"Kiitos, hyvin, sinun epäävästä kylmyydestäsi huolimatta. Meillä on enää vain yksi harjoitus."
"Niin, minä olen saanut käskyn olla paikallani kenraaliharjoituksessa ylihuomenna."
Syntyi lyhyt äänettömyys. Kumpikin katsoi alas kaupunginpuiston kimaltelevaan lampeen, missä vesilinnut pitivät aamuneuvotteluaan, mutta kumpikaan ei ollut ajatuksineen hanhien, kurkien ja lokkien parissa. Äkkiä he käänsivät päänsä, jolloin harmaa silmäpari ja mustansininen silmäpari seisoivat vastakkain kuin vahtisotamiehet.
"Wer da?" kysyi Holger.
"Hyvä ystävä", vastasi Barbro naurua pidätellen, mutta samassa kajahti kaksiääninen raikas nauru ilman leivosille.
"Sinä olet ollut minulle nyreissäsi", sanoi Barbro toinnuttuaan, "mutt'en tiedä mistä syystä".
"Luultavasti siitä syystä, että pidän sinusta paljon."
"Ne kirjaimet ovat harmittaneet minua kovasti. Mokomakin hullutus järki-ihmisen teoksi."
Barbro katsahti Holgeriin salavihkaa syrjästä. Hän näytti niin viisaalta, hyvältä ja luotettavalta, tuo pallukka. Eikä ollutkaan muuta kuin aivan paikallaan, että hän sai tietää selvän totuuden. Barbro kammosi kaikkea salakähmäisyyttä, mutta hän pelkäsi, että Holger pitää häntä naurettavana ja tunteilevana.
"Jos sinä vain et saata minua naurunalaiseksi", alkoi Barbro.