. Suurta mainetta hän ei ollut saanut, mutta, vaatimaton kun oli, hän oli tyytynyt siihen vilpittömään myötätuntoon, jota häneltä ei milloinkaan oltu kielletty. Sillä sekä pienemmissä lauluosissa että koomillisissa tehtävissä hänen luontaiset lahjansa, miellyttävä lauluääni ja lystillinen huumori, aina vaikuttivat siihen osaan yleisöä, joka teatterilta pyytää enemmän hupia kuin korkeata taidetta. Jäähyväisiltana olivat suosionosotukset katsomon puolelta erittäin lämpimiä.

Kuudes uusi kappale esitettiin ensi kerran 10/11, nimittäin Irene Mendelinin suomentama Otto Ludwigin murhenäytelmä Makkabealaiset. Nerokkaan, aitodraamallisen runoilijan pääteoksena oli tämä näytelmä kauvan ollut Bergbomin mielessä ohjelmistoon otettavana. Näyttämöllepano olikin huolella toimitettu ja kaunis, niinikään harjotukseen työtä pantu; mutta vaikka esitys siten oli sangen tyydyttävä, ei draamalla ollut suurempaa menestystä — se meni vain 4 kertaa. Roolijaosta mainittakoon, että Salo oli Judah ja rva Rautio Lea. — Pääsyy siihen ettei etevä näytelmä täyttänyt useampia huoneita oli kai se, että juuri tähän aikaan (4:n ja 18:n päivän välillä) Ida Aalberg esiintyi Kansallisteatterissa sarjassa vierailunäytäntöjä saksalaisen näyttelijäseurueen kanssa, näytellen sitten myöskin kolmena iltana (23/11-27/11) kansallisen näyttämön vieraana Schillerin Maria Stuartissa. Emme tarvitse sanoa että taiteilijatar käyttäessään äidinkieltään oli tavallisten lämpimien suosionosotusten esineenä.

Joulukuulla ei tullut mitään uutuutta, mutta paitse Sudermannin Johannes-näytelmän esittämistä 2/12 rva Raution 25-vuotisen näyttelijäjuhlan johdosta, on erityisesti mainittava Daniel Hjortin uusinnos. Se näyteltiin ensi kerran 6/12 valtiopäivien avajaisten kunniaksi. Näyttämöllepanoa varten Kaarlo ja Emilie Bergbom olivat koristusmaalaajan kanssa käyneet Turussa, saadakseen uusia aiheita koristuksiin, ja muutenkin oli esitys sekä ulkoasultaan että roolijaon puolesta uusittua. Nimiroolissa nähtiin nuori Kilpi, jonka tapa käsittää tehtävää sai täyden tunnustuksen, joskin hänen voimansa olivat riittämättömät; nti Lähteenoja oli kostonhimoinen Katri, nti Helenius Sigrid j.n.e. Näytelmä meni kaikkiaan 8 kertaa, ja esiintyi siinä helmikuulla Kaarle Halme vieraana.

Koska helposti saattaisi luulla, että Bergbom-sisarusten into oli laimentunut ja että he olivat väsyneet uutta ja entistä parempaa harrastamaan, otamme tähän yhden Emilien viimeisiä kirjeitä nti Elfvingille. Kirjoitettuna Daniel Hjortin johdosta se todistaa, että asianlaita oli päinvastainen, samalla kuin se muutenkin valaisee oloja:

(Helsingissä 16/10). "Rakas Betty! Jälleen minä tulen ja pyydän Sinua, Betty hyvä, tekemään meille palveluksen. Olemme ajatelleet nyt syksyllä ottaa esiin Daniel Hjortin ja hauskaa olisi voida sisustaa suuri sali tyylin puolesta niin uskollisesti kuin mahdollista. Tiedätkö onko nyt linnaa uudistettaessa löydetty joku piirustus vanhasta salista? Onko olemassa mitään kuvia muinoisen ajan huoneista? Onko kenties joku huone semmoiseksi uudistettu kuin se oli Juhana herttuan aikana? Jos muistat, niin tapahtuu kaksi näytöstä Turunlinnan isossa salissa, ja hupaista olisi, jos ilman liian suuria kustannuksia, voisi esiin loihtia [sen] kuvan menneiltä päiviltä. — Tuletkohan tänne, armahin ystävä? Hauskaa olisi, jos vielä kerran saisimme pitää sinut täällä pitemmän ajan. Kaarlo voi sangen hyvin, mutta terve hän ei sentään ole, sillä puhelukyky on vielä hyvin puutteellinen, usein kovin huono; hän tulee niin ylen helposti hämilleen, ja silloin hän ei tapaa sanoja, joita hän tahtoo lausua. Hän on kuitenkin voinut hoitaa teatteria — luonnollisesti ei niinkuin ennen, mutta sittekin niin että on toimeen tultu. Hyvin toivomme kumminkin, että tämä viimeinen vuotemme loppuisi; kuka sitten tulee johtoon, on vielä tietymätöntä. — Täällä kotona voimme jotenkin hyvin; Täti tulee tosin yhä vanhemmaksi ja väsyneemmäksi, mutta kuitenkin hän jaksaa lukea ja tehdä työtä aamusta iltaan. Valtiollinen levottomuus tekee niin äärettömän surulliseksi ja masentuneeksi, ja minun on vaikea olla vieraitten ihmisten kanssa. Kaikki valheet, kaikki parjaus ja kaikki häväistys, jota luullaan oltavan oikeutetut heittämään lähimmäisiään kohtaan, tekee mielen katkeraksi ja äkäiseksi: en voi enkä tahdo olla yhdessä alhaisten, valheellisten parjaajain kanssa, ja sen tähden en mene mihinkään, vaan aika kuluu kotona ja teatterissa. Rakas Betty, mikä on tämän kaiken loppu oleva! Jumala auttakoon meitä ja antakoon rauhaa ja lepoa levottomille, taisteleville mielillemme; minusta kaikki nyt on epätoivoisempaa kuin koskaan, vaikka näyttääkin valoisammalta. Hyvästi, rakas ystävä! Tiedän kyllä että autat meitä Turunlinnan asiassa, jos taidat; jollet voi tietoja antaa, niin ilmota meille se. Kaikkien kotona olevien lämpimimmät terveiset toimittaa sinulle täten vanha ystäväsi Emilie."

Toisista kirjeistä nähdään, että nti Elfving antoikin tietoja, että sisarukset, niinkuin jo on mainittu, tekivät tutkimusmatkan Turkuun, että siellä teatteria varten jäljennettiin "Kurjen tuoli" y.m. Edelleen Betty Elfving marraskuulla kävi Helsingissä vanhojen ystäviensä luona, joihin myöskin 86-vuotias "Täti", rva Sanmark, kuului. Tämä joka myöskin, niinkuin Emilie, viimeiseen saakka oli kirjeenvaihdossa turkulaisen ystävänsä kanssa, mainitsee Kaarlon puhekyvystä, että hän ei voisi tulla toimeen, jollei hänellä olisi Emilie "tulkkina" — toisin sanoen: sisar ymmärsi hänen puhettaan paremmin kuin kukaan muu ja puhui tarpeen tullen hänen puolestaan. Mutta huolimatta siitä että miten kuten tultiin toimeen, oli selvä asia että tämä oli sisarusten viimeinen työkausi teatterissa, ja marraskuulla (6/11) he jo lopullisesti johtokunnalle ilmottivatkin, että he ensi keväänä, näytäntökauden päättyessä, eroaisivat. Ilmotus tehtiin niin varhain, jotta olisi aikaa tiedustella uutta johtajaa. Mihin päätökseen siinä kohden tultiin, on mainittava luvun lopussa. — Yhteydessä edellisen kanssa on sanottava, että Kaarlo loppukesästä alkaen myöskin puuhasi Johannes Linnankosken suurta huomiota herättäneen näytelmän, Ikuisen taistelun, esittämistä. Hän lyhenteli sitä näyttämöä varten ja vaihtoi kirjeitä tekijän kanssa tästä asiasta. Luultavasti yrityksen monet vaikeudet lopulta pakottivat hänet luopumaan aikeestaan.

Ennen kun jatketaan kertomusta teatterin toimesta, on tässä merkittävä, että teatterikoulu vihdoin avattiin tammikuun keskivaiheilla (16/1). Jo keväällä 1904 oli neuvottelu koulun järjestyksestä ja säännöistä vienyt siihen tulokseen, että laitos oli, niinkuin on tapa sanoa, olemassa paperilla, mutta sen toteuttaminen syksyllä kävi kuitenkin mahdottomaksi. Hallintoneuvosto hyväksyi tosin menosäännön, 7,000-8,000 markan muodossa; mutta opettajain saanti näyttäytyi kovin vaikeaksi. Lopulta sovittiin niin, että maisteri V. Tarkiainen, joka syksyllä oleskeli Kööpenhaminassa perehtyäkseen näyttelijänalkujen opetukseen sikäläisessä Kunink. teatterissa, otettiin koulun johtajaksi ja samalla fonetiikan, draamallisen kirjallisuuden ja näytelmätaiteen opettajaksi, sekä että Adolf Lindfors otettiin opettajaksi rooliharjotuksessa ja rva Katri Rautio plastiikassa. Näiden opettajien lisäksi tuli sittemmin vielä lehtori Emil Genetz lausunnossa ja maisteri Heikki Klemetti laulussa. Toiminnan alkaessa oli koulussa 6 oppilasta.

Alkuvuoden kansalliset muistopäivät vietettiin Nummisuutarien, Prinsessa Ruususen ja Ei voi näytelmäin esittämisellä. Keskimäinen näistä kappaleista, Helmi Helenius prinsessana, ilmestyi uusittuna ja tuli oikein kassakappaleeksi. Se meni 16 kertaa, mikä olisi omansa ihmetyttämään, jollei mainittaisi että Erkki Melartin oli säveltänyt uuden musiikin satunäytelmään sekä muistettaisi, että Helsinki on oikea koulujen kaupunki; 6 näytäntöä annettiin alennetuin hinnoin. — Uuden vuoden ensimäinen ensi-ilta oli 18/1, Irene Mendelinin suomentama Sudermannin 4-näytöksinen huvinäytelmä Perhostaistelu, jolla oli heikko menestys, ja toinen 27/1, Kaarlo Forsmanin (Koskimies) suomentama Sofokleen murhenäytelmä Kuningas Oidipos. Maailmankuulun draaman esittäminen suomalaisella näyttämöllä on, samoin kuin ennen Antigoneen, merkkitapauksena pidettävä. Näyttämöllepano ja näytteleminenkin oli sangen suuria vaatimuksia tyydyttävä. Axel Ahlberg oli arvokas, vaikuttava Oidipos, Katri Rautio niinikään onnistunut Jokaste, ja Adolf Lindfors oli muita taiteellisemmin muovaellut tietäjän, Teiresiaan hahmon; Falck sekä neidit Lilli Högdahl ja Helmi Helenius edustivat vuorolausunnallaan kuoroa. Näytelmä meni 4 kertaa. — Kolmas uutuus, J. Snellmanin suomentama Wilhelm Kragin 3-näytöksinen näytelmä Viimeinen päivä (8/2) ei menestynyt paremmin kuin Sudermannin äsken mainittu; sitä vastoin saavutti melkoisen suosion H. Weckmanin suomentama I. Potapenkon 4-näytöksinen, teräväpiirteinen, rappeutunutta venäläistä sukua kuvaava draama Pelastus, joka näyteltiin 6 kertaa, ensiksi 15/2. Esiintyjistä ovat ensi sijassa mainittavat Lindfors — Platon Platonovitsch, Lilli Högdahl — Marja, rva Salo — Julia Platonowna ja Knut Weckman — Rotislaw Sandalow.

Maaliskuulla tuli kaksi kotimaista alkuteosta: 8/3 Maila Talvion 3-näytöksinen näytelmä Kauppaneuvoksen kuoltua ja 31/3 Kasimir Leinon 5-näytöksinen näytelmä Lehtolapsi, joista ei toinen enemmän kuin toinenkaan herättänyt suurempaa huomiota, vaikka etenkään jälkimäinen ei ollut vailla useita ansiopuolia.

Samoin kuin edellisenä vuonna katkaisi nytkin puhenäyttämön toimen sarja taiteellisesti arvokkaita oopperanäytäntöjä. Vastoin sitä mitä keväällä oli suunniteltu ei syksyllä ollutkaan oopperanäytäntöjä, mutta huhtikuulla oli näyttämö luovutettu alkupuolella Armas Järnefeltille, joka puolisonsa Maikki Järnefeltin kanssa toimeenpani Wagnerin Valkyria-oopperan esityksen, ja loppupuolella Robert Kajanukselle, joka rva Aino Ackté-Renvallin kanssa esitti saman mestarin Lohengrin-oopperan. Kieltämättä on näillä näytännöillä, jotka yleisö vastaanotti mitä suurimmalla suosiolla, muistettava merkitys musiikkielämässämme, mutta, varsinaiseen aineeseen kuulumattomina, emme niihin sentään lähemmin kajoa.