"Onko niitä liikenemäänkin?" ihmetteli kandidaatti leikillään. Pussi tuntui hänestä valtavan isolta yhdelle hengelle.
"On kyllä, jollei teillä ole kovin suuret vaatimukset", nauroi Barbro.
Halmstadissa he kävivät yhdessä katsomassa Vahtia, joka pitkällä ulinalla ilmaisi surunsa, kun he poistuivat.
"Minua säälittää kovasti pikku koirani", sanoi Barbro, "mutta eihän enää ole monta tuntia jäljellä".
"Ei, ikävä kyllä", vastasi kandidaatti, "tänään viihdyn junassa erinomaisesti".
Barbro istahti takaisin nurkkaansa ja otti kirjansa, jota hän selaili kovakouraisesti. Vihdoin hän sanoi:
"Teistä on kai hauska jälleen tavata Sonja Thomas."
"On kylläkin. Hän on sievä nuori nainen."
Jännittävä seikkailukirja putosi yht'äkkiä lattialle.
"Mikä te oikeastaan olette, kandidaatti Freide?" Suuret, tummat tytönsilmät katsoivat halveksivasti ja samalla melkein tuskaisesti nuoreen mieheen. Hän ei tahtonut, että "Seikkailu" olisi kaksois-olento. Hän piti hänen leveästä otsastaan ja leveästä suustaan; hän tahtoi luottaa rehelliseen, lujaan kädenpuristukseen.