Torilla pysähdyimme ja ostimme soppajuuria, perunoita ja kukkia. Minulla oli tavattoman kiire koko aamupäivän. Viisi kertaa juoksin alas kauppaan, se tekee yhteensä viisitoista porraskerrosta, sillä hissi oli rikki. Ja kun minun piti tehdä tuli, niin ei ollut ensinkään puita! Mikä puuha kattaa pöytä kahdelle, vispilöidä puuro kerman kanssa maltalaiseksi riisiksi, lämmittää vasikanpaisti, lauhduttaa puolipulloa Volnay-viiniä. Ennenkuin huomasinkaan oli Erikin saapumisaika käsissä. Olin odottanut häntä yksikseen, mutta sisään astuikin nelihenkinen seura niin että humu kuului: Erik, Gertrud, lankoni Kaarle ja Märtta.
— Emme me jää tänne! he huusivat.
— Vasikanpaisti riittää, minä vastasin ylpeänä.
— Oh, tunnemme kait ihmistapoja. Me tahdoimme vain pistäytyä katsomaan, sitten menemme heti.
Märtta oli unohtanut sinipunaisen liinan ja oli erittäin tyytyväinen, kun olin seurannut hänen neuvoaan ja asettanut arkihuoneen sohvan suorakulmaisesti uunia kohti. Hän selitti haluavansa näyttää kotimme hienostoon kuuluville tuttavilleen, jotka luulivat, että porvarillisissa kodeissa aina oli nukkakangasta ja kipsikissoja.
— Se ei auta ollenkaan, että vakuutan asian olevan päinvastoin, minun puhettani ei uskota, minähän olen niin yltiöpäinen.
— Missä sinun yltiöpäisyytesi sitten ilmenee? kysyi Kaarle äkkiä, ja me kaikki katsoimme häneen, koska hän oli ollut vaiti koko ajan, jolloin tuo kaunis poika punastui ja tuli vielä kauniimmaksi.
— Se ilmenee siinä, että seurustelen teidän kanssanne, vastasi Märtta.
— Jotka olemme niin vähäpätöisiä, vastasi Kaarle loukkaantuneena.
— Jos te riitelette, sanoi Gertrud väliin, mutta minä kuulin sen kuitenkin, niin minä seuraan mukana.