"Viinuri pitää teidät varmasti muistissaan omituisena naisolentona, sillä ainoastaan vanhat, rumat ja köyhät naiset antavat runsaita juomarahoja."
Lundin asemalla olivat vastassa sekä Elsa ja Einar että Holger Boye ja isoäidin Saara, uskollinen palvelijatar vanhan kansan tapaan. Hän oli tullut Flodaan kahdentoista vuoden ikäisenä; nyt hän oli jo neljänkymmenen korvilla ja oli kuin kiinni kasvanut "Hänen armoonsa".
Barbro sanoi matkatoverilleen jäähyväiset jokseenkin hätäisesti ja pisti kätensä Elsan kainaloon.
"Kuinka hauskaa, Hip, olla täällä. Mitä teemme huomenna?"
"En jouda olemaan paljoa kanssasi, Babi. Mutta lauantaina ovat ylioppilaiden tanssiaiset, niin että voit ruveta valmistautumaan niihin. Etkö muuten aio toimittaa mitään hyödyllistä?"
"Onko isoäiti puhunut siitä?" kysyi Barbro hieman säpsähtäen ja kulki yhtä jalkaa Elsan kanssa. Heillä oli vain lyhyt matka kuljettavana. Isoäiti asui aivan lähellä Lundagårdin puistoa ja tuomiokirkkoa.
"Ei ole, mutta minä tulin sitä ajatelleeksi."
"Älä katko lapsen siipiä", virkkoi Holger Boye yht'äkkiä. Hän kahmaisi lunta eräältä ikkunapelliltä, puristi sen palloksi ja heitti Barbron tukkaan. "Terve tuloa nuoruuden ja hulluuden pariin", sanoi hän, "arpa on heitetty".
"Oletko hassu, Holger", nauroi Barbro, Hän kimmahti irti nuolennopeasti, vilkaisi ympärilleen, mistä saisi vastalahjan, ja lennähti Grand Hotellin edustalla olevalle aukeamalle, missä kokosi ison kahmalollisen lunta.
Mutta pallo jäi viskaamatta, kun Elsa puuttui jupakkaan. "Et kai ole enää lapsi hupakko, Babi!"