ARMAHTAVA YÖ
Yön viitan mustiin silkkipoimuihin nyt murheellisen pääni verhoisin, kun meri täynnä tummaa unta päilyy ja lasinhauraat tähtilyhdyt häilyy.
Yön syvä, lainehtiva pimeys
ja outo, ihmeellinen kimmellys
mun aran haavani voi yksin pestä.
Oon sairas murhatusta hellyydestä.
Yö peittää kuolemankin varjoillaan ja hautaa kaikki aaltoin keinuntaan, kun meri täynnä tummaa unta päilyy ja lasinhauraat tähtilyhdyt häilyy.
MYSTERIUM
Kuin viini tuoksuu ruusut kirkkoinaan. On niiden ihanuus kuin kuuma helle. Ja alttartaulun Neitsyt armossaan pois astunut on kultapuitteistaan nyt käyden kukkaselta kukkaselle.
Ah, kaikki kauniit synnit vainajain
on ruusun muodon saaneet suloisimman.
Ne kärsittyään kiirastulen lain
nyt hehkuu pyhää hartautta vain
Madonnan hymyn lailla ihanimman.
Hän mitä hellin käsin hyväilee ja siunaa, viilein vihkivesin kastaa. Oi kuule, kuinka urut hymisee ja kuorolaulu kirkas helmeilee! Puut vanhat himmein huokauksin vastaa.
MERI LEPÄÄ
Nyt meri lepää ulapoin
niin laakein, oudon tyvenin.
Pois hiljaa vaimennut on tuulen tohu.
Mut myrskyn henget ailakoivat
alla pinnan kristallin,
soi syntyvien hyökyaaltoin kohu.