— Eikö rouva sitä käsitä, vastasi hän. Minä epäilin heti. Kasööri tietenkin. Hän ei ole ensinkään ollut poissa, vaan saapastellut täällä kaiket viisi päivää.
— Mahdotonta, Matilda! sanoin minä. Hän kirjoitti minulle, että jäisin sinne missä olin, sillä hän lähti saaristoon. Miksi hän olisi tehnyt näin?
— Niin, rouvan asiaksi kai jää ottaa siitä selvä, vastasi Matilda. Mutta mahdotonta ei kai se ole. Sillä kun menin puotiin maitoa hakemaan, niin sanoin, että nyt on kai joku muu ottanut mattomme meidän poissa ollessamme. Ei suinkaan, sanottiin, kasööri on noutanut sen joka päivä.
— Eikö hän itse maininnut siitä mitään?
— Ei sanaakaan. Minä sanoin sentään: Kasööri ei näytä niin päivettyneeltä, kuin merellä olleen pitäisi. — Ei, oli niin kylmä siellä ulkona, vastasi hän silloin.
Mieleni tuli niin kummalliseksi. On aina kolkkoa huomata, että aviomies on valehdellut, että hänellä on ollut salaisuuksia. Hänellä on voinut olla mitä kauniimmat perusteet, nimittäin antaa minun nauttia ilman omantunnon vaivoja juhannusajan viehättävyydestä maalla. Kenties riippui asia siitä, että piletti edestakaisin Vetterbyhyn maksaa 18:50, mutta luultavasti oli se jotakin muuta. Matildahan oli lähetetty pois. Mitähän tuo kaikki merkitsi? Kun mietin: kuinka vähän ystävällinen, kuinka sulkeutunut, kuinka huomaamaton hän olikaan ollut viime viikkoina minua kohtaan? Kuinka lyhyitä ja mitättömiä hänen pari kirjepahastaan minun poissa ollessani! Hajamielisesti noukin tavaroitani piirongin laatikoista. Sydämeeni kohoava uusi pelko saattoi minut suunniltani. Mieleeni johtuivat Maijan ajattelemattomat sanat pienestä pankkineidistä. Entä jos? Mutta ellei asian laita olisikaan niin, vaan Erik olisi viaton, oli kuitenkin niin kamalaa sekin, että saatoin epäillä. Nyt näin selvästi kuinka toisenlaiseksi elämämme oli muodostunut kuin olin kuvitellut.
Matilda tuli taas sisään. Hänellä oli leikkuulaudalla viisi pientä pihviä.
— Nämä maksavat 2:25, sanoi hän. Eikö se ole hirveää! Kasööri onkin huolissaan, voin sanoa rouvalle. En ole saanut tarjota hänelle muuta kuin silliä, suolaturskaa ja maksaa. Niin ajattelin, että käyttäisimme hyväksemme tänään rouvan kotiintuloa aiheena, antaaksemme hänelle jotakin kunnollista.
Sanoin, että johonkin täytyi kai meidänkin, jotka emme ottaneet osaa sotaan, tyytyä, mutta Matildan mielestä minä nähtävästi osoitin liian vähän taloudellista harrastusta, sillä hän loukkaantui ja meni tiehensä. Sitten kuulin hänen jankuttavan kauan jonkun kanssa kyökissä, ja hetken kuluttua tuli hän sisään taas tehden asiaksi parin vispilän näyttämisen, jotka hän oli kerjännyt sisareltaan, ollessaan tämän luona.
— Ajatelkaahan minkälaisia asioita tukholmalaistaloissa tapahtuu kesäisin, sanoi hän. Mutta kun itse isäntä käyttäytyy siten kaikkien vuokralaisten nähden, mitenkä silloin tulee aikaan mitään säädyllisyyttä? Tuo vanha, ruma ukko!