Barbro katkaisi hänen puheensa helähtävällä naurulla:
"Gladys Svensson Ulricehamnista! En ole tänään."
"Mutta enkö tavannut juuri teitä tuntureilla?"
"Kyllä."
"Ja sokerileipurilla?"
"Kyllä."
"Ettekö suvaitse selvittää salaperäisyyttänne, neiti? Saanko esitellä itseni: Freide, kandidaatti."
"Berting, ulkoilma-pomo", tokaisi Barbro vallattomasti, "se on minun tuorein tittelini, muuten olen Bertingin huonekunnan musta lammas. Te varmaankin kunnioititte minua sähkösanomalla syyskuun kolmantenatoista päivänä, niin että kai tunnette kotini."
"Pahastuitteko sähkösanomasta? Inga Rolander, serkkuni, sattui mainitsemaan, että te täytätte seitsemäntoista vuotta."
"Olette kehno, kun ette pannut nimeänne alle. Vaikka kyllä tiedän, miksi ette sitä tehnyt. Mutta nyt paljastan Gladys Svenssonin salaisuuden", lisäsi hän äkkiä ja taas punehtuen, — On sopimatonta ruveta heti lavertelemaan Sonjasta, ajatteli hän. — Sen tulee tapahtua hiotummin ja täysikasvuisemmin, ei noin vain päätäpahkaa. — Hän alkoi puhua vilkkaasti Olenasta ja kertoi koko sitä asiaa koskevan jutun. Lopuksi hän osoitti makeispussia ilosta säteillen: "Ja tässä näette hyveen palkan. Minä rakastan karamelleja! Oh! Ettekö tahdo maistaa?"