Sibylla, katsoo terävästi Barbroon pannessaan hänet tekemään kaikki muodolliset temput, nostamaan, vetämään kortteja j.n.e.
Sitten hänen päähänsä välähtää jokin ajatus ja hän mutisee: "Ei sinun reposi minun kanaani kaappaa."
Hän laskee hyvin tarkkaan ja levittää kortit. Sitten hän sanoo:
"Teijän miespuol' on teille uskoton. Hän rakastaa enemmän sitä luuttua, joka vast'ikään tästä läksi. Mutta sellaisiahan ne miehet on. Työ saatta iloa vanhimmasta pojasta, ja niitä näyttää tulevan niitä lapsia yheksän, kymmenen, ennenkuin kuoletta."
"Mutta — minä en ole naimisissa", virkkaa Barbro tahtomattaan.
"Soo-o, vai ette", sano akka suuttuneena. "Ei tietystikään, ei. Mutta tästä näkyy kuitennii, mitenkä se asia oikeastaan on. Näissä käsissä on ollunna monen ihmisen elämä ilmoitettuna. Ja olkaa hyvä, rouva, elkääkä konstailko, muuten ei kortit sano mittään. Niinkuin en minä älyäisi, että työ ootta vaihtanna osat ja että tuo tuolla on lainanna sormukset ja kaikki rouvalta. Mitäs siitä sanotta, häh? Kortit ei valehtele, siitä ei piäse mihinkään."
Barbro purskahtaa niin raikuvaan nauruun, että kortit pölähtävät ylös pöydältä. Hän syöksyy ovelle ja siitä ulos kissan ja Sonjan luo. Hänen on aivan mahdoton hillitä nauruaan.
Kun vain akka ei olisi ollut niin tuiman vakavan näköinen ladellessaan hassutuksiaan! Kylläpä oli ihana oraakkeli!
Sonja sai maksaa onnistumattoman istunnon, sillä Barbro livisti pakoon porttikäytävään. Sonja kertoi tultuaan, että "se siellä sisällä" oli sanonut, ettei hän ole ottanut, penniäkään säädyllisiltä ja siivoilta ihmisiltä, ei vaikka. Eikä Sonja saanut luulla ensinkään, että hän nytkään ottaa "onnentähden" vuoksi. Mutta kun kaksi kujeilijaa töytää hänen kunnialliseen kotiinsa juuri silloin, kun hän aikoo käydä levolle, niin oli kohtuullista, että he antavat jonkun korvauksen sopimattomasta käynnistään.
"Ja sitten minä annoin hänelle kolme kruunua", lopetti Sonja selostuksensa, "sillä näetkös, minä aion käydä hänen luonaan vielä kerran, mutta tavallisessa puvussa. Hän osaa povata hyvin, jos tahtoo."