Ja ikkunansa peittyin ruusuihin kuin hiillos hehkuu — silmissään on viha: ei riitä niille puisto, pylväspiha, ne köynnösverkoin kietoo seraljin.
Niin tukehduttaa lemu myrhan, myskin, ja unhottunut ilmain heleyskin on tällä puolen tumman ristikon.
Ah, siellä virta välkkyy auringossa, ja täysin purjein keinuu aallokossa nyt laiva lähtövalmis, levoton —!
LUUTUN HELÄHDYKSIÄ.
Keltainen onni.
Verhottuna sitruunanväriseen silkkiin on minun tumma lemmittyni kuin auringonkukka sulttaanin suurissa puutarhoissa! Istuen jalat ristissä kultaompelein kirjaillulla matolla punaa hän kynsiään, joista jokainen on siromuotoinen ja kiiltävä kuin ihmeen pieni, soikea kuvastin.
Oletko ehtinyt laskea suudelmiani, armas?
Punainen onni.
Taivaalla paloi tulinen loimotus
ja venheemme luutunsoittajineen keinui hiljaa virralla,
jonka vesi oli kuin liekehtivää viiniä.
Vedin pääsi puoleeni katoksen alla
ja hämmästyin,
sillä sinun suusi oli aivan veripunainen ja kuuma.
Kysyin syytä levottomana ja nauraen vastasit:
Olen syönyt sydämesi, rakas valtiaani!