Ja jalkas, yli kukkuloiden käyneet,
on niinkuin metsälinnut uupuneet.
Ei kuninkaasi marmor'altahilla
oo kyyhkyt valkeammat kylpeneet
kuin jalkas, yli kukkuloiden käyneet.
Sa katsot kammiosi ikkunasta:
Siell' ohi kantotuoli Salomon
nyt mustain orjain olkapäillä keinuu,
ja verhot purppuraiset alhaall' on.
Sa katsot kammiosi ikkunasta.
Mut illan varjoin langetessa vasta sa päästät ikäväsi valloilleen, ja jähmettynyt sydämesi puhkee nyt itkuun lämpimään ja hiljaiseen, ah, illan varjoin langetessa vasta.
NETKRON SADUSTA.
Netkron laulu.
Ma kylven aamun noustessa Niilin rannalla, kun taivas sinihehkuvana palaa. Soi pääni yllä palmujen raikas humina, ja vesiheinä polviani halaa.
Mun ruumiini on nuori ja ruusuntuoksuva,
sen syleilyynsä sulkee vilpas Niili.
Ma lootuskukan lailla keinun virran laineilla,
mut poskeni on polttavat kuin hiili.
Ma lootuskukan lailla keinun virran laineilla, ja tyttö valkein kaupungissa lienen, mut poskeni on punaiset, ah, pelon hurmasta: on kotka vienyt sandaalini pienen!
Pyhä lintu.
Ja kedolla juur' oikeutta jakaa ruhtinas, kun huutoon puhkee tuhatpäinen kansa: sen yllä kaartaa korppikotka, ilman valtias, ja kohu kuuluu siiveniskuistansa!