— Kyllä, toistaiseksi, vastasin hiukan loukkaantuneena.
— Älähän suutu nyt, sehän on oikein hyvä, kun tarkemmin ajattelen, silloin saamme molemmat keskittyä minun ympärilleni. Muuten, lisäsi hän hetken kuluttua, mitä tarkoitit sanalla toistaiseksi?
Siihen kysymykseen en vastannut.
6. Kamillan tunnustukset.
Huhtikuun 4 p:nä.
Rakas Maija kulta!
On pääsiäispäivän ilta, ja minä tunnen vastustamatonta halua kirjoittaa sinulle.
— Ahaa, sanot sinä ja hymyilet kokenutta hymyäsi, Erik on poissa ja sinun uudet, erinomaiset sukulaisesi ovat jättäneet sinut oman onnesi nojaan. Mitään muuta selitystä ei luonnollisestikaan ole, minkä vuoksi sinä kiinnittäisit huomiosi kaukaiseen maaseutulaisraukkaan. Sukulaisista sanottu on totta, mutta Erik on kotona. Eikä kummallakaan ole suoranaista osaa tämän kirjeen syntymiseen. Minä en kuulu, toivoakseni, niihin sisariin, jotka tulevat mahdottomiksi ja häviävät senvuoksi, että menevät naimisiin.
Sukulaisista puhuttaessa, niin Gertrud on matkustanut Leksandiin Kaarlen kanssa, toisin sanoen, minä epäilen, että hän on matkustanut Åreen ilman Kaarlea. Ja koska olet kuullut minun puhuvan Märtta Hårdhista, niin tahdon ilmoittaa sinulle vakaumukseni, että viimemainittu, joka on matkustanut isoäitinsä, Marbyholmin vapaaherrattaren, luo, oikeastaan on Kaarlen kanssa Finsessä. Mutta älä luule, että aijon sekaantua siihen. Nuoruusajoistani asti minulla on se kokemus, että ajanmittaan oli aina parasta, kun selvitin tuhmuuteni itse. Luulet, ehkä, että katselen vähän ylimielisesti tätä asiaa, itsehän olen, kuten maailma otaksuu minun pitävän ollakin, S:t Erikinkadun 50 B:ssä, neljännessä kerroksessa. Samoin on Erikin laita. Hän ei milloinkaan poistu kotoa, tahdon vain sanoa. Eilen hän kieltäytyi lähtemästä eräisiin toverikemuihin pyytämättä siitä edes kiitosta, ja hänen ystävänsä notario Sahlgren sanoi — rouva Falke, jos te teette Erikin kotona olon liian hauskaksi, emme milloinkaan anna teille anteeksi. Mutta Erik söi, kiltisti kuin lammas, ensi kerran isäntänä, kananmunansa yhdessä äitinsä, vanhimman sisarensa ja minun kanssani.
Nyt istuu hän parin askeleen päässä minusta, puettuna yönuttuun ja tohveleihin, hänen perheenisällisiin tunnusmerkkeihinsä. Silloin tällöin keskeyttää hiljaisuuden lyhyt ja ytimekäs: tee tuli uuniin! tai: anna tänne kynäveitseni, se on takin taskussa. Kuitenkaan ei koskaan tarpeettomasti eikä useammin kuin että minulla on toivo saada valmiiksi tämä kirjeeni sinulle. Huomenna on minulla savustettua lohta päivälliseksi, ja se valmistuu itsestään, kuten omena. Sen vuoksi on mieleni tarpeeksi tyyni lahjoittaakseni sinulle sydämeni luottamuksen.