Hän ja hänen kavaljeerinsa juttelivat herkeämättä. Käynti tuomiokirkossa tapahtui verrattain hätäisesti, sillä päivänvalo oli niin väkevä, että se pakotti heidät kohta takaisin nykyisyyteen. Mutta Barbro mielistyi heti alttariholviin, missä oli paljon kiveen piirrettyjä legendoja. Rouva Gjörwel Ulfstandin ja tämän puolison hautakiveä katsellessa tulvahti hänen mielikuvitukseensa voimakkaan, verevän sukutarun täyteläinen tunnelma ja tuon merkillisen kaivon satueläimet kertoivat hänelle jännittäviä taruja.
Mutta Finn-jättiläisestä, joka syleilee patsastaan, hän ei välittänyt. Hän ei uskaltanut sitä sanoa, mutta hänestä tuntui, että jättiläinen oli kuin tyhmä nauru keskellä kaikkea tätä syvää, salaperäistä vakavuutta. Hän oli kuvitellut jättiläistä toisenlaiseksi, holveja hallitsevaksi sankariksi.
Vahti oli jätetty ulos muutamien lapsien hoidettavaksi, mutta nähtävästi oli heillä ollut aika työ pitää aisoissa lappalaisnuorukaista, sillä sekä lapset että Vahti näyttivät hyvin kärsimättömiltä, kun kolmikko tuli kirkosta, ja Vahti ryöpsähti villinä jälleennäkemisen ilosta päin Barbroa. Mutta emäntä ei ollut oikein armollinen, sillä Vahdin käpälistä jäi suuria, märkiä likaläiskiä hänen kävelypukuunsa. Nyt hän ei totta totisesti voinutkaan enää kulkea iloisen ja terhakan näköisenä. Koko etupuoli oli täynnä paksuja likatahroja. Hänen täytyi koettaa päästä kotiin niin huomaamatta kuin mahdollista.
"On kai täällä syrjäkatuja?" kysyi Barbro surullisesti. Holger lohdutti häntä sanoen, että liike käy keskikaupungilla ja että he menevät juuri Söder-kadun poikki, kun Sonja tuli häntä vastaan harmaassa sametissa kahden hienon nuoren tytön kanssa.
"Päivää, pikku Barbro kulta", huusi Sonja, "mutta chère amie, oletko kaatunut?"
"En, Vahtihan se hyppäsi minua vasten", sanoi Barbro hirveän nolona.
Kamalaa tulla esitellyksi tämän näköisenä!
"Ja sentähden saat suoda anteeksi, ettemme voi jäädä tähän näytteille", ehätti Holger selittämään nostettuaan kohteliaasti lakkiaan. "Tule, Barbro! Au revoir, Regina lundensis!"
Barbro nyökkäsi ja hyppäsi pitkän askeleen ehtiäkseen Holgerin perästä, joka jo pyöri edelleen. Freide sitävastoin, joka tunsi toiset tytöt, ei huomannut äkillistä lähtöä, vaan jäi heidän kanssaan haastelemaan.
"Sinä olet aina niin kiltti, Holger", sanoi Barbro, kun he kulkivat hiljaista katua. "Luuletko, että he nauravat minulle?"
"Ehkä, mutta mitäs siitä?"