Kuin vanha jättiläinen pilvihin pään nostaa kellanharmaa tulivuori. Sen halkeamat peittää laavakuori, kuin veri hyytyneenä haavoihin.
Mut liepehellä paljaan tunturin on pinja tumman vihanta ja nuori. Se latvan tuuheen taivahalle suori, kun ilma hehkui sätein punaisin.
Maan uumenista kuuluu kumma pauhu, ja tuhkansakeana verhoo sauhu kuin pilvi vuoren ammottavan suun.
Pian kuohuu esiin kuuma alkuaine, lyö yli seudun liekehtivä laine ja laava hautaa alleen pinjapuun.
VIRTA.
On pitkä sateenkaari taivahalla, se yli kylmäin vetten kaareutuu. Ja sinipunavihreen sillan alla vuo usvaa henkäilevä uneksuu.
Mut virran himmeällä kaltahalla, oi katso, kasvaa villi viinipuu! Se hedelmäinsä raskaan painon alla veen poreilevaan peiliin kallistuu.
Jo itku tärisyttää ilman rantaa.
Käy ruuheen, armas, jonka kanssa verta
ma kultarypäleistä äsken join!
Niin meidät mittaamaton kymi kantaa päin kuolon suurta sumuvaltamerta, miss' sammuneet ui pallot aurinkoin.