Barbro seisoi täysissä pukimissa ikkunan edessä salissa. Kymmenen minuutin kuluttua kuuluu alhaalta automobiilin törähdys ja sitten se vie heidät asemalle. Ehkäpä joulunvietto Gitan luona onkin hyvin hauskaa. Ja Tukholma voi tarjota kaikenlaista ajanvietettä. Hän iloitsi, kun pääsee luistelemaan Stadionille ja laskemaan mäkeä Djursholmiin, missä serkut asuvat. Setä Knut ja täti Tora pitävät varmaankin hauskat kestit, ja sitten hän oli päättänyt käydä museossa tutkimassa keramiikkaa. Hän ei jouda mitenkään kuluttamaan aikaansa liian paljoa Gitan ihmelapsen Rigmorin tahi Gerdan kaksoisten parissa.
Kimeä huuto ja jymähdys herättivät Barbron ajatuksistaan. Mitä ihmettä se oli? Eiköhän vain Ulla-täti ruikuttanut välikössä, salin viereisessä huoneessa, missä hillopurkit, leivät ja muut semmoiset sekä tavattoman iso liinavaatekaappi sijaitsivat?
Vaikerrus ei tauonnut, ja Barbro juoksi hätään. Näky oli kamala. Ulla-täti virui merkillisessä käppyrässä lattialla, ylt'yleensä veressä, joka juoksi ristiin rastiin pieninä puroina. Kahden särkyneen pullon vihreänruskeita kappaleita kiilui hyllynreunalla, ja Ulla-tädin kädessä törrötti hartsilla tulpittu pullonkaula, joka luultavasti oli samaa alkuperää kuin särkyneet kappaleetkin.
"Voi-voi-voi, selkäni on poikki ja molemmat jalat katkenneet", huusi
Ulla-täti, "nyt ei minusta enää tule ihmistä".
Barbro huomasi samassa, että se, mitä hän oli luullut vereksi, oli kirsikkamehua, ja kun hän näki, että täti vaivatta oikaisi oikean jalkansa, oletti hän, ettei ainakaan se ollut loukkautunut.
"Hae apua, voi-voi-voi", vaikerteli täti, "ota kiinni kädestä, koetan nousta! Ai, älä siitä kädestä, sekin taitaa olla poikki. Voi, hyvä Isä, olin ottamassa hyllyltä kirsikkaviinapulloa reumatismiini, voi-voi-voi, ja aioin panna — ai-ai — sen — ai-ai-ai — matkalaukkuun, mutta silloin lipesin. Voi, miten se oli kauheaa; kaikkeen sitä ihminen joutuukin."
"Onko täti loukkautunut? Tätihän voi liikuttaa molempia käsiään ja jalkojaan", sanoi Barbro.
"Olenko muka loukkautunut! Olen mäsänä koko ihminen, tokihan sen tuntee. Tokko — ai-ai-ai — tokko lienee ainoatakaan eheää luuta ruumis-parassa."
Haettiin lääkäri, joka selitti, että neiti Berting oli saanut pari aivan vaaratonta ruhjevammaa ja että vasen ranne oli hieman nyrjähtänyt. Koko kommellus selviäisi parin viikon kuluttua.
Ulla-täti oli kuitenkin niin kuohuksissaan, että uikutti kuin pieni tyttö.