"Vai niin", sanoi Eva-neiti lyhyesti. "Kuka se oli?"
"Eräs vanha, kiltti neiti, joka…"
"Joka polttaa savukkeita ja viruu lattialla."
Minkan kapeat, mustat silmät välähtivät.
"Niin, hänellä on pienet pahat tapansa."
"Sinä kyllä tiedät, Minka, että meillä on portinvartija. Ei kukaan pääse sisään eikä ulos hänen laskemattaan. Ja kun minä olen ollut ulkona, saan minä aina tiedon, kuka on käynyt pyrkimässä tänne minun poissaollessani. Jos olen kotona, ilmoitetaan minulle myös heti, keitä pyrkijät ovat, tuttuja vaiko tuntemattomia. Sinä ymmärrät hyvin, ettei seitsemää tyttöä oteta taloon ilman valvontaa. Sinusta, pikku Minka, minä tiesin vain, että sinä kaipasit hyvää kotia. Äitisi sanoi minulle myös, että sinua on ajoittain kasvatettu luostarissa. Olet varmaankin saanut olla paljon oman onnesi nojassa, lapsikulta, ja oma minä on sekä sokea että kehno kasvattaja. Sinun satusi vanhasta neidistä osoittaa, ettet sinä paljoa välitä totuudesta."
"En tahtonut pahoittaa hyvän tädin mieltä tunnustamalla, että — että eräs tyttö meistä ehdotti… että polttaisimme."
"Kuka se oli?"
"Voi, minun on niin vaikea oppia lausumaan heidän nimiään."
Minka hymyili lumoavan suloisesti, ja hänen pienten, tummien käsiensä liikkeissä oli jotakin niin alistuvaa, kuin ne olisivat madelleet rakkaan tädin edessä.