— Niin, raskas sinä oletkin, sanoi Erik.
— Niin, tuo kuulostaa ihan siltä, kuin hän ei olisi tehnyt muuta kuin kantanut minua. Mutta sitä ei ole sentään usein tapahtunut, niin ettei hän ole liikoja ponnistellut. Oikeastaan oli koko mies suureksi pettymykseksi minulle, saatan sanoa Kamillalle, hän piti vain huolta itsestään, varasi itselleen parhaat palat ja parhaan paikan aina ja jokapaikassa, niin, siitä en peruuta mitään.
— Bettan ei tarvitse tekeytyä niin säälittäväksi ja syrjäytetyksi, sanoi Erik hyvin rauhallisesti. Sillä hän pani kyllä ihmiset liikkeelle omasta puolestaan, minun tarvitsematta juosta häntä palvelemassa, eikö niin, Kurt?
— Kurt, sinä et uskalla pitää Erikin puolta!
— Mutta jos hän sittenkin on oikeassa!
— Muuten lasken minä vain leikkiä, Kamilla, Erik oli hurmaava! Minä en käsitä kuinka olisimme tulleet toimeen ilman häntä!
— Niin, mikä nyt on totta? kysyin minä.
— Oh, sen kait pitäisi vaimon sydämen sanoa hänelle! Minä hurjistuisin, ellei Kamilla olisi mielettömästi rakastunut mieheeni, mutta sitähän hän näköjään on. Joka tapauksessa, leikki sikseen, Erikillä on ollut tavaton vaikutus minuun, enkö olekin muuttunut hiljaiseksi ja miellyttäväksi?
Ääni, jolla tämä lausuttiin, oli luonnollisesti vastustamaton. Ensi kerran nauroin vilpittömästi tuolle hullunkuriselle Bettalle. Mutta että hänen miehensä jaksoikin! Oliko hän nauranut kikahtuakseen ja maannut kaksinkerroin tuolla tavalla puolitoista vuotta?
Tuodessani kahvin sisään, nauroivat he vielä yhtä kovin, he eivät ensinkään voineet hillitä itseään nyt.