Kun kysyin tahtoiko Betta sokeria tai pitikö Kurt piparkakuista, niin minä, tietämättä miten, kaiketi herätin jonkun muiston, en tietänyt minkä, joka sai heidät kaikki kolme hilpeästi nauramaan. Keskustelu oli täynnä viittauksia, ja minä vain en käsittänyt mitään. Erik koetti toisinaan tutustuttaa minua tilanteeseen: — Niin, näes, asia oli sillä lailla, että… Mutta Betta keskeytti hänet: — Anna olla, Erik, se kuuluu niin hassulta jälkeenpäin sille, joka ei ole ollut mukana. Ja niin se kuuluikin.
Monta kertaa huomasin Erikin tutkivasti katselevan minua: — tuntui siltä kuin hän olisi aavistanut, etten ollut oikein samanlainen kuin hänen lähtiessään. Tuntui siltä kuin hän ihmettelisi, etten joutunut huonolle tuulelle hänen selvän tuttavallisuutensa johdosta toisten kanssa ja sen vuoksi, että hänellä oli ollut niin hirveän hauskaa ilman minua. Hän näytti sentään hakevan jotakin merkkiä siitä, sillä täytyihän sellainen olla olemassa. Mutta jumalan kiitos, sydämeni oli rauhallinen ja välinpitämätön, vapaa kateudesta tai mustasukkaisuudesta, minä vain iloitsin siitä, että hänellä oli ollut hyvä, vilpittömästi ja täydestä sydämestäni.
Heidän mentyään tahtoi Erik auttaa minua keittiössä, mutta minä ajoin hänet heti pois sieltä, hän oli unissaan, ei tietysti ollut ostanut makuupilettiä.
— Minä nukahdankin vähäisen, sanoi hän, mutta herätä minut kello 1, sillä silloin minun on kehitettävä valokuvat.
Hän sai nukkua kello puoli neljään, jolloin minä menin sisään ja istuuduin sängyn laidalle. Erik oli nyt nukkunut tarpeekseen, mutta me emme puhuneet mitään valokuvain kehittämisestä. Päinvastoin kertoili hän minulle niin vilkkaasti matkastaan, että olimme vähällä tulla liian myöhään päivällisille. Kuvaus oli nyt aivan toinen kuin äsken, kun Betta määräsi sen sävyn. Erikillä on todellakin oikea ruotsalainen rakkaus luontoon; oli selvää, että hän oli nauttinut äärettömästi tuolla pohjoisessa, jossa suuret joet virtaavat laajojen metsien halki.
— Sinusta olisi varmaan pitänyt tullakin jahtimestari, sanoin lopulta.
— Vielä mitä, vastasi Erik, pankkimiehen toimellakin on sisältönsä.
Tuttavallisesta yhdessäolosta hän puhui varsin vähän. — Tiedäthän itse minkälaisia he ovat, sanoi hän.
— Tunnen heitä niin vähän.
— Niin, yhdentekevää.