Barbrosta oli tosiaankin aika noloa jäädä ihan ilman matkaseikkailuja, joita olisi voinut kerroskella tai kätkeä mieleensä kallisarvoisena muistona. Hän oli näet odottanut hyvin paljon pitkästä, omintakeisesta matkasta. Mutta ei näkynyt edes ylioppilasta. Jonkun verran puuhaa ja pientä haittaa oli kolmen viikon vanhasta Vahti-penikasta. Se oli saanut isänsä nimen ja valkean turkin. Naisten osastossa ei ensin kukaan ollut tietävinäänkään tästä huonosti kasvatetusta pikku herrasta, mutta vähitellen se sitten voitti puolelleen sekä vanhojen että nuorten sydämet, ja Barbro pääsi matkustajien suureen suosioon sirkeän penikan vuoksi, joka muiden pikkulasten tavoin enimmäkseen veteli unia.
Ulla-täti ei tietystikään lausunut helliä sanoja Vahdille tervetuliaisiksi. Mutta Aina ilmaisi heti hyväksyvän kantansa; ja silloin oli myös isän suosio saavutettu. Seuraavana päivänä tulonsa jälkeen Barbro täytti seitsemäntoista vuotta.
Hän sai kauniin syntymäpäiväpöydän ja paljon lahjoja. Isä antoi hänelle antiikkisen teekaluston ja kullatusta hopeasta tehdyn sokeriastian sekä isänmaallisen historiateoksen. Ulla-tädin lahja ei ollut niin mieleinen. Tämä oli tilannut puoli tusinaa aimo keittiöesiliinoja ja niiden lisäksi pieniä valkeita myssyjä, joiden piti olla tukan kaunistuksena ruoanlaitossa.
Birgit oli lähettänyt Babille oman ja pikku tyttönsä valokuvan. Sen mukana seurasi kokonainen albumi amatööri-valokuvia tästä pikku esikoisesta, kokoelma, joka olisi ollut mielenkiintoisempi ylpeälle äidille kuin seitsentoistavuotiaalle tädille. Tämä suvaitsikin mutista kolmannentoista kuvan jälkeen:
"Ei, nyt en jaksa enää katsella sinua, paksua palleroa!"
Elsa, joka ei vielä ollut matkustanut Lundiin, oli lyöttäytynyt yhteen Ainan kanssa ja ostanut syntymäpäivälapselle marmorisen veistokuvan. Barbro sai heti tietää Ainalta, paljonko se oli maksanut. He olivat saaneet sen huokealla, sillä marmorissa oli pieni vika. Aina oli hyvin tyytyväinen, kun oli havainnut sen ja tehnyt hyvät kaupat. Hän ei olisi voinut antaa milloinkaan itselleen anteeksi, jos olisi maksanut saman hinnan virheellisestä Psykestä kuin virheettömästä.
Tukkukauppias Berting piti seitsentoistavuotiaan kunniaksi suuret päivälliset, mutta hän ei kutsunut niille nuorta väkeä. Talon seurapiiriin kuului enimmäkseen lapsettomia perheitä tahi iäkkäitä poikamiehiä. Ja tällaiset sedät eivät olleet Bertingin tyttöjen suosikkeja. He eivät osanneet milloinkaan keskustella mistään muusta kuin "liikkeen" asioista. Ja kun heitä oli useampia, sanoivat tytöt heitä siitä syystä "ikiliikkujiksi".
Sonja Thomas oli ainoa vieras, jonka Barbro otti vastaan rajun ihastuneesti. Sekä Sonja että hänen ruusunsa saivat riemuitsevan syleilyn.
"Vai niin, vai olet sinä nyt tuon näköinen, pikku tunturihiiri", sanoi Sonja, ja Barbro huomasi heti, että hänen äänensävynsä oli kypsynyt ja kehittynyt.
"Mitä merkitsee olla 'tuon' näköinen?" kysyi Barbro nauraen. "Olen puolta päätä pitempi kuin sinä, pieni paapero."