En tiedä mitä hän tarkoitti tai mihin, mutta he sopivat heti, ja sitten he läksivät.
Gertrud suuteli minua ja toivotti minulle onnea, ja minä sanoin: —
Tule pian tänne yksin.
En voi käsittää mistä johtui, että vaikka minun mielestäni kaikki oli aivan valmiina, kuitenkin kesti vielä puoli tuntia, ennenkuin saimme istuutua kyökkipöydän ääreen, toisin sanoen, minä en istuutunut oikeastaan sen paremmin. Mutta kaikki oli hyvin, ja siitä tuli riemuvoitto. Erik oli tavattoman hilpeä ja iloinen, taputti minua ja sanoi olleensa valmistautunut pahimpaan. — Kuka oli valmistanut sinua? — Äiti.
Vihdoinkin oli päivällinen syöty ja me istuimme kahdenkesken arkihuoneessa, Erik lukien kirjaa, minä neuloen, aivankuin kuvissa. Silloin tällöin katsahdimme toisiimme ja nyökkäsimme toisillemme. Pitkät ajat annoin neulani levätä ja istuin vain mietteisiin vaipuneena. Oli kuin elämän pyhäilta. Mutta koska sydän on ikuinen vaeltaja, ei se tahtonut pysähtyä hetken hiljaisuuteen, se jatkoi matkaansa jo kaukana, kohti sitä aikaa, jolloin se jälleen joutuisi koetukselle, jälleen saisi kärsiä, jolloin se saisi osoittaa rakkautensa voimaa, kun se Erikin tähden saisi tehdä ihmetöitä. Ja kaikki ajatukseni päättyivät lupauksiin, jotka kaikki tarkoittivat Erikiä, kunnes hän, tietämättään, istui siinä kuin jumalankuva, uhrilahjojen seppelöimänä.
— Tässä on määritelmä ystävyydestä, keskeytti hän minut äkkiä: tehdä toistensa tarkoituksen omakseen. Sepä oli ylevää.
— Sanohan sitten minulle omasi, minä pyysin, niin että voin tehdä sen omakseni.
— Kiitoksia paljon, sanoi Erik, mutta minä en oikein tiedä. Hän mietti hetkisen ja puhalteli savurenkaita ajatuksiinsa syventyneenä. Minun tarkoitukseni, hän sanoi viimein, on kai voittaa kaikki hidas ja heikko itsessäni, niin että lopulta voin kutakuinkin kunnioittaa itseäni. Ja mikä on sinun, pienokaiseni?
— Kaiketikin sinä, vastasin arvelematta, se johtui niin luonnollisesti äskeisistä ajatuksistani.
Erik purskahti nauruun.
— Sitäpä voi sanoa oikeaksi naisen vastaukseksi, hän sanoi. Sinulla pitää kai olla joku oma tarkoituksesi, eihän toinen ihminen sellaisenaan voi olla sinun itsetarkoituksenasi.