— Hyvä, sitten alamme heti.
Matilda, joka on erinomainen opettaja, sanoi minulle eräänä päivänä: — Näkyy, että rouva laittaa ruokaa koko sielullaan. Ja se oli totta. Tuntui kuin olisi portti sulkeutunut ja erottanut minut ainiaaksi entisistä toivomuksistani, ajatuksistani, toiveistani, kunnianhimostani ja myös suruistani. Tunsin äkkiä kadottaneeni tuon totutun seuran ja etsin uutta pannujen ja patojen keskeltä. Nyt olen pienen eläimen tavoin vain huvitettu ruoasta, jota syömme ja pesästä, jossa asumme. Minusta on hauskaa, kun Erik on ystävällinen ja iloinen, ja ikävää, kuin hän on päinvastainen, mutta sydämeni syvyyteen se ei koske, enkä minä hänen mielialojensa mukaan muuta käsitystäni elämästä jonakin pahana tai itsestään hyvänä.
Tihkusateisena aamupäivänä istuin ompelemassa ja vartioin säilykekeittokonettani, sillä vaaraimia piti keittää vielä kahdeksankymmentä minuuttia. Olin puettuna tavalliseen ruskeaan arkisurupukuuni, ja vaikka kukaan muu ei ymmärrä, mitä minä tällä tarkoitan, niin ymmärrän sen itse. On olemassa tuska, valkoinen kuin tuli, jota ei, yhtä vähän kuin kirurgin veistä, voi sietää kauan. On myöskin musta tuska, ja sekin on jotenkin kunniallinen. Mutta on olemassa ruskeakin, ja se on kunniaton. Puoli tuntia kului noista kahdeksastakymmenestä minuutista, jona aikana ajatukseni enimmäkseen askaroivat siinä tosiasiassa, että Erik oli huomannut kahvia kuluvan liian paljon taloudessa, ja etten minä sen vuoksi nyt uskaltanut keittää täyttä pannullista aamupäiväni virkistykseksi. Silloin soi puhelin, ja kuu tartuin kuulotorveen, kuulta iloisen ja tyytyväisen äänen: — Täällä on Gertrud, terve Kamilla.
— Miksi olet kaupungissa? kysyin ihmetellen.
— Näyttääkseni teille uuden sulhaseni!
— Onnittelen!
— Onnitteletko sinä, vaikka et tiedä kuka hän on? — Kyllä, sillä minä luotan siihen, että se voi olla vain sellainen, josta pidät.
— Niin, se on selvää. Teidän täytyy lähteä ulos syömään kanssamme, sanoi Gertrud.
Muutaman tunnin kuluttua istuimme Hasselbackenilla.
Olen siis nähnyt professorin, ja olen nähnyt onnellisen miehen. Onnellisen, huolimatta siitä, että Gertrud kohteli häntä ylvästelevästi, tai ehkä juuri sen takia, kuinka tahansa?