Sinä, sinä olet viileys, tuoksu ja valo. Sinuun, sinuun tuskainen tuleni sammuu.
Hengitän sua kuin sairas
vuoriston ilmaa.
Silmin sinua juon
kuin merta ja aurinkoa —!
Sinä, sinä olet onni ja sieluni rauha. Sinussa, sinussa elän, liikun ja olen.
HILJAISIMMAT.
Me, jotka olemme maailmassa hiljaisimmat ja köyhimmät, emme pelkää Kuolemaa.
Sillä me seisomme joka hetki niin lähellä Kuolemaa, että me kuulemme sen hengityksen huo'unnan. Eikä se herätä meissä kauhua.
Kun suljemme vihdoin väsyneet silmämme iankaikkisuneen, tarttuu se lempeästi jalokivin koristamattomaan käteemme ja johdattaa meidät suuriin, hämäriin pylvässaleihin, missä tummain hyasinttien tuoksu leijailee ilmassa kuin suitsutus.
HARTAUS.
Oi metsä, metsä, huminasi on niinkuin kaukaisen rannan pehmeä kuohu, johon venheeni vaahtoaalloista ajautuu. Oi metsä, hiljaisuutesi on pilvikorkea, sinisenhimmeä vuori, min sammalta haavainen jalkani astua saa.
Oi metsä, metsä, tuoksusi kuin pyhä sauhu mäntyjen yllä keinuu ja lailla suurten lintujen kasvoillani sun havuntummat varjosi leyhyvät. Oi kuule huokaukseni, oi tajua sieluni äänetön, janoova hartaus: oi anna mulle ruskea rauhasi ja vihreä viileytesi!