Kun istun täällä Maijan viileällä, köynnöskasvien ympäröimällä kuistikolla, en ensinkään saata käsittää, kuinka voi sietää Tukholmassa oloa, ja kuitenkaan en tahtonut ollenkaan lähteä sieltä. Inholla ajattelen kuumia katukiviä, tukahduttavia toreja, joissa tuskaisesti valitaan kalliita tavaroita, täynnään sormien jälkiä ja kadun tomun peittämiä. Kukkulalta, jossa talo on, näen alas puutarhaan. Siellä kulkee muuan palvelustytöistä ja poimii päivälliseksi karviaismarjoja, mangoldia ja retiisejä. Kohta saadaan hyötymansikoita. Lennart, Maijan pikku poika, on näyttänyt minulle miten suuria ne ovat, vaikkakin vihreitä.
Suon Maijalle kaikkea hyvää maan päällä nyt ja aina, mutta en sittenkään tiedä, voinko olla sanomatta kateudeksi sitä tunnetta, joka liikkuu sydämessäni. Tämän turvallisen hyvinvoinnin, tämän hienostuneen kodin miellyttävät tavat tunnen kyllä ennestään. Aina olen pitänyt luonnollisena asiana, että Maija sisarellani olisi näin hyvä olo, kun minun taas piti taistella köyhyyttä vastaan ja toivoa parempia aikoja. Mutta nyt en enää voi olla vertaamatta hänen elämäänsä omaani. Tuossa, kuistikon suojaisimmassa paikassa, on hänen mukava nojatuolinsa. Viereisellä pöydällä on hänen ompelukorinsa muutamine hopeanhohtavine kirjasilkkilautasliinoineen, joita hän paikkaa näkymättömin pistein. Mutta ompelukorissa on taskukokoinen Marcus Aurelius. Tuntien menetteleväni epähienosti tartun tuohon pieneen kirjaan. Sillä toisten hartauskirjain lukeminen on melkein kuin lukisi toisten kirjeitä — —. Aukaisen kirjan umpimähkään, kuten vanhalla lastenhoitajallani oli tapana tehdä raamattua lukiessaan. Hän ihmetteli aina kuinka hyvin ja ihmeellisesti se sopi, ja niinpä minäkin melkein tein. Sillä tuskin olin avannut kirjan, kun tapasin kehoituksen, ettei pidä "hakea turvapaikkoja maataloista, meren rannalta tai vuoristosta", koska milloin tahansa voin "etsiä itselleni turvapaikan omasta itsestäni". Turvapaikan itsestäni! Mutta miltähän siellä näyttää? Saadakseni rauhan siellä pitäisi minun ensin karkoittaa kaikki, mitä sinne on kerääntynyt: toivomukset, pelon ja nyt viimeksi kateuden, aikomukset, jotka lähtivät matkaan iloisten soturien tavoin ja palasivat raajarikkoina, rakkauden ja vihan vaikuttimet, jotka eivät milloinkaan ole nähneet päivänvaloa: levoton seurue, joka aina on sisäisessä ristiriidassa.
Ei, Marcus Aurelius sopii varmasti paremmin Maijalle kuin minulle. Hänellä voi olla aikaa "kunnioittaa parasta itseään" ja muuta sellaista. Minä taas olen köyhä, ja minun täytyy ajatella maallisia asioita. Minun täytyy ennen kaikkea säästää taloustileissä, niin etten ainoastaan pysy kalliinajan tasalla, joka ravaa kuin hevonen, vaan myöskin ennätän vähän edelle. Rahojen vuoksi saan lyödä laimin sekä ruumistani että sieluani. Jos minä, päätettyäni kuukausitilini, kuuntelisin olemukseni syvimpiä lähteensilmiä, niin kohoaisi sieltä kuiskauksen tavoin: "pane taikinankaapeet leivinpöydältä säilöön pannukakkutaikinaa varten joksikin muuksi päiväksi".
Kas, siinä on erotus.
Äsken istui Maija tässä, ja paikatessaan lautasliinojaan hän puhui minulle viisaasti avioliitostani. Minä kuuntelin, sitten sanoin hänelle suoraan, etten enää uskonut hänen erehtymättömyyteensä. Olihan, hän sanonut minulle, että onni saavutetaan sitkeällä ahkeruudella? Ja olinhan minä tehnyt parhaani tuloksetta? Mitä luulet, sanoin, sen merkitsevän, vaikka kuinkakin ahkerasti ompelen hänen uusia paitojaan, saadakseni ne valmiiksi hänen syntymäpäiväkseen, vaikka pidänkin hyvän järjestyksen, vaikka luenkin kaikki Berliner Tageblattin kirjoitukset tai opettelen muutamia uusia soittokappaleita?
— Kuinka kauan olet tehnyt parhaasi?
— Viisi kuukautta.
— On vielä liian aikaista päättää tuloksista, sanoi Maija. Mutta sitäpaitsi: muuatta seikkaa en ollenkaan maininnut sinulle tuossa kirjeessäni, nimittäin, että voi tehdä parhaansa ja varsin hyvin epäonnistua sittenkin. Ei kukaan voi seurata rakkauden teitä. Ehkä sinä et olekaan oikea. Kenties Erik olisi tullut paljon onnellisemmaksi jonkun muun kanssa, jonkun pienen pankkineidin tai kenen kanssa tahansa, joka ei ollenkaan ole sinun arvoisesi tai niin kiltti häntä kohtaan, mutta joka tapauksessa sellainen, jonka kanssa hän viihtyisi ja jota hän tarvitsisi. Siinä tapauksessa ei vika ole teidän kummankaan. Sinun asemassasi minä en antaisi ajatuksen suhteestani Erikiin niellä itseäni. Pidä hänestä ja lellittele häntä niin paljon kuin tahdot, mutta laita sydämeesi pieni leskentila.
— Niin, on helppoa sanoa siten sinun, joka — —.
— Joka mitä? Mutta tehdäksesi jokapäiväisen suhteesi vähän siedettävämmäksi itsellesi — — sano minulle eräs asia, onko hän milloinkaan taipunut ja sallinut sinun saada tahtosi perille vasten hänen omaa toivomustaan?