— Niin, mutta jos oikein yrittäisit?
— Olen koettanut yrittää, mutta se on mahdotonta. Sinä et tiedä miten hyvä sinun on, Kamilla, kun et ole hienostoa — — mutta mitä herran nimessä, tyttö, sinulla on tuossa?
Hän tuijotti kauhuissaan sohvan selkämystään, johon olin varsin viattomasti ripustanut sinipunaisen pöytäliinan, joka aikoinaan oli ollut äidin.
— Ota pois tuo! puuskahti hän.
Mikä? minä sanoin, sillä luulin että siinä oli, suoraan sanoen, lude.
Nyt hän joutui aivan suunniltaan.
— Ota pois se heti paikalla, muuten saan rohtuman. Liina tietysti! Sinähän et sitten käsitä ollenkaan! Tuo on inhoittavin väriyhdistelmä, kuin olla taitaa. Anna minulle lasi vettä!
Käärin nopeasti liinan kokoon ja kiitin Jumalaa, etten kuulunut hienostoon.
Niin, ja sitten tuli uudenvuoden aatto.
Syötyäni aamiaista anoppini luona läksin heti kotiini, mukanani perheen palvelija, joka kantoi suuressa korissa muuttopuuroa ja suurta valmista vasikanpaistia — Erikin äidin kauniita lahjoja.